torstai 29. marraskuuta 2018

Luettua, ja siivoamassa Jyväskylässä

143. Mäki Reijo: KUOLEMAN KAPELLIMESTARI §§§
313 s. Otava 1991 JKL/YK
Toki olen tämän ennenkin 25 v. sitten lukenut. Reipasta menoa, liikaa ruumiita ja vähemmän voisi myös viinaa juoda. Hyvä, ettei Vares tupakoi. Juonessa on politiikkaa Urkista lähtien ja Jussin isä tekee suurimmat sankariteot. Yksi heila ammutaan mutta toinen vanhempi tapaus asettuu naisystävän virkaa hoitamaan. Ruotsissa pyöritään puolet ajasta. Oma.

144. Somersalo Aili: MESTARITONTUN SEIKKAILUT §§§§
143 s. Wsoy 1978 7. p YV
Hieno kertomus Satumaan Mestaritontusta, joka pelastaa kuninkaallista väkeä milloin kivestä, milloin Ahtolasta, ja saattaa aikaan hovihäitä kuin Buckinghamin palatsissa ikään. Taikakeinoja käytetään ja eriskummallisilla laitteilla ajellaan. Onni Mansneruksen mainio kuvitus. Suomalaisen fantasian perusteoksia. Tyttären kirja minun fantasiahyllyssäni.


**********************'
 Kävin sisaren luona Jyväskylässä, olin paikalla peräti neljä yötä. Pidin melkoisen suursiivouksen ja yritin olla muutenkin avuksi.  Sisaren olisi parempi elää palvelutalossa, mutta hän itse hauluaa ehdottomasti olla kotonaan niin kauan kuin pystyy. Vein hänelle kassillisen kirjoja. Eläkkeellä oleva kirjastonhoitaja (84) lukee mielellään. Rollaattorilla onnistuu kaupassa ja apteekissa käynti, mutta liikkumisen halu puuttuu. Hän ei suostu tulemaan meille edes joulua viettämään.

keskiviikko 21. marraskuuta 2018

Muistamista ja luettua

Ajokorttia varten kävin muistitestissä. 75-vuotiasta tarkastellaan monelta kantilta, hyvä niin. Tiesin sentään päivämäärän ja kotipaikkani. Kuvankin osasin piirtää. Takaperinlasku takkuili. Seuraavaksi lääkärisetä antaa lopullisen tuomion.

Luettua, ja luetun scifin listalle:

142. Mäki Reijo: TATUOITU TAIVAS §§§
348 s. Otava 1996 2.p YK
Toisella lukemisella ehkä parempi kuin muistin. Kolmannen maailmansodan jälkeen maailma on sekaisin. Valetodellinen meteori uhkaa, ihmiset ovat vauhkoina ja rikkaat rikastuvat entisestään. Turpiin annetaan ja saadaan. Tämä Euroopan Unioni ei ole se paikka, jossa haluaisin saattohoitoni saada. Oma.


Vares-kirja Hard luck cafe on scifiä myös, mutta kirjoitettu 2006, joten ei pääse minun luettu scifi-listalle.

tiistai 20. marraskuuta 2018

Humaania lukemista

141. Valtaoja Esko: KOHTI IKUISUUTTA §§§ §§
300 s. Ursa 2017 YK
Tulevaisuutta partatohtori tässä pohdiskelee. Scifi-kirjallisuus on miehellä hallinnassa ja siitä hän pitkälle poimii mahdollisia tulevaisuuskuvia. Omituista, että tähtitieteilijä Valtaoja ja fyysikko Enqvist ovat suurimmat humanistit tässä populistipoliitikkojen pilaamassa maailmassa. Kirjastosta.


sunnuntai 18. marraskuuta 2018

Taas on fantasiaa luettu

 
139. Kilpi Volter: GULLIVERIN MATKA FANTOMIMIAN MANTEREELLE §§§§
307 s. Otava 1944 AK
Gulliver (1700-luvulta) matkaa Swallow Bird-laivalla. Laiva joutuu sulaan napakurimukseen, jossa se kiitää sellaisella vauhdilla, että aika muuttuu nykyaikaan (n. 1940). Kurimuksesta selvitään, napajäälle joudutaan laivan jäissä tuhouduttua, neljä hengissä säästynyttä löydetään ja kuljetetaan lentokoneella Fantomimiaan. Teos loppuu kirjailijan kuoleman vuoksi tähän. Tarkoitus oli irvailla nykymenolle entisaikalaisten silmin. Onneksi vetävin osa tuli valmiiksi. Kieli on mestarillista. Oma.

