keskiviikko 31. lokakuuta 2018

Paluu kaupunkiin ja Muukalainen tuli maantieltä

Ajoimme rantamökiltä kaupunkiin Pielaveden ja sen mainion leipomokahvilan kautta. Mökin pistimme lopullisesti talvikuntoon. Keväällä pitää ostaa yksi uusi lämmityslaite - mökki ei pidä kunnolla lämpöä sisällään. Lie sahajauhot (?) vajunneet lautamökin seinänväleissä.


Viiden päivän aikana lämpötila pyöri nollan molemmin puolin. Kylmimmillään oli neljä pakkasastetta.

Luettua:

133. Hays H.R.: MUUKALAINEN TULI MAANTIELTÄ §§§
180 s. Tammi 1948 (Jouko Linturi) RM
Ihmeenkin oivallista kertovaa tekstiä, osasyyllisenä kääntäjä Linturi. Pienestä amerikkalaisesta kylästä annetaan mainio tukkoinen kuva. Muutama murhakin tapahtuu, ja syyllinen saadaan kiinni. Kansi Aarne Nopsasen. Oma.


Nopsasen puumerkki oikealla melko alhaalla.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Luettua, etupäässä lumisella rantamökillä

129. Laulajainen Leena: NOIDAN KUMMITYTÄR §
180 s. Tammi 1996 YV
Tyttösille tarkoitettu teos, jonka luin nähdäkseni, kuuluuko teos fantasiahyllyyn. Läheltä liippasi, savijumala-patsas puhuu ja näyttää kuvia, mutta unia ovat ja harhaa vainen. Poistin siis fantasiahyllystä. Oma.

130. Peters Ellis: MUNKINHUPPU §§§§
236 s. Otava 1989 (Juhani Karve) RM
1100-luvulla tapahtuu kaikenlaista luostarissa Walesissa. Veli Cadfael saa myrkytysmurhan ratkaistua, pelastaa syyttömän ja ohjaa syyllisen maanpakoon, kunhan tämä on luvannut parantaa tapansa. Munkin vanha heilakin pyörähtää näyttämöllä, mutta siveys säilyy. Oma.

131. Kapt. Hell (Vesa Syrjänen): MIES, JOKA TIESI §§
181 s. Ilmarinen 1947 RM
Sujuvan loogisesti rustattu kertomus Marokosta, jossa kapinalliset kapinoivat Ranskan muukalaislegioonaa vastaan. Suomalaisvertakin legioonassa on. Valitettavasti legioona voitti eikä Marokko päässyt itsenäistymään. Oma. 


Kansikuvan tekijä ei ole jättänyt puumerkkiään. 
 
132. Virta Lauri: 24 TUNTIA §
150 s. Ilmarinen 1944 RM
Kömpelösti kirjoitettu typerä ja epälooginen selvitys rikoksesta, jossa myrkkyä tyrkitään makeiseen ja väärä neito vahingossa tapetaan. Moraalista opetusta on olevinaan mukana ja kyynelin purskuvat niin vuorineuvos kuin hänen hulttiopoikansakin. Myrkyttäjä surmaa itsensä syanidilla, joka myyjätärtytöllähän sitä piironginlaatikosta löytyy. Oma.


Tämä kansi on Ami Hauhian laatima. Puumerkki on kirjan nimen perässä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Ei ilma lämpene

Ulkona on muutama aste pakkasta, sisällä mukavat 18. Kävimme juuri saunassa, vaimo löylyissä ja minä pesin itseni. Ulkotyöt on suurin piirtein tehty, keskiviikkona ajamme takaisin Kuopioon. Sitten kuulemma ilmatkin taas lämpenevät.
Olen lukenut HH:n tänne jättämiä 40-luvun pehmeäkantisia kirjoja. Totta puhuen ei taso ole sen huonompaa kuin vastaavanlaisten teosten nykykirjoittajillakaan. Suurin ero on asentaissa. Sota-aikana ei oltu kovinkaan humaanisti suuntautuneita.
Huomenna ajamme liikemaailmaan eli Kannonkosken kirkolle. Tarvitsemme ruokaa ja vettä, jonka otamme lähteestä matkan varrelta. Suurempiin keskuksiin emme tällä viimeisellä mökkikäynnillä lähde.

perjantai 26. lokakuuta 2018

Paleltaa (Rantamökillä)

Tulimme rantamökille, Keiteleeltä alkoi talvi. Mökillä oli lämpötila nolla niin ulkona kuin sisällä. Lisäksi keittiön hella ei suostu vetämään. Takassa on tuli ja sähkölämmittimet päällä. Voi tulla kylmä yö.


