tiistai 23. huhtikuuta 2019

Marsin kanavat

Jatkoin Bonsdorffin teoksen TÄHTITIEDE (1899) lukemista.  Tässä kirjan kuva Marsin pinnanmuodoista:


Kuvassa näkyvät Schiaparellin löytämät ns. kanavat. Teksti pohtii, ovatko kanavat marsilaisten tekemiä. Vettä joka tapauksessa on niin merissä kuin kanavissakin. Marsin keväinä tulvavesi laajensi kanavia ja sai niiden reunamat vihertämään Niilin tulvien lailla. Niinpä asutus oli keskittynyt näiden kanavien varsille.  (Nykytiedon mukaan mitään kanavan mallisiakaan Marsista ei löydy, Schiaparelli oli yhdistellyt näkökentässään vilkkuvia pisteitä suorilla viivoilla. Myöskään merissä ei ole vettä, enempää kuin Kuunkaan merissä.) No, on tunnustettava, että aivan varmana marsilaisia ei teoksessa pidetä, todennäköisinä kuitenkin.
Olen kirjoittanut yhden kravun (eli raapaleen) ja yhden novellin aiheesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

JUMISSA

Luettu: 43. Hakkarainen Milka: HIIDENJUMI §§½ 310 s. Myllylahti 2023 Kielellisesti verraton teos alkaa synkeän lupaavasti. Valitettav...