torstai 31. joulukuuta 2015
maanantai 28. joulukuuta 2015
Luettua
168. Seppänen Unto: ILOISTEN UKKOJEN KYLÄ ***
203 s. Otava 1955 (1927) 2.p YK
Reipas kertomus Kannaksen elämästä. Nimi voisi olla
myös Järvituitun kylän nousu ja tuho. Rikas
venäläinen rakennuttaa komean mökin kylään ja palkkaa kaikki
töihin. Raha virtaa, kunnes Rasutovi muuttaa muualle, tavarat
huutokaupataan ja asumukset puretaan. Miesten pitää palata
maanviljelyksen pariin. Erkki Tantun kuvitus. Oma.
169. Topelius Z.:
KULTA-AAVE ***
n. 170 s. Wsoy 1975 7.p (Ilmari Jäämaa) YK
Osa kokoomateosta Talvi-iltain tarinoita III
Kaksi kauppiassukua, Halmit ja Gråbergit, kilpailevat
keskenään Pohjanlahden rannikolla 1830-luvulla. Ankara on kisa,
mutta pahimpien jäärien kuoltua suvun lapset naivat toisensa ja onni
ja rauha vallitsevat. Viimeinen luku varoittaa kullanhimosta ja
itsekkyydestä. Sepä sai minut antamaan yhden tähden lisää tälle
osittain junnaavalle jutustelulle. Oma.
170. Parras Tytti: PENSIONAATTI *
220 s. Otava 1988 (1984) AV
Ainakin olin mahdollisimman väärä lukija tälle
teokselle. Olisi ehkä pitänyt olla kikattava teinityttö. Miksi
yleensä luin tämän? Sanopa se. Oma.
lauantai 26. joulukuuta 2015
Joulu
Päivät pitenevät. Eikä lunta ole vieläkään. Eli tällä hetkellä tilanne on hieno. Ja kuukauden päästä lähdemme lämpimään.
Virallinen vuoden 2015 joulukuva. Huomaa Artekin poron ylväs kynttilävarjokuva seinällä kirjahyllyn vierellä.
Aattoiltana kävimme suuressa ehtoopalveluksessa katedraalissa. Lauloin kuorossa. Tunnelma oli rauhaisa ja arkkipiispakin paikalla. Kotiin tultuamme söimme ja avasimme lahjat (kts. blogi 22.12). Hyvin siis perinteistä joulunviettoa. Joulupäivänä ja tapaninpäivänä söimme lisää laatikoita ja kinkkua. Kävelimme lähistöllä. Hengissä selvittiin.

torstai 24. joulukuuta 2015
Luettua
167. Karma Johannes: MAAILMAN LOPPU ***
356 s. Wsoy 1921 YK
K. N. Rauhala on nimimerkin takana. Mies oli fil. kand.
ja osuustoiminta- ja sanomalehtimies. Luulin, että tämä on
uskovaista lopun aikaa, mutta ei sentään. Alkupuoli on jopa
mainiota scifiä, ikävä kyllä loppu lässähti kirjailijan h a r
v a l l a painettuihin omiin mielipiteisiin. Astronomiapuolikaan ei
pelaa. No, mielikuvitusta on käytetty. Kirjan lopussa on
lyijykynällä kirjoitettu K. N.
Rauhala kesällä 1921. Lie tekijän itse kirjoittama? Ehkä
ensimmäinen omistaja on saanut selville todellisen tekijän. Oma.
keskiviikko 23. joulukuuta 2015
Luettua
164. Gilbert Michael: KATEDRAALIN VARJOSSA ***
261 s. Wsoy 1991 (1947) 2.p Sapo 20 YK
Tällaisia puolisuljettuun katoliskirkolliseen
laitokseen sijoittuvia Sapoja taitaa olla useampiakin. Juonellisesti
kertomus etenee mukavasti ja rikollinen saadaan kiinni. Koska alan jo
kalkkeutua, ihmettelin tosin kovin, kukas tuo rikollinen olikaan.
Piti katsoa alun henkilöluettelosta, joka onneksi oli mukaan
laitettu. Oma.
165. Haarikko Harri: KIRJAT2015
Moniste WHH 271 YK
HH:n selvitys vuonna 2015 lukemistaan kirjoista. Melko
petusteellisesti käsitellään kutakin kirjaa, ei minusta ole
vastaavaan omassa kirjapäiväkirjassani. Mutta pakko minun on
arvostaa miestä, joka antaa Seitsemälle veljekselle täydet
pisteet. Päiväkirjaosuus on jäänyt vähemmälle – hieman jopa
kaipasin sitä. Oma.
166. Spider E.: ATOMIVENE AAVE **
133 s. Otava 1946 YV
Erkki Levannon nuortenkirja Seikkailujen
maailma-sarjassa kertoo atomienergian käytöstä. Aivan huuhaata ei
teksti ole, tiedemies (fil. tri) tietää, mistä
kirjoittaa.Nykytilanne toki on täysin toinen. Lopun USA-ihannointi
menee naurettavuuksiin. Oma.
tiistai 22. joulukuuta 2015
Vaimon joululahja
Sain valmiiksi joululahjan vaimolle. Hän kirjoittelee päiväkirjaa minun tekemiini opuksiin. Emme ostele toisillemme emmekä suvulle lahjoja. Toki annan tämän paketissa jouluaattona ja saan vaimolta paketissa ortodoksikalenterin.
Jälkeen olen aivan tyytyväinen. Eikä vaimo lue minun blogiani joten tämä muka tulee yllätyksenä. Toki hän näki, kun tein sidontaa. Sanoinkin, mitä olen tekemässä.
