sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Luettua

8. Ingman Alfred Emil: KAHDEN TAALARIN RAHA §§§
n. 130 s. Wsoy 1924 2p AV
Pari poikaa löytää Muklarien saarilta kahden taalarin rahan, jossa on outo piirustus. Löytyypä pari veljestäkin kallioluolasta, joiden kanssa pojat lähtevät merimatkalle Etelä-Amerikkaan. Täällä purjehditaan Amazon-virralla ja löydetään intiaaneja ja rahan osoittama paikka, missä on ihmeellistä ennen tuntematonta metalliseosta myllyn välipuissa. Kotiin purjehditaan, ja Muklarit vajoavat mereen. Kertomuksen aukkoja paikkaa Boriksen teos Tähtikuunarin aarteet (Turbator, 2012). Oma.



9. Turunen Heikki: HUPELI §§§§§
376 s. Wsoy 1978 AK
Kertomus Vilhosta, jota ammutaan sodassa ja luoti jää sydämen viereen, sekä Kyllikistä, joka olisi voinut Tampereellekin lähteä. Vasta teoksen lopussa Hupeliin päästään muuttamaan, eivätkä siihen työt lopu vaan alkavat. Kielellisesti mainion rikasta tekstiä. Oma.

10. Taiga Marton: VIIDEN MINUUTIN IKUISUUS §§
159 s. Lehtiyhtymä 1945 YV
Kertomus muinaisesta Roomasta, johon on ympätty kehyskertomus, jolla jutusta on saatu scifiä. Muutama ihminen hypnotisoidaan viideksi minuutiksi, ja tänä aikana he elävät Rooman valtakunnassa kliseisiä seikkailuja. Oma.


11. Päätalo Kalle: TAMMERKOSKEN SILLALLA §§§§
672 s. Gummerus 1991 3.p YK
Sota loppuu, Kalle saa ja sairastaa kupan ja tippurin ja asustaa vaimonsa kanssa huoneessa, jossa asuu myös sairas anoppi. Viimeisissä lauseissa yrittää maailma kirkastua. Tämä oli Iijoki-sarjan 12. teos. Oma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JUMISSA

Luettu: 43. Hakkarainen Milka: HIIDENJUMI §§½ 310 s. Myllylahti 2023 Kielellisesti verraton teos alkaa synkeän lupaavasti. Valitettav...