Wanhojen herrojen rantariehaa on hauska vieläkin muistella. Tässä muutama kuva.
Terassilla istutaan, laudat on saatu siirrettyä autotallista terassin alle. Tyhjälle paikalle autotalliin on tulossa kaappi, jonka siirrämme kaupungin autotallista. Siihenpä voimme panna tavaroita, joita emme vielä henno heittää menemään, ja jotka eivät edes kierrätykseen kelpaa...
Taas kerran Selkäluodossa makkaraa paistamassa. Nyt tuo onnistuikin, kun muistimme ottaa halkoja mukaan. Viime vuonna kävi kehnommin.
Eräs herroista osoittaa, en tosin tiedä minne. Ei siellä ainakaan mökki ole, kuvasta päätellen sormi on ojossa kohti Kannonkosken kirkonkylää.
Muikkujen paisto tapahtui muurinpohjapannulla keskellä nurmikkoa. Eikä muikuissa totisesti ollut mitään vikaa.
Paitsi ehkä se, että söimme kaupan muikkuja emmekä itse pyydystettyjä. Mikä taas johtui siitä, ettei muikunsaantiin Kivijärvestä voi luottaa. Tai voi luottaa, ettei niitä tule...
Kuten kuvasta näkyy, HH sotki kaikki mahdolliset astiat, joita sitten pari päivää pesin...
Ja muistaakseni illalla oli vielä hauskempaa.
torstai 29. syyskuuta 2016
Luokkakuva
Mahdollisesti tässä luokkakuvassa on mukana joku minun sukulaiseni. Opettaja ei ole isäni, näyttäisi naisopettajalta. Koulu voisi olla Kivijärveltä Talviperän koulu, mutta luultavammin on kyseessä joku koulu Pohjanmaalta, tai vaihtoehtoisesti Mahlulta. Kuva on perintöpussista, missä ei isän puolen kuvia pitäisi juurikaan olla.
Miltei tuollaisessa tilassa minäkin opettajantyöni aloitin syksyllä 1965, tosin Juurikan koululla Lapinlahdella oli sentään sähkö.
Lähdemme maanantaina laittamaan rantamökin talvikuntoon. Mikäli säät sallivat, käynti ei ole tämän vuoden viimeinen. Ja 16.10 on vuorossa Tallinnan matka. Neljä yötä, hotellina Metropol.

tiistai 27. syyskuuta 2016
Luettua
124. Suntila Shimo: TÄHTIVIIMA
196 s. Osuuskumma 2016 RM/YK
Kahdeksan amerikkalaismallista novellia, jotka hyvinkin
mielikseen luki. Eikä ole optimisti tämä Shimokaan. Melkein teos
onnistui houkuttelemaan minut taas novellinkirjoitukseen. Oma,
tekijältä omistuskirjoituksin saatu.
125. Parvela Timo: TIERA **
270 s. Tammi 2008 (Sammon vartijat II) YV
Tarua Sammon Herrasta tässä kirjoitetaan. Ei onnistu.
Ilman esikuvamatkimista pisteitä tulisi enemmän. Mutta
tarunomaisuus puuttuu täysin. Oma.
126. Wallae Edgar: MILJOONAN DOLLARIN JUTTU **
181 s. Wsoy 1960 3.p (Helka Varho) Riksin sarja 93. YK
Käännös on täynnä anglismeja ja muutenkin kyseessä
on köykäinen tarina. Murha tehdään, lempi leiskuu ja perinnöt
pyörivät. Oma, lahjaksi saatu.
sunnuntai 25. syyskuuta 2016
Puuta pinoon
Ajoimme metsämökille katsomaan, kuinka vakuutusyhtiö on hoitanut myrskytuhot. Hienosti on.
Tästä:
on siirrytty tähän:
Siinäpä on pokasahalla ja kirveellä töitä. No jaa, naapuri tiedustelee tarjouksia paikallisilta, paljonko maksaisi klapihomma. Kunnon koneet tuohon tarvitaan. Eikä savusaunassa enää kylvetä, pukuhuone on säpäleinä. Eipä ole vuosiin kylvettykään.
Lisäksi kävimme metsässä sienestämässä. Tulihan se ämpäri melko täyteen suppilovahveroita. Lisäksi uskalsimme kaivaa savusaunan eteisestä kaksi kassillista puita vietäviksi rantamökille.