Jälkeen olen aivan tyytyväinen. Eikä vaimo lue minun blogiani joten tämä muka tulee yllätyksenä. Toki hän näki, kun tein sidontaa. Sanoinkin, mitä olen tekemässä.
sunnuntai 20. joulukuuta 2015
Jyväskylässä
Täti on melko virkeänä Kyllön sairasosastolla. Mutta joulu joka tapauksessa menee sairaalassa. (101-vuotias, olkapäässä jokin luu poikki) Sisaren luona vietimme eräänlaista joulunalusoleilua, eli söimme laatikoita, kinkkua ja lohta. Silinteri-kirpputorilla kävimme ja ostimme kaksi kirjaa: Seppänen: Iloisten ukkojen kylä, ja novellikokoelma Suomalaisia mestarinovelleja. Edellinen saattaa olla jossain kaappien kätköissä ennestään, jälkimmäisen otin lähinnä sen takia, että siinä on sekä Hyryn että Kallaksen novelleja. Yhteensä maksoivat 65 senttiä. Seuraavaa käyntiä varten panimme merkille SPR:n kirpputorin yliopiston takaa.
Kun palasimme Kuopioon, maahan oli satanut 10 senttiä lunta, joka oli viiden plusasteen lämpötilassa sulamassa. Aloin valmistaa vaimon joululahjaa, eli sitoa päiväkirjaa.
Kun palasimme Kuopioon, maahan oli satanut 10 senttiä lunta, joka oli viiden plusasteen lämpötilassa sulamassa. Aloin valmistaa vaimon joululahjaa, eli sitoa päiväkirjaa.
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
R(I)EMULOMA?
Seuraava teksti on Tjäreborgin sivuilta. Karnevaaliaika osuu juuri meidän matkallemme, ja karnevaalin keskus on Catalina-puisto, jonka varrella on hotellimme. Saattaapa olla riemu raikumassa. No, ei muissa tarjolla olleissa hotelleissa ole sen rauhallisempaa, loput olivat Canteras-rannan hotelleita. Ja onhan korvatulppia. Lisäksi huone on ylemmissä kerroksissa.
"Vuosittaiset karnevaalit sekä Pride-festivaalit ovat yhtä suurta kansanjuhlaa Gran Canarialla. Karnevaaliviikkojen (tammi-helmikuussa) ja Pride-festivaalien (tavallisesti touko- ja marraskuussa) aikana kaduilla on juhlahumua ja musiikkia soitetaan myöhäiseen iltaan/aikaiseen aamuun. Katuja suljetaan ajoittain, jolloin lentokenttäbussit eivät pääse ajamaan hotelliin asti ja vieraat joutuvat kävelemään matkatavaroiden kanssa loppumatkan (opas seuraa mukana)."

maanantai 14. joulukuuta 2015
Luettua
161: Carr John Dickson: KUISKAAVA KUOLEMA **
317 s. Wsoy 1991 3.p (Arto Tuovinen) Sapo 24
Ei varmaan kirjan vika, mutta tipahdin rattailta.
Suljetun tornin arvoitus, tosin torniin pääsi näköjään
kiipeämään kuka tahansa. Joku pyöri väärällä nimellä ja
rahaa himoittiin. Tylsää. Oma.
162. JOULUTARINOITA JA KYLMIÄ VÄREITÄ **
194 s. Helmi 2006 YK
Pohjoismaisten kirjailijoiden löyhästi jouluun
liittyviä erittäin eritasoisia novelleja. Oma.
163. Riikkilä Väinö: PUNAPÄÄ-IIKKA ***
139 s. Wsoy 1966 2.p YK
Eivät nämä Iikka-Vili-Repa-Väiski-kirjat aivan nouse
Pertsa ja Kilu-sarjan tasolle, mutta ei paljon puutu. Syynä saattaa
olla, että Pertsat ja Kilut luin pienenä suurella innolla jo
50-luvulla, joten niistä jäi positiivinen mielikuva aivoihin. Joka
tapauksessa Riikkilä ja Aaro Honka olivat lapsuusajan
mielikirjailijoita. Oma.
(Pitkästä aikaa kävin laulamassa parit hautajaiset ja yhdet syntymäpäivät. Perjantaina lähdemme viikonlopuksi Jyväskylään sisaren luokse pitämään pikkujoulua)
torstai 10. joulukuuta 2015
Luettua
158. Haanpää Pentti: ISÄNNÄT JA ISÄNTIEN VARJOT
**
167 s. Otava 1956 3.p YK
Alaotsikko ”Romaani talonpojan sortumisesta” kertoo,
mistä on kyse. Jopi Herneinen menettää pääasiassa omasta
syystään tilansa vaimonsa kuoltua. Juoppokin on, ja naisiinmenevä.
Vasara paukkuu ja lopuksi vielä Jopi rusauttaa hengen
kauppa-apulais-Lyyliltä. Oma.
159. Hurtta Boris: HUUTAVAN ÄÄNI KORVESSA
Moniste, WHH 193 YK
Boriksen lukupäiväkirja, johon on sekoitettu elämää.
Taatunmainio lukukokemus aina vuoden lopulla. Oma.
160. Mäenpää Jorma: SEIKKAILEVA ROBOTTI **
121 s. Valistus 1959 YV
Ei aivan kelvoton seikkailu lapsille. Odotin robotin
avaruuteen lentelemään, mutta tämä olikin moderni
kotitalousrobotti, joka aiottiin varastaa pahoille töille Denarian
roistovaltioon. Oma.
tiistai 8. joulukuuta 2015
Joulukuusta hakemassa
Ajoimme metsämökille. Myrsyn kaatamat puut ovat edelleen raivaamatta tieltä, joten kiersimme jalkaisin metsän kautta. Joimme kahvit temospullosta ja lähdimme joulukuusta etsimään. Sellainen löytyikin keskeltä pihaa. Tontin reunoilta otimme mukaan vielä sisarelle pienen pöytäkuusen ja pari muuta pientä kuusta, joista otamme havuja kaikenlaiseen koristeluun.
