keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Muutama vanha kuva

Aikoinani tein Heinäveden Valamon luostarissa vapaa-aikoina talkootöitä noin kymmenen vuoden aikana. Samalla otin osaa kirkonmenoihin ja erilaisiin tapahtumiin. Kuvassa olemme ristisaatolla Lintulan luostariin. Osa matkasta tehtiin Sergei-laivalla. Keskellä kannan Konevitsalaista jumalanäidin ihmeitätekevää ikonia (kopio) yhdessä kolmen muun kanssa.


Teimme vaelluksia ympäri Suomen kesäisin. Tässä olemme Kiutakönkäällä. Kuvan taakse ei ole vuosilukua kirjoitettu. Enää ei jaksa pitempiä reissuja tehdä.


 Kannonkoskella rantamökillä kalastimme etupäässä verkoilla. Kuvassa muikkuverkot ja yksi muikku, mutta usein sentään saatiin kunnolla kalaruokaa paistettavaksi. Lähinnä muikkujen lisäksi kuhia ja haukia. Muutama lohikin nousi, ja aikaisemmin siikoja. Nousi lahnojakin, ja mateita, mutta niitä emme oikein osanneet käyttää hyväksemme. Nyt kalastus on hiipunut, muutaman kerran vuodessa  laskemme lähinnä muikkuverkot.


2 kommenttia:

  1. Valokuvat ovat arvokkaita ja ainutkertaisia muistoja erilaisista tapahtumista. Onko alkuperäinen Konevitsan Jumalanäidin ihmeitätekevä ikoni Vanhassa Valamossa? Toissakesänä siellä käydessäni jäi jotenkin oppaamme kertomana tuo nimi mieleen kun katselin pääkirkossa yhtä ikonia. Se teki minuun jotenkin niin suuren vaikutuksen, että kävin hakemassa tuohuksen ja sytytin sen siihen ikonin eteen. Muistan tunteen vieläkin.
    Mukavaa viikonlopun alkua sinne Kuopioon!

    VastaaPoista
  2. Konevitsan ikoni on Heinäveden Valamon pääkirkossa. Se on niin arvokas (korvaamaton) että sitä ei kuljetella pitkin maita ja mantuja. Siksi käytetään kopiota.
    Terveisin Pietari

    VastaaPoista

Humaania lukemista

141. Valtaoja Esko: KOHTI IKUISUUTTA §§§ §§ 300 s. Ursa 2017 YK Tulevaisuutta partatohtori tässä pohdiskelee. Scifi-kirjallisuus ...