140. Soinne Laura: VARJOJEN LINNAN PRINSSIT §§§
192 s. Kirja 1918 YV
Neljän sadun teos. Kolme ensimmäistä ovat liki kauhua - kirja on mukana BH:n Suomen kauhukirjakatalogissa - ja viimeinen on opettavainen tarina pahoista ihmisistä. Soinne oli naimisissa runoilija Einari Vuorelan kanssa. Einarikin tekaisi sekavan fantasiaa lähentelevän teoksen Turhuuden mylly (1939). Oma, säpäleistä kokoon sitomani kirja.


torstai 15. marraskuuta 2018

Kauhua ja muuta luettua

136. Reponen Oskar: KIROTTU TALO §§
297 s. Tammi 1984 YV
Henget räyhäävät ja murhat toistuvat. Ouijalaudat suhistelevat karmeita tietoja. Sujuvasti Oskar kirjoittaa, vaan en ole kohderyhmää. Oma.



137. Turunen Heikki: MAAN VERI §§§
391 s. Wsoy 1987 YK
Viisiosaisen Hupeli-sarjan päätös. Ensimmäiset osat olivat minulle mieleen, nyt lapset lähtevät maailmalle eivätkä maailmalla pärjää. Hupeli myydään ja sotainvalidi-isä kuolee. Heino-pojan tie on vaikea, ei hänestä kaupunkilaista tule. Heinossa kait on paljon Turusta itseään. (Vaan maalainen minäkin yhä olen, kaupungissa yli 50 vuotta asuttuani.) Kirjastosta.

138 Peters Ellis: TUOMITUN KAAPU §§§
222 s. Otava 1981 (Juhani Karve) YK
1100-luvulla munkki Gadfael hoitelee lääkekasvejaan ja samalla auttaa pelastamaan nuoren neidon karmealta avioliitolta. Pari murhaakin tapahtuu. Rempseä keski-ikäinen nunnakokelas naapuriluostarista auttaa, tuomittua ei tuomita ja nuoret saavat toisensa. Oma.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Vaihtohyllyllä

Olemme vieneet kirjoja kirjastojen vaihtohyllyihin. Mukaan tulee otettua toisten jättämiä teoksia. Eivätkö ihmiset enää siedä nähdä kirjoja kotonaan? Eivätkö antikvariaatit enää maksa mitään vanhoista kirjoista? Kuvassa yhden päivän annos teoksia, jotka toimme kotiin vaihtohyllyistä. Toki enemmän veimme.


Kirjat ovat kovakantisia kansipaperein, uuden veroisia.
Kuvaa näpäyttämällä näkee kirjat paremmin, listaa niistä minun ei tarvitse kirjoittaa.

perjantai 9. marraskuuta 2018

Varkaudessa, isänpäiväretkellä

Ensin kahvit Björnin leipomokahvilassa, lopuksi lounas Kaks´ ruusua-ravintolassa ja välillä kirpputoreja, kierrätyskeskus ja kirjaston vaihtohylly. Kirpputoreilta ei löytynyt mitään, kierrätyskeskus ja kirjasto olivat anteliaampia.


Kansanviisauden kirja on mainio löytö, Ellis Petersin kirja Tuomitun kaapu samoin (Luin juuri Petersin Munkinhupun rantamökillä). Karikon Tehtävä Etelämerellä on paremmassa kunnossa kuin ennen omistamani. DVD-filmejäkin hankimme rantamökille. Sisarelle viemme dekkareita.

torstai 8. marraskuuta 2018

Luettua

134. Kivinen S. Albert: MERKILLISET KIRJOITUKSET
260 s. Pirkanmaan... 1990 (Atlantis 4) AV
Alussa muutama kauhukertomus Lovecraftin tyyliin, sitten enemmän tai vähemmän omituisia filosofisia virallisenomaisia artikkeleita. Koska Cthulhu -tyypiset jutut ensin naurattavat, sitten pitkästyttävät minua, en ole oikea henkilö arvostelemaan tätä teosta, joka silti pitää sijansa fantasiakirjastossani. Oma.



135. Rendell Ruth: WEXFORD JA SIMISOLA §§§
354 s. Wsoy 1996 /Josma-Veikko Sappinen) YK
Dekkari, jonka läpi kulkee kaikenlaisen erottelun (väri, sukupuoli, ihmiskauppa) vastustamisen henki. Jopa kirjallisiakin ansioita teoksella on. Oma.

*******************

Sumupilvi kattaa kaiken. Niin kauan kuin lunta ei ole maassa, olen tyytyväinen. Perjantaina lähdemme perinteiselle isänpäiväkeikalle Varkauteen. Perjantaina siksi, että kirpputorit ja Kaks´ Ruusua (ravintola) ovat auki.

Puita hakemassa

Ajoimme sumussa metsämökille. Lossilla vastarantaa ei juuri erottanut. Lämpötila viisi astetta ja liki kaikki lumi sulanut. Savusaunalle saa...