Kuvassa osa kuusista rappujen edessä odottamassa kuljetusta metsän halki ja tuontia kaupunkiin.
Kuvassa osa kuusista rappujen edessä odottamassa kuljetusta metsän halki ja tuontia kaupunkiin.
sunnuntai 6. joulukuuta 2015
Luettua
155. Laulajainen Leena: RAUT JOOTINPOIKA JA
HALTIAKIVI ****
270 s. Tammi 2004 YV
Nuortenkirjaan on tehty huolellinen pohjatyö.
Suomentapaiseen maahan joskus muinoin haltia-aikana sijoitettu
kertomus on viehättävä. Jopa lukisin mielelläni trilogian
myöhemmätkin osat. Oma.
156. Stenberg Eira: KUUN PUUTARHAT **
134 s. Tammi 1990 YK
Stenbergin kirjat ovat minulla fantasiahyllyssä. Ehkä
parempi paikka olisi sairaskertomushylly. Eräänlaista runouttahan
tämä on, mutta kun minä en runoutta ymmärrä. Kait. Oma.
157. Utrio Kaari: RUMA KREIVITÄR ****
362 s. Tammi 2002 AK
Häpeämättömän laskelmoitu viihderomaani. Pohjatyö
on tehty kunnolla ja henkilöt mainiosti karrikoituja. Paha saa
palkkansa ja ruma kreivitär onnensa tupakkatehtailijan sylissä.
Helsinki elää ja aateliset saavat nenilleen. Oma.
lauantai 5. joulukuuta 2015
Lämpimään
Varasimme talven etelänmatkan. Koska vanhukset eivät jaksa matkustaa Helsinkiin ja olla yötä hotellissa lentoaseman lähellä ennen ja jälkeen matkan, menemme taas Gran Canarialle kahdeksi viikoksi suoraan Kuopiosta. Paikkana tällä kertaa pääkaupunki Las Palmas, ja siellä hotelli Miami Santa Catalina. Palmasista on hyvä suunnata bussikeikoille saaren pohjoisrannikolle ja sisämaahan.
Huoneistohotelli on tuo korkea punainen rakennus. Huone yläkerroksissa. Edessä puisto ja satama. Takana lähellä Las Canteras-ranta, jota pitkin voi tietenkin kävellä. Uimaan en mene.
Ostin muuten kirpputorilta Väinö Riikkilän nuortenkirjan Punapää-Iikka. Riikkilä ja Aaro Honka ovat ne kirjailijat, joista eniten pienenä pidin.

perjantai 4. joulukuuta 2015
Pari Sapoa ja marinaa
Teimme kirpputori- ja kierrätyskeskuskierroksen. Vein pois sähkökirjoituskoneeni, jolla olen moninaiset novellit kirjoittanut. Ei itkettänyt. Ostimme kaksi sapoa: Carr: Kuiskaava kuolema (24) ja Alvtegen: Syyllisyys (437).
Kun vanha pappa tässä seurailee nykypolitiikkaa, yhä enemmän tulee ikävä Urkkia. "Saatanan tunarit" sopisi erinomaisesti tähän päivään. Ja Urkin sanomana sillä oli tehoa.
Kun vanha pappa tässä seurailee nykypolitiikkaa, yhä enemmän tulee ikävä Urkkia. "Saatanan tunarit" sopisi erinomaisesti tähän päivään. Ja Urkin sanomana sillä oli tehoa.
keskiviikko 2. joulukuuta 2015
Kirjoja järjestykseen
Laitoimme olohuoneen kirjat järjestykseen.
Tässä kotimaisen kirjallisuuden hylly.
Ulkomainen kirjallisuus sekä erilaiset tietokirjat.
Näihin hyllyihin olemme keskittäneet sellaiset kirjat, joita saatetaan hyvinkin äkisti tarvita. Lisäksi minun huoneessani on fantasiahylly ja vaimolla runohylly. Teokset ovat tekijännimen mukaan aakkosjärjestyksessä. Lisäksi osittain kirjat ovat kahdessa rivissä.
Metsämökillä on luultavasti saman verran kirjoja kuin kaupungissa, ja rantamökillä hieman vähemmän. Ns. kevyt kirjallisuus on etupäässä mökeillä.
Kassillisen kirjoja keräsimme poisvietäviksi. Kohteena kirjastojen vaihtohyllyt ja viime kädessä kierrätyskeskukset Kontti ja Elävä kauppa.

maanantai 30. marraskuuta 2015
Luettua
152. Tsehov Anton: KOHTAUS METSÄSTYSRETKELLÄ **
253 s. Wsoy 1981 2.p (Valdemar Melanko) Sapo 255 YK
Tsehovin varhaisteos, joka on otettu mukaan Sapoon
luultavasti tekijän maineen vuoksi. Taiteellisen pitkäveteistä on
teksti paikoitellen ja todellisen murhaajan tiesin paljon ennen kuin
kirjailija sen kertoo. Eipä tämä mikään arvoitusdekkari olekaan. Oma.
153. Dickson Carter: JUUDAKSEN IKKUNA ***
339 s. Wsoy 1954 (Eero Ahmavaara) Sapo 12
Tampereen matkalla lukemani sujuva Sapo, josta pisteitä
vähensi epäloogisuus. Suljetun huoneen arvoitus tämä on, ja
perustuu vanhoihin oviin ennen abloy-kautta. Mutta ei ovenkahvaa
silloinkaan olisi pystynyt ulkopuolelta narun kanssa paikalleen
vetämään. Oma.