lauantai 24. syyskuuta 2016
Herrakuva
Wanhat herrat viikko sitten rantamökillä suunnittelivat seuraavalla reissulla tapahtuvaa puun kaatoa. Puukin valittiin, ja se tarkastettiin kunnolla.
Tosin metsämökillä on sen verran puuta nurin, että lisäkaadot tuntuvat tarpeettomilta...
(Kuva löytyi perintölaatikosta, ja minulla ei ole aavistustakaan, mitä kuvassa tapahtuu ja keitä henkilöt ovat)
Tosin metsämökillä on sen verran puuta nurin, että lisäkaadot tuntuvat tarpeettomilta...
(Kuva löytyi perintölaatikosta, ja minulla ei ole aavistustakaan, mitä kuvassa tapahtuu ja keitä henkilöt ovat)
torstai 22. syyskuuta 2016
Luettua, etupäässä rantamökillä
121. Penttilä Simo: KOLME TURHAA MURHAA **
260 s. Otava 1959 RM
Kovin on monimutkaista juonenpyörittelyä. Murhiakin
tehdään ja Kämpissä ja Vaakunassa istuskellaan virka-aikana.
Selviäähän syyllinen, jopa kaksi. Oma.
122. Crofts Freeman Wills: POLIISI EI HELLITÄ ****
268 s. Wsoy 1951 (1924) (Sakari Saarikivi) RM
Paljon on tekstiä sivuilla, ja kuitenkin teos säilyttää
loogisuutensa ja kiinnostavuutensa. Tarkastaja French matkustaa
ympäri Eurooppaa jahdatessaan timanttiliikkeen kirjurin murhaajaa.
Liki sata vuotta sitten poliiseilla ei olut samoja tutkintamenetelmiä
kuin nykyään. Mutta murhaajapa löytyi kuitenkin. Oma, lahjaksi
saatu.
123. Raitis Harri & Hurtta Boris: AUERVAARA ON
KARANNUT!
229 s. Enostone 2016 RM/JKL
Poliittiseroottinen veijaritrilleri. Auervaara sentään
onnistuu pakenemaan entisellä pirtuveneellä Ruotsiin, mutta
virolaiskommunisti Raudmaalle käy huonommin. Vankasti asiapohjalla
liikkuva kiintoisa kertomus, jonka lukemiseen rantamökin öinen
tunnelma sopi tarkalleen. Lopun luin sisaren luona Jyväskylässä.
Oma, BH:lta saatu teos omistuskirjoituksin.
tiistai 20. syyskuuta 2016
Rantamökillä 14-21.9.2016
Wanhat herrat kävivät rantamökillä viikonloppuna. Saimme paljon aikaan, mistä kiitos vieraille. Laudat siirtyivät autotallista verannan alle, osa puista tuli pilkottua puuvajaan ja muikut paistettiin muurinpohjapannulla. Minä tosin osallistuin muikkuhommassa vain syömiseen. Vielä kävimme neljän hengen porukalla Selkäluodossa makkaranpaistossa.
Tänään sain selvityksen metsämökin tuhoista ja siellä tehdyistä vakuutustöistä. Valokuvan mukaan tukkipuut ovat siistissä pinossa. Liitän mukaan kuvat, kunhan käyn paikalla.
Ja lisäksi sain paljon kirjoja, vanhoja ja uusia.
Lopuksi kuva niistä autotallilaudoista, jotka nyt ovat verannan alla.
Nöyrin kiitokseni. Huomenna lähden Jyväskylään ja sieltä palaan Kuopioon ehkä ylihuomenna.

tiistai 13. syyskuuta 2016
Siilinjärvellä
Siilinjärven kierrätyskeskuksessa myytiin kaikki 70 prosentin alennuksella. Neljä kirjaa hankimme:
Sapo: Högstrand: Verikosto (270), Penttilä: Kolme turhaa murhaa 1959, ja lisäksi pari nuortenkirjaa. Vaimo osti jonkin CD-elokuvan. Yhteensä yksi euro viisi senttiä. Firmassa olivat hinnat kohdallaan.

