torstai 17. maaliskuuta 2016

Kukkakedon laulut

Tässä näytelmän Kukkaketo laulut.  Nämä ovat ilmestyneet kirjassa YHDESSÄ KEVÄTJUHLAAN, Kirsti Koivula 1994.



Tuli metsästä Orava ja hyppeli näin,
tuli Nalle ja Nalle oli allapäin.
Oli Orava kiltti, josko viisaskin lie,
kysyi Nallelta, voi Nalle, ties minne nyt vie?

Takaniitylle kukkia poimimaan meen,
yli pellon ja joen siltapenkereen
Mutta virtaan kun katson pedon kauhean nään
kovin suuren ja karvaisen kikkarapään.

Neuvoi Orava: Irvistä ja nyrkkiä pui.
Nalle sillalle kääntyi, siellä kauhistus ui
Nalle nyrkkiä näytti ja irvistikin
Saman lurjus teki vielä hurjemmin.

Piti karkuun taas pötkiä joelta pois
jospa henkensä pelastaa paolla vois.
Kukas tuolta nyt saapuu, sitä pelkää mä en
Se on pupu, hänet tunnen, hän on turvallinen.





Pompin, pompin pellon poikki
pompin, pompin Nallen luo.
Loikin, loikin, korvat heiluu
vauhti riemun rintaan tuo.

Jarrut päälle, tuossa Nalle
murhemielin vaeltaa
Voisko tuolle avun antaa,
onnen ojentaa?

Kertoo Nalle jänikselle
mistä homma kiikastaa.
Jänis neuvoo vuorostansa
pelokasta karkaajaa:

Ota keppi sillä uhkaa,
jopa toinen karkuun käy
Nalle ottaa suuren sauvan
rantaan ennättäy.

Vaan myös mörkö sauvallansa
näyttää naamaa uhkaavaa
pakoon ryntää karhuparka
kauheata karahkaa.

Huono oli jänön neuvo,
Huono myöskin kurren lie.
Kuinka tämä päättyneepi
Karkuun kulkee tie.


Kaukaa Noitametsän suuren takaa
saapuu Noita-akka hirmuinen.
Pelkoa vai pelastusta jakaa
luudallansa tietä lakaisten?

Noitalaulu niityn ylle kantaa
tokko Nallen vauhti hidastuu?
Noita Nallen syliin tulla antaa,
syökö sen, vai onko aie muu?

Noita neuvoo pulman kuultuansa:
Kunnon hymy paras ase on.
Nalle pian seisoo sillallansa
vaikka olo onkin onneton.

Kaiteen yli kurkkii veden pintaan
toinen heti saapuu katsomaan
Nalle nauraa, painaa tassun rintaan
iskee silmää, hymyy muuten vaan.

Samoin veden outo kumma vastaa
Nallen sydän riemuun rapsahtaa!
Jatkuu matka, kukat Nalle taittaa
äidille ne kohta kuljettaa.

Järven pintaa päivän valo hyväilee
Lintu kaartaa saaren takaa hiljalleen
Pilven varjo pyyhkii välkkeen auringon
Sade alkaa, milloin sateen vuoro on.

Auringossa taivas silmiin heijastuu
Linnun lento samoin, samoin keltakuu
Ukkoskuuro rypyt mieleen rypistää
Myrskyn jälkeen muistiin sateenkaari jää.

Myrskyn jälkeen sateenkaari jää

(Muutin vähän  skannauskuvan tekstiä)

Näytelmän kirjoitin vanhan venäläisen kansansadun mukaan. Sadussa Niilo kurkkii sillalla vedestä omaa kuvaansa. (Veden pintaa korvaamaan koulunäytelmää varten metsään oli kummastukseksi tuotu suuri peili. Siitä Niilo oppii, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.) Näytelmässä on väleissä suorasanaisia puheosuuksia, joiden  mukaan nyt rustasin viisuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luettua - Suomalaisen lentäjän tarina

118. Rannanpää Kari: SUOMALAISEN LENTÄJÄN TARINA ** 220 s. Kirja 1918 YV Insinööri Kajava rustaa lentokoneen, joka modernisti käy sähkö...