154. Garve Andrew: SAMSONIN ARVOITUS ***
255 s. Wsoy 1957 (Eero Ahmavaara) Sapo 23
Tämäkin luettu Tampereen matkalla. Yhtä väärää
tunnustusta en tajua ollenkaan, eikä sitä kirjassa selvitetä. No,
roistot jäivät kiinni ja niin jäi päähenkilökin, epämääräiseen
naiseen. Ei tule siitä liitosta onnekasta. Oma.
Tampereella ja Jyväskylässä 27.-30.11. 2015
Ajoimme Jyväskylään, jossa kävimme tätiä katsomassa sairaalassa, 101-vuotias kaatui kotonaan ja joutui hoitoon. Luita poikki ja pitkä toipuminen, ainakin 6 viikkoa hoidossa. Sairaalajoulu.
Yövyimme sisaren asunnolla ja ajoimme lauantaina Tampereelle. Vain yhdellä kirpputorilla ehdimme käydä, joten kirjasaalis ei ole kummoinen. Yksi Sapo: Sheldon: Kuin rotta loukossaan (195), lisäksi novellikokoelma Joulutarinoita ja kylmiä väreitä. Lisäksi vävyltä sain Irmari (sic) Rantamalan kirjat Harhamala, osat 1 ja 2. Joutuneeko fantasiahyllyyn, harhoja on.... Yötä olimme hotelli Mangossa ja sunnuntaina ajoimme Jyväskylään, jossa yövyimme taas sisaren asunnossa. Tänään kotiin. Kamera ei ollut käytössä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Luettua
149. Salminen Matti: PENTTI HAANPÄÄN TARINA ***
300 s. Into 2013 YK
Ei tämä elämäkerta ole, paremminkin kertomus
kirjoitetuista teksteistä ja niiden taustojen löytämisestä. Suuren työn on
Salminen kaikesta päätellen asian hyväksi tehnyt. Jotain
katkeruutta tekstistä löytyy, muiden Haanpää-tutkijoiden
suuntaan. Kirjastosta.
150. Mäkelä Hannu: OMAN ITSENSÄ HERRA **
246 s. Otava 1971 AK
Aikansa tuote, paljon keskustelua, jonka tarkoituksena
on selvästikin opettaa jotain. Pitkäveteiseltä tuntuu
maailmantuska. En muista lukeneeni kirjaa 70-luvulla. Oma.
151. Conan Doyle Arthur: PUNAISTEN KIRJAINTEN
ARVOITUS **
199 s. Lehtikirjakauppa 1982 (Outi Pickering) YK
Ensimmäinen Sherlock Holmes-romaani (1887). Ilmestynyt
suomeksi jo muilla nimillä kolme kertaa aikaisemmin. Outo rakenne,
juoni ikäänkuin katkeaa puolivälissä. Kirjailijalla kait
oli jotain pahasti mormoneja vastaan. Oma kirjaston
poistomyyntikirja.
maanantai 16. marraskuuta 2015
Viimeinen päivä
Vietimme viimeisen päivän rantamökillä tänä vuonna. Tyhjensin huussin. Paljon muuta ei tarvinnut tehdä, koska jo edellisellä kerralla panimme mökin talvikuntoon. Kevättä varten pilkoimme telineet täyteen puita. Saunaa emme lämmittäneet. Joutsenet, kaksi aikuista ja neljä nuorta lintua, pyörivät rannassa (ja hornetit taivaalla). Melkoisen kosteaa on, vaikka ei kunnolla sada.
Vielä kuva tämän aamun auringonnoususta. Vuosi oli rantamökin osalta aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa ensi maaliskuussa, jos on vielä hengissä.
Vielä kuva tämän aamun auringonnoususta. Vuosi oli rantamökin osalta aivan onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa ensi maaliskuussa, jos on vielä hengissä.
sunnuntai 15. marraskuuta 2015
Luettua
146. Seppälä Juha: JUMALA OLI MIES *
134 s. Wsoy 1996 AV
Epätoivoinen yritys kirjoittaa jotain, mutta
jalkoväliin se yritys jää. Seppälän uran alkupään kirjoista
pidin. Oma.
147. Armstrong Charlotte: PISARA MYRKKYÄ **
224 s. Wsoy 1959 (Pauli Kopperi) Sapo 43 RM
Tässäpä ei murhattu ketään. Eikä ryövätty.
Vohkittiin tosin hieman myrkkyä kelvottomasti vartioidusta kaapista.
Pitkästyttävä juttu siitä syntyy eikä juuri uskottava. Jos
aikoisin tappaa itseni myrkyllä, en unohtaisi vaivalla hankkimaani
myrkkypulloa bussiin. Oma.
148. Carroll Sean: MAAILMANLOPUN HIUKKANEN ****
340 s. Ursa 2015 (Tuukka Perhoniemi) YK, RM
Higgsin bosonin etsimisestä ja löytämisestä on kysymys. Yhtä täplää jää arviointi vajaaksi ainoastaan omasta
syystäni, eli pohjatietoni (ja älyni?) eivät riittäneet eräiden
osien ymmärtämiseen. On hienoa näin Isiksen toiminta-aikana lukea,
kuinka ihmiskunnan edustajat ovat muutakin saaneet aikaan kuin
sivistyksen hävittämistä. Ja sitä mukaa, kun kysymykset löytävät
ratkaisun, ilmenee uusia kysymyksiä. Maailmassa on mielenkiintoistakin
elää. Kirjastosta.
lauantai 14. marraskuuta 2015
Raanun vaihto
Rantamökin seinällä on riippunut neljäkymmentä vuotta sama raanu. En tiedä, onko sitä välillä pesty. Epäilen.
Ostimme Kontista uuden. Ensi kesänä uutta lasketaan 10 cm alemmas ja ylärimaa lyhennetään. Nyt ei onnistu, koska kaikki työkalut ja naulat ovat jo kaupungissa.