maanantai 12. syyskuuta 2016
If...
Kävimme Ifin konttorissa. Vakuutusyhtiön puolesta Lassila & Tikanojan edustaja raivaa metsämökin ympäristön, poistaa savusaunan päältä puun, katkoo ja karsii sekä pistää pinoon kaikki kaatuneet puut. Kun puut ovat tukkeina pinossa, ne pitää itse katkoa ja pilkkoa. Eivät lopu poltettavat rantamökiltä... Tässä vielä kuva mökin rappusilta savusaunalle päin.
Muut rakennukset jäivät ilman vaurioita.
Muut rakennukset jäivät ilman vaurioita.
Rantamökki 1972
Löysin perintökuvista rantamökin kuvan vuodelta 1972. Muistaakseni juuri sinä vuonna mökki siirtyi meidän suvullemme.
Mökissä on vielä huopakatto. Olin hanslankarina, kun mökkiin tehtiin peltikatto. Sauna on paikoillaan, huopakattoisena vielä sekin.
Tämä kuva on vuodelta 2010. Uudempaa en nopeasti löytänyt.Kuvaa näpäyttämällä pääsee hyvin vertaamaan kuvia.

sunnuntai 11. syyskuuta 2016
Metsämökillä Raulia katsomassa
Ajoimme metsämökille sieniä keräämään. Emmepä ajaneet pihaan. Rauli oli käynyt riehumassa.
Pyysimme naapuria tiedustelemaan, olivako kaatuneet puut meidän. Mikäli ovat, pyysimme kysymään metsuria, joka tekisi niistä halkoja. Tontilla nurin olevat puut riittävät rantamökin lämmitykseen loppuiäksemme. Nähdäksemme rakennelmat eivät olleet vioittuneet. Tämä oli jo kolmas kerta vuoden aikana, kun puita on kaatunut tontille ja tielle. Syynä vierimetsään suoritettu avohakkuu.
Kantarelleja löysimme pari litraa, ja jonkin verran haaparouskuja.

perjantai 9. syyskuuta 2016
Vaelluksella?
Kiersimme tunnin lähimaastossa. Maisemat olivat kuitenkin sellaisia, että saattoi kuvitella kaukanakin olevansa. Missään vaiheessa koti ei ollut 800 metriä kauempana. Paikka on Kolmisopen-Neulamäen luonnonsuojelualuetta.
Polkuja on alueella kilometrimäärin. Kaikkia emme ole ehtineet vielä kulkea. Reiteillä on mm. Pilpan maja ja Tervaruukin maja, jotka sijaitsevat rannalla. Joskus on makkaraa käyty paistamassa niiden nuotiopaikoilla. Muuten tänä vuonna ovat vaellukset jääneet tekemättä. Jokohan ikä pisti niille lopun?

torstai 8. syyskuuta 2016
Luettua
118. Christie Agatha: LORDIN KUOLEMA ***
314 s. Wsoy 2001 10. p (Eila Pennanen) RM
Jokin aika sitten näin tämän televisiosta.
Vanhuudesta on se hyvä puoli, ettei muista. Ratkaisu siis yllätti,
niin kuin oli Agathan tarkoituskin. Oma.
119. Halme Kaarle: SILMUKORVEN NUORI EPRA ****
216 s. Otava 1925 RM
Ei viihdy Epra kaupungissa vaan muuttaa korpeen, Silmulammen rannalle. Suolammelle ja lehmänlannalle tuoksuva
kertomus miehestä, joka löytää onnensa ahkeran piikatytön
puolisona. Oma.
120. Väisänen Hannu: ELOHOPEA ***
383 s. Otava 2016 RM/YK
Elämäkertasarjan viides osa. Lievästi liioittelevalla
ja lempeästi ironisella tyylillään Väisänen kertoo elämästään
Ranskassa. Lauletaan, maalataan tauluja ja etsitään miestä.
Hyväntuulinen teos. Kirjastosta.
SPR:n Kontissa
Kontissa oli kaikki myynnissä puoleen hintaan. Paikalle piti aamuvarhaisella mennä.
Sapot: Lovesey: Salapoliisi silkkipöksyissä, Floriot: Totuus langan varassa, Wainwright: Umpikuja, Johnson: Armoton katu, Fleming Joan: Syteen tai saveen, Blake: Luvun loppu, Hövenmark: Kunnallismurha.
Lisäksi: Seppälä: Suurvisiirin jalokivet, Vapaavuori: Salmikämpän pojat. Nämä nostalgiaosastolle. Ja vielä: London: Kadotuksen kansa 1923 2.p.
Sapot eivät päässeet nyt kuvaan. Sapo-lukumme on nyt 232. Eli olemme päässeet yli puolenvälin (458) Lisäksi ostimme vaatteita. Juurikaan ei tule kaupasta uusia vaatteita ostettua, alusvaatteita lukuun ottamatta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016
Marinaa
1. Aleppoon on viskottu kloorikaasua. Hyi hyi. Näkeehän tuota uutiskuvista, että laillisin ja hyväksyttävin keinoin saadaan kunnon jälkeä aikaan...
Tarkennus:
Sattuneesta syystä ilmoitan, että yllä oleva on ironiaa ihmispahuutta vastaan, eikä sodan ihannointia.
2. Lapsia yritetään neuvoa liikkumaan kolme tuntia päivässä. Kun tämä vanhus oli lapsi, käskettiin tekemään päivässä kolme tuntia jotain muutakin kuin liikkumaan...