Lunta on satanut, onneksi vaihdatimme eilen autoon nastarenkaat.


Uimaan ei tee mieli, eikä verkonlaskuunkaan. Onneksi veneen vedimme maille jo edellisellä käynnillä.

Päivitys klo 17.30: Keittiönkin uuni vetää mainiosti. Lämmintä on jo kymmenen astetta.

torstai 25. lokakuuta 2018

Luettua

126. Rane Irja: KIINAN KEISARIN LENTÄVÄ HEVONEN §§§
191 s. Wsoy 1985 YV
Satu idästä, missä mongolialainen poika Kuu kulkee lentävällä hevosella Kiinan keisarin luo. Matkalla tavataan alati kasvava kukka ja itseään hallitseva tahto. Löytymättä jää pitkän iän yrtti. Loppuhuipennus jää vajaaksi, vaikka hyvää tahtoa niin Kuulla kuin kirjoittajallakin on. Oma.



127. Topelius Z.: LUONNONKIRJA
301 s. Wsoy 1929 16. p YK
Ala-alkeiskoulujen tarpeeksi kirjoitettu teos, jossa luonto käydään osa kerrallaan läpi. Kolme ensimmäistä lukua on fraktuuralla, loppu nykykirjaimin. Liekö loppu kirjoitettu uudelleen tiedon lisääntyessä. Mahdollista toimittajaa ei ole mainittu. Juurikaan virheitä kirjasta ei löydy, tekijä tunnustaa tietämättömyytensä esim. magneettisuuden ja revontulten aiheuttajasta. Jumalaan vedotaan jatkuvasti ja teos loppuu raamatunlauseisiin. Mielenkiintoista luettavaa. Oma.



128. Tamminen Petri: MUITA HYVIÄ OMINAISUUKSIA §§§§
141 s. Otava 2010 YK
Kokoaan suurempi kertomus, itseironinen teos, jonka lukeminen ei ole kiusallista. Sanoisinpa tätä erittäin positiiviseksi kirjaksi jossa nauretaan negatiivisille asioille. Oma.

****************

Vaihdatimme firmassa nastarenkaat alle. Vaihdon aikana kävimme kirpputorilla, mistä ostimme Sapo-kirjan Tappava Hellyys, tekijä Reginald Hill. Sapoja on meillä nyt 322.

keskiviikko 24. lokakuuta 2018

Kanarialle

Varasimme talvimatkan Kanarialle. Paikkana huoneistohotelli Brisamar Canteras Las Palmasissa, Canteras-rannan varrella. Toissavuonna olimme samoihin aikoihin Palmasissa ja kärsimme karnevaalimelusta. Nyt hotelli on kauempana melupaikasta, ja karnevaali alkaa vasta muutama päivä ennen poistumistamme.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Printteri

Kyllästyin tappelemaan monitoimikoneiden kanssa ja ostin laserprintterin. Mustavalkoisen, en tee värillisellä mitään. Entiseen piti ostaa jatkuvasti mustekasetteja, vaikka en paljon käyttänytkään.


