torstai 21. joulukuuta 2017

Luettua, taas

Luen aina useita kirjoja yhtä aikaa, eri lukupisteissä. Nyt sattuivat kaikki loppumaan samaan aikaan, joten luettuja on ollut runsaasti. Tässä taas kolme:

167. Christie Agatha: SEITSEMÄN KELLON SALAISUUS §§
272 s. Wsoy ? (Bon) (Helena Luho) YK
Niin paljon oli sakkia, että menin henkilöissä sekaisin. Luen mieluummin Poirot- tai Marple-Agathoita. Syyllinen sentään selvisi, eikä yllätyksiä puuttunut. Oma.

168. Karhumies R.A.: KUUSI KADONNUTTA PÄIVÄÄ §§§
149 s. Valistus 1968 YV
Bärmanin pariskunta on kehitellyt ihan mukavan nuorten scifin, jossa ei sotaan heittäydytä, vaikka marsilaisten kanssa puuhaillaan. Lentävät lautaset tulevat selvitetyiksi, ja lopuksi Kalevin muisti pyyhitään tyhjäksi. Siksi päivät katosivat ja kotiväki oli huolissaan. Oma.  



169 Sariola Mauri: SEIDAN SILMÄ §§§
166 s. Gummerus 1978 YK
Tyypillinen Susikoski-kertomus, jota oli mukava lukea ja josta ei jälkeä mieleen jäänyt. Vasco da Gamallakin aikanaan ollut timantti kulkeutuu Lapin erämaahan seidan silmäksi, ja pari jätkämiestä löytää sen. Murhakin tehdään, mutta toki Susikoski syyllisen löytää. Timantin lopullinen kohtalo jää avoimeksi, eikä pidätystäkään ehditä tehdä ennen kuin kirja loppuu. Oma.

2 kommenttia:

  1. Kyllä sulla tuota lukemista riittää. Mutta hei, toivottelen oikein mukavia ja rauhallisia Joulunpyhiä ja kaikkea hyvää pian alkavalle uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  2. Leppoisaa Joulua ja Hyvää Uutta Vuotta teillekin!

    VastaaPoista

Järvellä

Vaimo poimii mustikoita.  Minä tyhjensin huussin. Otimme kameran mukaan moottoriveneajelulle. Takana Lintuselkä. Keskellä vasemmalla k...