Tänään on ollut ulkona kuusi astetta lämmintä eikä ole satanut. Sisälämpötila on nyt saatu sopivaksi eli 19 asteeseen. Aika on mennyt kävellessä, puiden pilkkomisessa ja lukemisessa. Hesarin ristikkokin on keskeneräinen. Aamupäivällä kävimme Kannonkosken torilla ostamassa Huynhin leivonnaisia. Vettäkin otimme kanisterillisen lähteestä.

perjantai 13. marraskuuta 2015
Rantamökillä
Koska lunta ei ole satanut, tulimme rantamökille. Ulkona on nolla lämpöastetta, sisällä oli kaksi plussaa.Märkää on, ja myöhäsyksyiseltä näyttää, mikä tietenkin on myöhäsyksyllä ymmärrettävää.
Viivymme täällä tiistaihin asti. Sen jälkeen olen tänä vuonna ollut rantamökillä 98 päivää, tulo- ja lähtöpäivät mukaan lukien.
Viivymme täällä tiistaihin asti. Sen jälkeen olen tänä vuonna ollut rantamökillä 98 päivää, tulo- ja lähtöpäivät mukaan lukien.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Luettua
143. Toivonen Rauno: VAARA UHKAA MARSISTA *
166 s. Karisto 1949 YV
Ajatustenlukukoje keksitään. Keksijä kuolee mutta
kertoilee kuolleenakin yhtä sun toista. Marsilaiset aikovat
valloittaa maan. Reippaat pojat ja insinööri rakentavat kahdessa
viikossa avaruusaluksen. Matka Marsiin kestää 11 tuntia.
Äärimmäisen hyvin aseistautuneet marsilaiset elävät luolissa
pelätessään petoja, joita pojat ampuvat oitis kuoliaiksi. Pojat
levittävät sanaa, että Maapallo on muka paremmin aseistettu.
Marsilaiset eivät usko vakoilijoitaan, joita oli jo ujutettu maan
päälle, vaan uskovat poikia ja solmivat peloissaan rauhan. Aamen.
Oma.
144. Mäkelä Hannu: TÄMÄN ELÄMÄNI AAKKOSET ***
212 s. ntamo 2015 AK
Tutulta tämän miehen hommat ja mielipiteet tuntuvat.
Vaimoa hän on tosin vaihtanut useammin kuin minä, jolla on
ensimmäinen menossa. Mitään kirjallista arvoa teoksella ei ole.
Olihan leppoisaa lukemista. Miksi kustantamo kirjoittaa
nimensä pienellä, sitä en ymmärrä. Kirjastosta.
145. Gilbert Michael: KUOLEMA VANKILEIRILLÄ **
266 s. Wsoy 1992 (1952) 3.p (Martti Montonen) Sapo
38 YK
Ei tämä mikään salapoliisikertomus ole vaan
vankileiripakojuttu. Mieleen tuli koko ajan Williamsin teos
Hyppyarkku. Toki murhakin tapahtuu, ja sota-ajan kunniaksi muutama
sata muutakin. Loppu on omituinen, epälooginen ja hieman typerä.
Oma.
tiistai 10. marraskuuta 2015
Siilinjärvellä kirpputoreilla
Kävimme Siilinjärvellä katselemassa, mitä kirpputoreilta irtoaisi. Irtosihan sitä kaikenlaista.
Vaimo on aina halunnut löytää Kerman Saven kupin, jossa on hänen nimensä. Nyt löytyi. Ja jokin ihmeen vuosilautanen 1993, jossa ei pohjassa ole minkäänlaista leimaa. Ja sitten kirjapuolelle:
Sapot: Aird: Komisario Sloanin palapeli 214, Armstrong: Pisara myrkkyä 43 ja Garve: Samsonin arvoitus 23 Salamat: Queen: Yhdeksänhäntäinen kissa ja Ransome: Sinivalkoinen urheiluvaunu. Kaikki edelliset 1. painoksia. Lisäksi: Salonen & Otonkoski: Puhetta musiikista, Tikka: Rauhaan on vielä matkaa (runoja), Ratusinskaja: Harmaa on toivon väri, ja Koiramaisia juttuja, jossa tekijöinä mm. Tsehov ja Tolstoi. Fantasiahyllyyn pistän Raul Roineen teoksen Tarinoita Metsolan väestä, vaikka se on kovin uusi 3. painos. Ja lisäksi Waltarin kirja Kuka murhasi rouva Skrofin? vuodelta 1939 (10-13:s tuhat). Vielä yksiosainen Suuri Tietosanakirja, jonka panen tuolini viereen ristikkolähdeteokseksi.
Koko lastin hinta oli 10 euroa 50 senttiä. Emme pitäneet ostoksia kalliina.

perjantai 6. marraskuuta 2015
Varkaudessa, ja Aulis tekaisi värssyn
Varkaudessa joimme ensin kahvit Björnin kahvilassa. Sitten kävimme läpi kirpputorit ja kierrätyskeskuksen. Saalis oli kehno kirjojen osalta. Sentään Fidasta ostin itselleni kaksi mainiota talvitakkia, yhteensä 18,50 €. Niillä pärjään monta vuotta. Lounaan kävimme syömässä ravintolassa nimeltä Kaks´ Ruusua. Hyvä oli ruoka ja eläkeläiset saivat alennusta...
Kirjat: Conan Doyle: Punaisten kirjainten arvoitus, Remes: Teräsleijona (Liekö fantasiaa mukana?), Ennala: Linna meren rannalla (Jossa on pari fantasianovellia lopussa, annan sen jollekulle, koska itselläni se jo on) sekä Kupiainen: Vangittu laulu (Kupiaisen runokokoelmia kerään). Yht. 2 €.
Tämän päivän Savon Sanomissa on taas Armaksen värssy.
Tuntuu omakohtaiselta, pirunkurua olen minäkin ylös vaivan (ja vaimon) kanssa taivaltanut.