Paluu kaupunkiin
Palasimme kaupunkiin puolukoiden kera. Mukavasti näkyy noita taas kertyneen.
Koti on sekaisin, lämpöpattereiden muutostöiden takia siirsimme tavaroita pattereiden edestä pois, toivoimme, että työt valmistuvat ennen paluutamme kaupunkiin, mutta ei. Loppuviikosta tulevat.
Viikonloppuna pitää käydä Kiviharjussa kantarelleja etsimässä. Suppilovahverot eivät luultavasti ole vielä nousseet. Ja puita pitää taas savusaunan eteisestä siirtää kasseihin ja viedä viikon päästä rantamökille.

tiistai 6. syyskuuta 2016
Viimeinen päivä rantamökillä
Paistoimme muikut, joita olimme keränneet pakastimeen. Hyvin riittivät yhteen ruokaan.
Perunat nostimme kukkapenkistä. Kerran niistä syö. Eipä ollut häävi penkkikään. Ja kalliolla kävimme keräämässä 15 litraa puolukoita. Nyt niitä on siivottuina yli 70 litraa. Riittävät.
Huomenna lähdemme kaupunkikotiin.

Sumua ja melkein pakkasta rantamökillä
Aamulla mittari näytti yhtä astetta, eli maan pinnassa oli jo yöpakkasta. Ja aurinko nousi jännittävän näköisenä sumun keskeltä.
Laiturilta katsottuna Korkeasaari, jota olen sadat kerrat kuvannut, oli myös puoliverhossa.
Eilen poimimme 20 litraa puolukoita kalliolta. Tänään olisi tarkoitus vielä hakea noin 15 litraa, sitten on tarpeeksi. Vaimo tekee hilloa, tyttärelle viedään sosetta jääkaappiin, ja henkilölle, joka hoitaa postin meidän poissaollessamme, viemme yhden ämpärillisen. Tänään pitäisi nostaa vielä perunatkin. Neljä siemenperunaa on istutettu kukkapenkkiin. Sadon määrä ei lie valtava.
Huomenna lähdemme kaupunkiin, viikon päästä tulen takaisin odottamaan wanhojen herrojen tuloa syystapahtumaan.

sunnuntai 4. syyskuuta 2016
Rantamökkielämä jatkuu
Eilen keräsimme noin 15 litraa puolukoita. Saman verran vielä tarvitaan, jotta ensi talvi selvitään. Kaloja emme enää yritä. Lokakuussa voi palata muikunkutuaikana asiaan. Illalla kylvimme, eli vaimo kylpi ja minä kävin peseytymässä. Tänään tyhjensimme yhden vanhan vaatekaapin, jossa oli pidetty tangolla vaatteita roikkumassa. Siinä olimme pitäneet kirjoja läjässä noin puolentoista metrin kasassa. Nyt tein hyllyyn pari tasolevyä ja jaoimme kirjat niin, että on toiveita löytää hakemansa.
Kännykän salama ei oikein riittänyt, eikä muuta kameraa sattunut mukaan. Kahdella ylimmällä hyllyllä ovat minun kirjani, kolmannella vaimon, ja alinna on sekalaisten kirjojen hylly. Lisäksi mökillä yksi kaappi on täynnä etupäässä dekkareita. Herrojen syyspäiviä varten on täysi laukku, kirjastojen vaihtohyllyihin meneviä samaten, ja onpa yksi laatikko sellaisia varten, jotka toimitetaan paperinkeräykseen. Olenpa aikoihin elänyt. Hävettää. Jaa niin, yksi kirja siirtyy kaupunkikirjahyllyyn.

