keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Luettua: Tähtimaailmassa

166. Lydecken Arvid: TÄHTIMAAILMASSA §§§
132 s. Otava 1912 AV
Alussa kertomukset Tähtitaivas, Rintatähdet ja Tähtisatu ilosta, sitten pitempi novelli Tähtien tarhoissa. Viimeinen sijoittuu vuoteen 2140. Tulevaisuutta on kuvattu melkoisen kekseliäästi, niiden tietojen varassa, mitä ihmisillä sata vuotta sitten on ollut. Marsissa elää ihmismäinen rotu, jonka elinolot muuttuvat kelvottomiksi. Lähettävät ryökäleet Tellukselle retkikunnan tarkkailemaan tilannetta. Eipäs soditakaan, yhteisymmärrys syntyy ja pitemmälle kehittyneet marsilaiset muuttavat maapallolle elämään sovussa ihmisten kanssa. No jaa, kaikki siirtolaiset mahtuvat Malmin lentokentälle, joten ei ollut kyse valtavasta maahanmuutosta. Oma.


Ensimmäinen painos vuodelta 1912. Ostettu Kuopion antikvariaatista, jota ei ole enää olemassa.


Kolmas painos, painovuosi 1920.  Ostettu Jyväskylän kirjamessuilta, joilla kävin aikanaan Boriksen kanssa.


Kokoelmateos vuodelta 1944, sisältää myös pitkän novellin Tähtien tarhoissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Humaania lukemista

141. Valtaoja Esko: KOHTI IKUISUUTTA §§§ §§ 300 s. Ursa 2017 YK Tulevaisuutta partatohtori tässä pohdiskelee. Scifi-kirjallisuus ...