torstai 5. marraskuuta 2015
Luettua
140. Christie Agatha: BERTRAMIN HOTELLISSA **
268 s. Wsoy 1983 4.p (Simo Mäenpää) RM, YK
Neiti Marple luuhaa taka-alalla, kun hotellista käsin
johdetaan rikollisjoukkiota. Loppuratkaisu on yllättävä, eikä
mitenkään annetuista tiedoista arvattavissa. Tasapaksua Christietä.
Oma.
141. Tenhunen Eeva: MUSTAT KALAT **
242 s. Wsoy 1972 5.p Sapo 134 YK
Leppoisa juttu, tosin en usko, ettei nuori nainen
kertoisi murharyhmän päällikölle tietämiään asioita, kun
ympärillä tapetaan ihmisiä. Olen kirjan lukenut kauan sitten,
mutta vieläkin muistin murhaajan, joka tietenkin työntyi kirjassa
vähiten epäilyttävänä heti mieleen. Oma.
142. Tammsaare A. H.: HORNANPERÄN UUSI PAHOLAINEN
***
304 s. Kansankulttuuri 1964 (Aino Kaasinen) AV
Fantasiakertomus olevinaan, paholainen tulee maan
päälle, mutta piruilusta on tietenkin kysymys. Kansankulttuuri on
julkaissut teoksen suomeksi, koska selvästi suurporvareiden
kierouteen tässä puututaan. Teos ilmestyi alunperin1939, jolloin Viro oli
kuitenkin vielä itsenäinen, Venäjä miehitti maan ensimmäisen
kerran vuonna 1940. Oma.
tiistai 3. marraskuuta 2015
Metsämökillä tavaroita hakemassa
Yläkuvassa näkymä ennnen tontille tuloa, alakuvassa pihasta savusaunalle päin. Puut omistaa Ierikka (Eerik?), mutta kun en tiedä sukunimeä enkä puhelinnumeroa, en voi soittaa hänelle. Uskomme, että ennen kevättä noin komeat kuuset on raivattu parempaan talteen. Mökiltä otimme kevättä varten herrapuita rantamökille vietäväksi. Aikamoinen raahaaminen niissä oli metsiä pitkin. Saimmepa liikuntaa.Lisäksi yritin etsiä Katajanuken tekijäkappaleita viedäkseni ne kaupunkiin, mutta en löytänyt.
maanantai 2. marraskuuta 2015
Fantasiahyllyn kuntoonlaitto
Remontin jälkeen scifi- ja fantasiakirjat ovat olleet hyllyssä sekaisin. Nyt järjestin vihdoinkin teokset tekijän nimen mukaan aakkosjärjestykseen. Pitää huomata, että kerään ainoastaan suomalaisten kirjoittamia fantasiateoksia. Eli suomeksi kirjoitettuja, mukana muutama ruotsiksi kirjoitettu ja suomeksi käännetty.
Ylimmillä hyllyillä puoliksi näkyvät kirjat eivät kuulu joukkoon. Sieltä löytyy mm. Päätalon Iijoki-sarja. Samaten alaoikealla on tilapäishylly, jolla on sekalaista mahdollisesti pian tarvittavaa tavaraa. Sen hyllyn alla on Topelius-kokoelma.
Kirjojen luettelo löytyy tästä.

torstai 29. lokakuuta 2015
Paluu kaupunkiin ja pari Sapoa
Lähdimme radio yhden Bulevardin aikana ajamaan rantamökiltä itään, kaupunkikotia kohti. Viitasaarella kävimme kirpputorilla, josta ostimme kaksi Sapoa, Eeva Tenhusen Mustat kalat ja Joyce Porterin Dover ja hankala raskaus. Siitä ajoimme Pielavedelle leipomon kahvilaan munkkikahveille ja leivänostoon. Kuopiossa kaikki näyttää olevan ennallaan. Pitänee alkaa etsiä talvilomakohdetta etelästä.
keskiviikko 28. lokakuuta 2015
Luettua
137. Corsari Willy: PIKAJUNA PYSÄHTYI ***
200 s. Wsoy 1961 (Eero Ahmavaara) Sapo 56 RM
Hillitysti perusmenosta poikkeava kertomus
kostomurhineen, mukana poliisi, joka ei ymmärrä
jouhikvartettimusiikkia (sic). Eikä klassisesta musiikista tajua
mitään kirjailijakaan. Oma.
138. Carr John Dickson: KEISARIN NUUSKARASIA ****
277 s. Wsoy 1990 2.p (Kaija Kauppi) Sapo 16 RM
Kerrassaan kelvollinen dekkari, jossa ei mennä
helpoimman kaavan mukaan eteenpäin. Viimeinen kappale antaa
mahdollisuuden monelle tulkinnalle, joista voi valita itselleen
mieluisen. Toki murhaaja tiedetään. Oma.
139. Simenon Georges: MAIGRET NEW YORKISSA ***
228 s. Otava 1954 (Osmo Mäkeläinen) RM
Tyypillistä Simenonia. Maigret on matkustanut laivalla
New Yorkiin, ja tapahtumat kulkevat yhtä rauhallisesti kuin
valtamerilaiva Atlantilla. Jokaisesta rikoksesta ei niin tarvitse
rangaistakaan, kunhan pahimmat roistot napataan kiinni. Viinaa
juodaan kuin WH-porukassa. Oma.
tiistai 27. lokakuuta 2015
Karstulassa
Ajoimme Karstulaan, kävimme kahvilla vanhalla suojeskuntatalolla, jonka kahvila Hertassa on hyvää kahvia ja maukkaita munkkeja. Siitä kiersimme kirpputorit mitään löytämättä, jaa, yksi pöytäliina tarttui mukaan. Ja sitten ajoimme näköalatornille, mikä oli hieno paikka.