perjantai 2. syyskuuta 2016
Saarijärvellä
Äijäsen leipomosta aloitimme, hyvät kahvit ja kahvileivät. Ostimme myös Äijäsen näkkileipää. Seuraavana vuorossa kierrätyskeskus ja sitten kirpputorit. Kirjasaalis:
Sapot: James: Rikoskirjailijan kuolema 256, Hövenmark: Kuolema käy apteekissa 158.
Lisäksi: Kaarle Halme: Silmukorven nuori Epra (Satakuntalainen kertomus, 1925), Aapeli: Onnipussi, 1957 ja Väisänen: Taivaanvartijat. Viimeisessä taitaa olla Pentti Holapan nimikirjoitus ja lyhyt teksti. Asia pitää varmistaa. En löytänyt netistä kirjailijoiden käsialanäytteitä.
Syömässä kävimme taas Vanhassa Pappilassa. Poliisitkin käyvät siellä työmaaruokailussa, ja koska paikallinen poliisilaitos on avoinna vain ma ja ti, annoin nyt perjantaina poliiseille mökin lipaston laatikosta löytyneet kiväärin panokset. Tätini kuoleman jälkeen tyhjennämme paikkoja, eno kuoli 30 vuotta sitten, ja panokset ovat hänen perujaan. Ostelimmepa vielä ruokaa ja muuta tarvittavaa, ja tullessa otimme lähteestä kaksi kanisteria vettä.

torstai 1. syyskuuta 2016
Luettua
105. Tolkien J.R.R.: LA KUNULARO DE L' RINGO
*****
543 s. Sezonoj 1997 2.p (William Auld) YK/RM
Sormusten Herran ensimmäinen osa. Toki olen lukenut
tämän suomeksi pari kertaa ja esperantoksi ennenkin kerran, silti
moni kohta tuli nyt selvemmäksi. Parhaiten mielessä ovat olleet
elokuvat. Ei tästä mitään ihmeellistä voi sanoa, täydellinen
teos täydellisesti käännettynä. Oma.
116. Christie Agatha: VUOKSI JA LUODE ***
194 s. Wsoy 1988 (Anna-Liisa Laine) RM
Olen tämän televisiosta nähnyt, vaan enpä isommalti
juonen kulkua muistanut. Lukemista haittasi, että kirjailija nimeää
naiset miehen nimen kautta (rouva Gordon Cloane) Ilmankin menen
sekaisin nimien kanssa. Oma.
117. Vainonen Jyrki: MYKKÄ JUMALA ***?
184 s. Loki 2003 RM
Minun on vaikea pisteyttää Vainosen teoksia. Sadomasokismi ei minua viehätä, sitä enemmän fantasia, joka
kumartaa perinteille. Isäpoikajumala tässä tarinaansa kertoo, ja
naakat ruokkivat kertomusta. Oma.
Puolukassa (ja tyhjät verkot)
Eilen keräsimme pari ämpärillistä puolukoita. Ilma oli loppukesäisen komea eikä hirvikärpäsiäkään ollut kuin muutama.
Aamulla teimme suursiivouksen, eli imurointi, lattioiden pesu ja mattojen tuuletus. Pyyhkipä vaimo pölytkin. Aikaa meni täysi tunti. Verkoista nousi yksi muikku. Tänä aamuna sen sijaan verkot olivat tyhjät.
Huomenna on vuorossa Saarijärvi-päivä. Viikon päästä olemme jo kaupungissa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MV 28
MV 28 Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polull...
-
WHH 211 WH PIETARI WIRTANEN LUKEMANI KOTIMAISET TIETEIS- JA FANTASIAKIRJA...
-
15. Tulitikku leimahti ja valaisi pöydän äärellä istuvat ihmiset. Marja nousi ja meni sivukaapille, kaivoi ylähyllyltä kynttilän. Aks...
-
MATKALLE VALMIS 23 Akseli istui tarjoiluhuoneen pöydän takana, toisella puolellaan pojat, toisella Marja. Minä istuin Marjan vieres...