Kukkakedon laulut

Tässä näytelmän Kukkaketo laulut.  Nämä ovat ilmestyneet kirjassa YHDESSÄ KEVÄTJUHLAAN, Kirsti Koivula 1994.

Tuli metsästä Orava ja hyppeli näin,

tuli Nalle ja Nalle oli allapäin.

Oli Orava kiltti, josko viisaskin lie,

kysyi Nallelta, voi Nalle, ties minne nyt vie?

Takaniitylle kukkia poimimaan meen,

yli pellon ja joen siltapenkereen

Mutta virtaan kun katson pedon kauhean nään

kovin suuren ja karvaisen kikkarapään.

Neuvoi Orava: Irvistä ja nyrkkiä pui.

Nalle sillalle kääntyi, siellä kauhistus ui

Nalle nyrkkiä näytti ja irvistikin

Saman lurjus teki vielä hurjemmin.

Piti karkuun taas pötkiä joelta pois

jospa henkensä pelastaa paolla vois.

Kukas tuolta nyt saapuu, sitä pelkää mä en

Se on pupu, hänet tunnen, hän on turvallinen.

Pompin, pompin pellon poikki

pompin, pompin Nallen luo.

Loikin, loikin, korvat heiluu

vauhti riemun rintaan tuo.

Jarrut päälle, tuossa Nalle

murhemielin vaeltaa

Voisko tuolle avun antaa,

onnen ojentaa?

Kertoo Nalle jänikselle

mistä homma kiikastaa.

Jänis neuvoo vuorostansa

pelokasta karkaajaa:

Ota keppi sillä uhkaa,

jopa toinen karkuun käy

Nalle ottaa suuren sauvan

rantaan ennättäy.

Vaan myös mörkö sauvallansa

näyttää naamaa uhkaavaa

pakoon ryntää karhuparka

kauheata karahkaa.

Huono oli jänön neuvo,

Huono myöskin kurren lie.

Kuinka tämä päättyneepi

Karkuun kulkee tie.

Kaukaa Noitametsän suuren takaa

saapuu Noita-akka hirmuinen.

Pelkoa vai pelastusta jakaa

luudallansa tietä lakaisten?

Noitalaulu niityn ylle kantaa

tokko Nallen vauhti hidastuu?

Noita Nallen syliin tulla antaa,

syökö sen, vai onko aie muu?

Noita neuvoo pulman kuultuansa:

Kunnon hymy paras ase on.

Nalle pian seisoo sillallansa

vaikka olo onkin onneton.

Kaiteen yli kurkkii veden pintaan

toinen heti saapuu katsomaan

Nalle nauraa, painaa tassun rintaan

iskee silmää, hymyy muuten vaan.

Samoin veden outo kumma vastaa

Nallen sydän riemuun rapsahtaa!

Jatkuu matka, kukat Nalle taittaa

äidille ne kohta kuljettaa.

Järven pintaa päivän valo hyväilee

Lintu kaartaa saaren takaa hiljalleen

Pilven varjo pyyhkii välkkeen auringon

Sade alkaa, milloin sateen vuoro on.

Auringossa taivas silmiin heijastuu

Linnun lento samoin, samoin keltakuu

Ukkoskuuro rypyt mieleen rypistää

Myrskyn jälkeen muistiin sateenkaari jää.

Myrskyn jälkeen sateenkaari jää

(Muutin vähän  skannauskuvan tekstiä)

Näytelmän kirjoitin vanhan venäläisen kansansadun mukaan. Sadussa Niilo kurkkii sillalla vedestä omaa kuvaansa. (Veden pintaa korvaamaan koulunäytelmää varten metsään oli kummastukseksi tuotu suuri peili. Siitä Niilo oppii, että niin metsä vastaa kuin siihen huudetaan.) Näytelmässä on väleissä suorasanaisia puheosuuksia, joiden  mukaan nyt rustasin viisuja.