Paikallinen Lions-klubi on tehnyt tuhansia talkootyötunteja ja paikalle on rakennettu upea grillikatos ja yhtä upea näkötorni. Kiitokseksi paikallinen (?) nuoriso (?) on jättänyt terveisensä grillikatoksen seinälle. Tyylikästä metallikilpeä on hakattu laavulla olevalla kirveellä. Myös kaikki katoksen sivulasi-ikkunat on rikottu.
Ylhäältä on hieno näköala joka suuntaan. Järviä riitti melkein yhtä paljon kuin Puijon tornista katsottaessa.
Ajoimme takaisin rantamökille ruoanlaittoon. Illalla lämmitämme saunan.

maanantai 26. lokakuuta 2015
Venho nurin
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä hankalampaa on veneen kääntö. Toki tuo vielä lykästi.
Kivikossa homma ei aivan niin onnistunut kuin yritimme. Emme saaneet venettä pysymään hieman kallellaan pihlajaa vasten. Luulisimme keväällä olevan hankalaa saada vene taas oikeinpäin.
Kellarin oven edessä olevan montun peitimme laudoilla ja pressulla. Aikanaan kun emme tätä tehneet, kellarin sai auki vasta juhannuksena.
Linnunpöntöt pitäisi vielä puhdistaa. Ehkä teemme sen kevättalvella hangen päältä. Huomenna menemme Karstulaan, aikeissa kiivetä näkötorniin. Toivottavasti ovi on auki.

sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Rantamökillä 24-29.10.2015, talvikuntoonlaitossa
Syksyiseltä näyttää. Eilen tulimme mökille ja kävimme kalliolta poimimassa viisi litraa puolukoita, sen verran kuin arvelemme tällä matkalla syövämme. Tarkoitus on vetää vene maille ja kaataa se kumolleen. Vesille emme mene enää.
Suunnitelmissa Karstulassa käynti ja kellarin aukon peitto. Kerran kylvemme ja muuten vain lepäämme.
Tallinnassa noin viikko sitten kävin parturissa ja jalkahoidossa. Paikkana Rottermanin vanha puoli, mikä ei tilojen komeudella leuhki. Eikä hinnoilla. Parran ja tukan hoito maksoivat 16 euroa, ja miltei tunnin jalkahoito 30 €. Jalat tulivat hyvään kuntoon.

134. Berkeley Anthony: MINÄ OLEN SYYLLINEN ****
382 s. Wsoy 1958 (Juhani Jaskari) Sapo 36
Tämäkin kirja tuli luettua Tallinnanmatkalla, pari
viimeistä lukua kotona. Hyvinkin erilainen poliisiromaani, jossa
syyllisyys ja syyttömyys sekoittuvat. Jopa lopullinen loppuratkaisu
on kiinnostava. Oma.
135. Topelius Z.: RAUTAKYLÄN VANHA PARONI ***
n. 110 s. Wsoy 1955 (1846) 5.p YK
Kokoomateoksessa yhdessä Jungarin tarun ja
Sumutarinoiden kanssa. Kirjasta tehtiin Suomen ensimmäinen
kauhufilmi vuonna 1923. Eipä tuo luettuna kovin kauhua herättänyt.
Olipa kuitenkin susia ja salaovia sekä petollinen nainen ja kuoleva
rikas mies. Oma.
136. Curwood James Oliver: KUOLLEISTA HERÄNNEET **
172 s. Wsoy 1957 (1929) 3.p (Aune Lindström) YK, RM
Parasta tässä Riksin sarjan teoksessa on positiivinen
asenne luonnonsuojeluun, josta toinen täplä arviointiin. Luola
jonka halki kulkee virta toi mieleen novellini Perinne. Mitään
muuta yhteistä niissä ei ole. Aikaansa kuuluvaa jaloutta ja
sivellisyyttä työntyy joka tuutista ja onnellinen on loppu.
Rakastavaiset saavat toisensa. Oma.
perjantai 23. lokakuuta 2015
Tallinnassa 18-22.10. 2015
Sunnuntaina junalla Helsinkiin, ratikalla Länsi-Satamaan ja Eckerön Finlandialla yli. Hotellina Ilmarine, meille mainio oleskelupaikka.
Kuvassa pääovi vaimon pään kohdalla takana oikealla. Ilmarine on vanha teollisuuslaitos, jonka kuoret ovat tallella ja sisus uusi. Hotellista on lyhyt matka niin satamaan kuin vanhaan kaupunkiinkin, ja ratikkapysäkki on aivan vieressä.
Taskukamera ei ollut mukana, joten kuvia otimme vähän. Tässä Tammsaaren patsas takaapäin. Parhaillaan luen erästä Tammsaaren kirjaa, Hornanperän uusi paholainen. Ja Totuus ja oikeus-sarja oli mainio.
Kadriorgin puisto on komea vielä näin syksylläkin. Puiston vierellä on Kumu, taidemuseo, ja siellä taas kävimme. Jäi ainoaksi kulttuurilaitokseksi tällä matkalla.
Ensimmäisen ravintolaruoan söimme Talukörtsissä, pihvi loistava mutta valkosipuliperunat kehnot. Menemme silti toistekin, paikka on viehättävä. Toinen ruoka F-hooneessa, jossa edellisellä matkalla söimme herkullisimman ruoan. Nyt paikka oli pilattu nuorison hampurilaishollituvaksi. Emme mene siihen läävään enää. Ja kolmas ruoka Ses Besissä, jossa takuuruoat, täytetty kana ja dolmedokset. Tästä emme luovu.
Samaten Energia-kahvila saa tästä lähtien olla rauhassa. Laihaa kahvia ja kehnot eväät. Pagaripoisid kelpaa jatkossakin, ja parhaat pisteet sai nyt Pagarikoda Kalamajassa.