Vasemmalla monitoimilaite, jolla edelleen skannaan kuvia. Oikealla lasertulostin. Ohjeiden mukaan tuolla voi tehdä vaikka minkälaisia vihkosia yms. Taitaa  minulle riittää kaksipuolinen tulostus. Käyttöönotto oli jonkinmoinen urakka mutta näkyy tuo nyt toimivan.
  - Valitsin laitteen pari päivää sitten netistä, päätin ostaa kunhan Gigantin ohi kuljen. Tänään tuli mainos, jossa Gigantti tarjosi juuri samaa tulostinta 30 %  halvemmalla. Tilasin heti netistä ja tunnin päästä hain kaupasta. Kyllä nykyaika on ihmeellistä.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Luettua, etenkin Tallinnanmatkalla

123. Lehtolainen Leena: TUULEN PUOLELLA §§§
349 s. Tammi/Loisto 2001 JKL/YK
Merellä pyöritään, rantakallioilta tyrkitään ihmisiä kuolemaan ja henk. koht. ongelmia on niin poliiseilla kuin muillakin. Eivät ole ympäristöystävälliset firmat (aina) sitä mitä ympärilleen ilmoittavat, lie kirjan viesti. Oma.

124. Syvänne Väinö: KUKA VARASTI SETELIT? §
192 s. Karisto 1945 TAL
Ketä kiinnostaa? Ei murhaa, ei varkautta, ei pahoinpitelyä. Turhanaikaista pitkäveteistä pikku nahinaa ja keppostelua. Oma.

125. Kanger Thomas: SUNNUNTAIVIERAS §§§§
345 s. Wsoy 2009 (Marja Kyrö) Sapo 451 TAL
Oivallinen vanhan murhan selvitys, Ruotsissa kait murha vanhenee 25 vuodessa. No, ei ihan odotetusti onnistunut selvittely, mutta kertomus sujuu juoheasti. Päähenkilönä rikostutkija Elina Wiik, suomalaislähtöinen kipakka nainen. Oma. Kaksi viimeistä luettu Tallinnanmatkalla.

perjantai 19. lokakuuta 2018

Vanemuisen jaloissa ja muuta hauskaa Tallinnassa

Tallinnanmatka: Bussilla Kuopion torille, junalla Helsinkiin, kävellen Länsisatamaan, lahden yli Finlandialla ja kävellen satamasta hotelli Ilmariseen. Neljä yötä perillä, sitten paluu päin vastoin paitsi Länsisatamasta asemalle raitiovaunulla ja Kuopiossa loppumatka taksilla.
14.10 Saavuttuamme hotelliin haimme lähikaupasta pitsapalat ja olutta ja ruokailimme hotellihuoneessa. Iltakävelyn teimme vielä Raekojalle ja sitten nukkumaan.
15.10: Päätapahtumana käynti Maarjamäessä, jonne oli valmistunut muistomerkki kommunismin uhreille. Vaikuttava paikka.


Hohtavien seinien väliin oli kaiverrettu yli 20 tuhannen uhrin nimet. (Kännykkäkameralla paikalla oli hankala kuvata)


Vaimo katselee mahdollisen sukulaisensa nimeä. Anoppi oli Maandi tyttönimeltään.






Eräällä seinällä oli ikäänkuin teloitusten jälkeen luodinreikiä, ja niihin kurkistamalla näki teloitettujen upseerien kuvia.
Kahvin joimme Pagarikodassa ja ruoan söimme Talu Körtsissä. Mainiot paikat molemmat.

16.10  Menimme bussilla Nõmmen torille, siitä kävelimme vajaat kaksi kilometriä von Glehnin linnalle ja puistoon.


Linna on rakennettu 1886 ja entisöity 1966-1977. 


Puiston lohikäärme.


Vanemuine-patsas, jonka jalkojen väliin olen itseni änkenyt.

Puisto oli rauhaisa, ei tosin kovin suuri. Sieltä kävelimme takaisin Nõmmen keskustaan ja palasimme bussilla kaupunkiin.  Kahvit joimme Energiassa ja ruoan söimme uudessa paikassa nimeltä NoNii. Ei ruoassa mitään vikaa ollut, mutta jotenkin laimea kuva paikasta jäi.

