keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Saara

Olen saanut kurkkua myöten kyllikseni Saara Aallosta. Tyttö kirkuu englanniksi jossain ulkomailla ja jää toiseksi. Ei siinä mitään, hyvä niin. Mutta miksi Helsingin Sanomat käyttää valtavasti palstatilaa etusivua myöten mokomaan asiaan? Ja miksi Ylen pääuutisissa kulutetaan aikaa tapahtuman ympärillä vaikka minkä näköisiin haastatteluihin ja tilannearviointeihin. Jo riittää, sanoisi Veikko Vennamokin.
Mutta huomenna alkaa päivä pidentyä. Kesä tulee.

PÄIVITYS: Hesarin kuvaliitteessä tänään kerrotaan, että RUNOILIJA?  Antti Hyry kuoli tänä vuonna. Hienoa, että kulttuuritoimitus on paremmin selvillä Saara Aallosta kuin kaiken maailman finlandiapalkituista ROMAANIkirjailijoista (Ei ensimmäistäkään runoa julkaissut).

LISÄPÄIVITYS  23.12: Positiivista Saara Aallosta löytyy: On kihloissa naisen kanssa. Toivottavasti suhde kestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUETTU MM. KORONAN ETIÄINEN

  Kävimme eilen Varkaudessa, mitään emme löytäneet kirpputoreilta ja Elävä Kauppa oli lopetettu. Kirjaston vaihtohyllystä otimme muutaman ki...