Sukkia ostimme ison kassillinen Kalamajan tehtaanmyymälästä ja juomia Livikosta.
Paluumatka sujui moitteettomasti. Ja huomenna lähdemme laittamaan rantamökin talvikuntoon.
Auliksen värssy oli ilmestynyt Savon Sanomissa matkan aikana.

torstai 22. lokakuuta 2015
Luettua
131. Hill Reginald: KEN VARTIJAKSI PRINSSIN VALITAAN
***
303 s. Wsoy 1987 (Kristiina Drews) Sapo 305 YK
Hissukseen junnaava juttu, jota takakannen merkki
väittää Perinteiseksi salapoliisiromaaniksi, mutta joka kuuluu
luokkaan Modernia jännitystä. Eli äktsöniä liiankin kanssa.
Jotain viehätystä kirjassa silti on, vaikka en juuri ymmärrä,
miksi Vapaamuurariliike on pitänyt sotkea mukaan. Ikään kuin
Hillin anomus muurariveljeksi olisi joskus hylätty... Oma.
132. Pekkanen Toivo: TÄYTTYNEIDEN TOIVEIDEN MAA *
142 s. Wsoy 1951 AK
Fantasialistoilla pyörivä teos, joka joutaa niissä
ollakin. Etenkin, kun lopussa ei kuitenkaan herätty unesta. Joko
olin täysin väärä henkilö tämän lukemaan, tai sitten kirja on
silmittömän typerä. Mieleen tuli Unto Seppäsen Satukaupunki, joka
ei tätä fiksumpi ollut ja joka myös minun fantasiahyllyssäni
seisoo. Oma.
133. Dickson Carter: PRONSSILAMPUN KIROUS ***
287 s. Wsoy 1958 (Eero Ahmavaara) Sapo 33
Tallinnanmatkalla luettu Sapo, jonka parissa juna- ja
laivamatka menivät mukavasti. Jonkin samanlaisen muistan ennenkin
lukeneeni. Näitä faaraon hauta-kirjoja taitaa riittää. Oma.
lauantai 17. lokakuuta 2015
Aulis herkistelee
Pakolaisongelma on ollut odotettavissa. Jos ihmiskunta pysyy hengissä, elintaso ja koulutus tasoittuvat tuhannen (?) vuoden sisällä. Tietenkin Euroopan pitää nyt yrittää hillitä ja rajoittaa maahanmuuttoa, jotta tasoittuminen onnistuu rauhanomaisesti. Aulis suhtautuu ongelmaan tunteenomaisesti. Suotakoon se hänelle. Niin, värssyn nimi on tietenkin Mamulapsen kehtolaulu.
(Ettei tulisi epäselvyyksiä, tunnustan, että Armas on minun sivupersoonani. Etunimeni ovat Pekka Armas Pietari. Pekka on virallinen minä, Pietari on ortodoksi ja kirjoitti novelleja, ja Armas rustaa värssyjä.)
Lisäksi ostin kirpputorilta Sapon 423. Westlake: Tappoaikaa. Myös ostin Auran kirjan Härkmannin pojat 50 sentillä, jälkisidos, ja nimilehti puuttuu. Tämä on vuodelta 1887, tietääkseni.

torstai 15. lokakuuta 2015
Kontissa ostoksilla
Kontissa (SPR:n kirpputori) myytiin kaikki puoleen hintaan. Toki menimme paikalle. Rantamökin tuvan seinälle hankimme raanun. Edellinen seinällä roikkuva raanu on tympeän värinen ja likainen. Kuvan otan sitten, kun raanu roikkuu paikallaan. Lisäksi vaimo osti yhden elokuvan ja muutaman cd-levyn.
Tärkeintä tietenkin kirjat.
Sapot:
Berkeley: Minä olen syyllinen (36)
Dickson: Pronssilampun kirous (33)
Gilbert: Kuolema vankileirillä (38)
Stout: Punaisen rasian arvoitus (385)
Lisäksi: Curwood: Kuolleista palanneet (Riksin sarjaa 63)
ja Kivi: Seitsemän veljestä. Itse en lue enää Veljeksiä muuten kuin fraktuuralla. Tämä on vaimolle.

keskiviikko 14. lokakuuta 2015
Luettua
129. Jotuni Maria: ARKIELÄMÄÄ **
188 s. Otava 1951 4.p AV
Kovinpa on kansankuvausta.Asiata taas ei juurikaan. Oma.
130. Pekkanen Toivo: HÄMÄRTYVÄ HORISONTTI *
173 s. Wsoy 1944 YV
Sodasta palaavan miehen traumakuvaus, joka tuntui
minulle erittäin vieraalta. Enpä ole onneksi koskaan sodasta
palannutkaan. Kirjan on saanut joku kahdeksanneksi palkinnoksi
Miehikkälän Vilkkaan viestinhiihdossa. Oma.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Paluu Blogspotiin
Tervetuloa blogiini, joka nyt palaa taas Blogspotin pariin. Panenpa tuosta kuvan vaikkapa auringonnoususta rantamökillä juhlistamaan tapausta. Vanhat Vuodatustekstit napinpainalluksen päässä, nappula oikealla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MV 28
MV 28 Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polull...
-
WHH 211 WH PIETARI WIRTANEN LUKEMANI KOTIMAISET TIETEIS- JA FANTASIAKIRJA...
-
15. Tulitikku leimahti ja valaisi pöydän äärellä istuvat ihmiset. Marja nousi ja meni sivukaapille, kaivoi ylähyllyltä kynttilän. Aks...
-
MATKALLE VALMIS 23 Akseli istui tarjoiluhuoneen pöydän takana, toisella puolellaan pojat, toisella Marja. Minä istuin Marjan vieres...