17.10  Viimeisen kokonaisen päivän päätapahtuma oli käynti Kumussa, jossa oli balttialainen näyttely "Kesyttömät sielut". Loppupäivä menikin ostosten teossa (ostin kolme pyyhekumia, ja pari Tilkin lautasta haimme Tilkkikaupasta) ja yleisessä kuljeskelussa. Mm. katselimme tätä kohtaa Rataskaevu 16 seinässä:


Lipun yläpuolella, rappaamattomassa kohdassa, on paikka, mihin on elävä nainen aikoinaan muurattu. Vieläkin paikalla kummittelee. Keskipäivän auringonpaisteessa tosin emme voihketta kuulleet.
Viimeisen kahvin joimme Pagaripoisidissa ja ruoan söimme Karja Kelderissä. Jumputtavan taustamusiikin korvasi erittäin maukas ruoka. 
Ilmarine oli rauhallinen, ehkä hieman jo kulahtava hotelli hyvine aamupaloineen. Viihdyimme erinomaisesti.

perjantai 12. lokakuuta 2018

Kolmas silmä ja muuta luettua

120. T. Lobsang Rampa: KOLMAS SILMÄ §§§§
244 s. Otava 1957 AK
Tiibetiläinen lama kertoo elämästään. Kolmas silmä on otsaan porattu reikä, jonka läpi puutikulla ärsytetään näkökeskusta. Tämän jälkeen ihmisten ympärillä näkyy aura. Lamojen koulutus on rankaa puuhaa ja välillä lennetään leijoillakin yläilmoihin. Teos on perintökirja isältä, hän oli kiinnostunut kaikenlaisista uskonnoista. Mielenkiintoista, eikä niinkään outoa elämää kuin voisi kuvitella. Oma.

121. Quentin Patrick: KASVOT SALAMAN VALOSSA §§
230 s. Suomen Kirja 1944 YK
Pitkäveteinen kertomus amerikkalaisesta vierasopiskelijasta Cambridgen yliopistossa. Pari opiskelijaa murhataan ja vaihtoylioppilas löytää heilan itselleen. Kansi Aarne Nopsasen. Oma.

 

122. Kuiivaniemi Mirja: TYTTÖ IKKUNAN TAKANA §§§
292 s. Kirjayhtymä 1987 YK
Kertomus pohjalaisesta kylästä nuoren ottolapsen Riinan silmin. Ihmiset eivät käyttäydy niin kuin toivottavaa olisi. Pitää elämän silti sujua, ja sujuuhan se, kun on pakko. Oma.

*********************

Sunnuntaina lähdemme Tallinnaan, mikäli lakkoherrat suovat. Neljä yötä hotelli Ilmarinessa. (Kyllä, Ilmarine) 

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Luettua

118. Laikko V. (Vilho Puttonen): ELOKUUN MURHA §§
197 s. Wsoy 1940 2.p YK
Kun dekkari on pitkäveteinen, on kait jotain viassa. Murhatapa on mahdoton ja paljon muutakin epäloogista teokseen sisältyy. Oma.

119. Tabet Sirpa: VOI MINUN LINTUNI §§
238 s. Otava 1989 AV
Lähinnä murhamysteeri, joka kehittyy epäloogisesti. Kuka tappoi, kuka kuoli, kuka oli olevinaan joku toinen. Lemmenkipeä nainen rakastuu sinne ja tänne ja lopuksi taitaa onnen löytää poliisisedän sylistä. Fantasiaa löytyy vasta aivan lopusta malliin "kuollut mies kummittelee", joten teos saa pysyä fantasiahyllyssä. Oma.


torstai 4. lokakuuta 2018

Puita metsämökiltä

Haimme taas puita metsämökiltä rantamökille vietäviksi. Samalla kävimme metsässä etsimässä suppilovahveroita. Yhtään emme löytäneet - avohakkuut ovat tuhonneet sienipaikat.
Joimme kahvit rappusilla pikkupakkasessa, kannoimme liiteristä puulaatikot autoon, otimme muutaman kirjan mukaan kaupunkiin (lähinnä elämäkertoja) ja ajoimme Vehmersalmen kirkonkylän kautta kotiin. Jännevirran uusi silta avatiin käyttöön pari viikkoa sitten. Komea on silta.



Kahvilla rappusilla. Lämpimämpää siinä oli kuin sisällä.

Tallinna 16-20.05.2019

Bussilla asemalle, junalla Helsinkiin. Kävellen asemalta Länsisatamaan, Finlandialla Tallinnaan ja kävellen hotelli Ilmariseen. Enpä ole enn...