maanantai 1. tammikuuta 2018

Luettua, vuoden 2017 loppu

173. Christie Agatha: ROUVA MCGINTY ON KUOLLUT §§§
223 s. Wsoy 1979 3.p (Eva Siikarla) Sapo 147 YK
Poirot järjestää kuolemaantuomitun miehen vapaaksi ennen kuin köysi heilahtaa. Täysihoitolassa saa kelvotonta ruokaa ja sokerileikkurillakin onnistuu murhan tekemään. Oma, meidän kolmassadas Sapomme.

174 Jyläskoski Into: MARSIN RADIOLENTÄJÄT §§§
163 s. Valistus 1955 AV
Lentävät lautaset sieppaavat kolme nuorta ihmistä Himalajalla sijaitsevaan tukikohtaansa. Heidät koulutetaan ryöstämään laivoista tavarat ja raaka-aineet. Heikot marsilaiset teettävät maaorjillaan raskaat työt ja valvovat itse toimintoja radiotykeillään. Lopulta nuoret onnistuvat pakenemaan ihmisten pariin. Ehkä heitä ei uskota, niin pitkälle kertomus ei yllä. Ihme kumma, näillä eväillä on aikaansaatu ihan reipas kertomus. Oma.


175. Hirvas Harri: MAAILMANKELLO LYÖ 12 §§§
201 s. Karisto 1951 YK
Dystopiakertomus, jonka alusta mieleen tuli jopa McCarthyn Tie. No, on tämä lapsellisempi, vaikka onkin aikuisille kirjoitettu. Ihmiskunta käy atomisodan, muutamat jäävät henkiin ja yrittävät aloittaa uudelleen tyhjästä. Pahat jengit sortavat normaalielämään pyrkiviä. Lisäksi mutatoituneet valtavat kärpäset narskivat hampaillaan (!!) ihmisiä hengiltä ja pistelevät suihinsa. McGarthyn Tie päättyy meren rannalle, tässäpä noustaan ennen testaamattomaan rakettiin ja hurautetaan sattumalta Venukseen. Venus tuntuu olevan viehko paikka. Oma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JUMISSA

Luettu: 43. Hakkarainen Milka: HIIDENJUMI §§½ 310 s. Myllylahti 2023 Kielellisesti verraton teos alkaa synkeän lupaavasti. Valitettav...