Syksyllä HH toi rantamökille kuvaraamatun vuodelta 1901. Opuksen etukansi oli irronnut ja sidosselkä oli repaleinen. Nyt vahvistin selän ja kiinnitin irronneen kannen. Tuon ajan kansipahvi oli sellaista, että en onnistunut vajailla vehkeilläni kohottamaan haurasta nahkaa irti, vaan jouduin liimaamaan vahvikkeet yms. päälle. Napakka teoksesta tuli ja hauska tätä fraktuuralla painettua teosta on selailla. Komeita kuvia on runsaasti, osa jopa Gustav Dorén piirtämiä.
keskiviikko 30. lokakuuta 2019
sunnuntai 27. lokakuuta 2019
Kuolemansädettä kerrakseen
135.
Wasastjerna Hans R.: ÄÄNETÖN TAIVAS §§
258
s. Finnpublishers 1985 AV
Lentomeluun
kyllästynyt ent. professori keksii laitteen, joka poistaa
olemattomiin meluavat kohteet. Hän kadotuttaa muutaman
reittilentokoneen ja uhkailee sanomalehttiartikkelein mekastavia
tahoja. Poliisi ja armeija suuntivat professorin asuinpaikan,
saartavat sen ja alkavat lähestyä. Muutama ulkovalta-agentti on
samoissa puuhissa ihmeasetta havittelemassa. Kovasti paukkuu ja
ulkoagentit saavat surmansa ja syyt niskoilleen. Prof. upottaa
keksintöputkensa lampeen ja heittää sydänsäväriin henkensä.
Tässä koko juoni, jotta kenenkään ei tarvitse kirjaa lukea.
torstai 24. lokakuuta 2019
Ulkomaille
Varasimme ja maksoimme Tallinnan matkan. Hotelli Metropol, 4-8.11. Laivayhtiö Eckerö-line. Yleensä olemme lähteneet sunnuntaina ja palanneet torstaina. Sunnuntain aamujunat Kuopiosta on lopetettu, joten pitää lähteä maanantaina ja palata perjantaina. Palatessa normaali paluujunakin on lopetettu, joudumme olemaan Helsingissä nelisen tuntia. Käymme siis syömässä jossain hampurilaiset ja sen jälkeen Ateneumissa tauluja katselemassa ennen junan lähtöä.
maanantai 21. lokakuuta 2019
Pari kirjaa tuli luettua loppuun ja aamu-uutisetkin pilattiin
133.
Väyrynen Taru ja Tarmo: JÄÄSILMÄ §§§§
468
s. Tammi 1998 YV
Taitavasti
kirjoitettu nuortenromaani, joka aivopesee lukijoitaan oikeaan (minun
mielestäni) suuntaan. Seksuaalisuudestakin annetaan mukavasti
perustietoja ja väkivallattomuutta arvostetaan.Tietenkin teoksessa
on keinotekoisen makuista keittiöpsykologiaa, mutta se sallittakoon.
Mielelläni minäkin vanhus tätä luin.
134.
Enqvist Kari: KUOLEMAN JA UNOHDUKSEN AIKAKIRJAT §§§ §§
205
s. Wsoy 2014 (2009) Bon YK
Erittäin
älyllisiä esseita elämästä. Ateisti, fyysikko Enqvist on
humaanein tietämäni ihminen, ja ymmärtää, mistä elämässä on
kysymys. Uskooko juuri johonkin jumaluuteen, on sivuseikka ja
sanoilla leikittelyä. Joskus nuorempana miehellä on ollut hieman
ylimielisyyttä teksteissään, tässä ei. - Bon-kirjan teksti oli
turhan pientä, ja hyvät pykälät teos sai tietenkin siitä syystä,
että olin samaa mieltä.
*************
Olen mielihyvällä katsonut televisiosta aamuisin Ylen uutiset puoli seitsemältä tai seitsemältä. Siitä on saanut napakan katsauksen yön ja edellisen päivän tapahtumiin maailmassa. Nyt uutiset on uudistettu ja minulle riitti. Siirryn radiouutisiin. - Kuvan alareunassa vilistää koko ajan tekstejä, jotka hajottavat huomiota. Uutisia luetaan pari minuttia ja sitten aletaan "syventää" jotain uutista asiantuntijoiden kera. Säähän asti en jaksanut katsoa tuota mässytystä. Ei, ei tämä ole uudistusvastarintaa. Tällainen tarjonta ei vain ole minua varten.
sunnuntai 20. lokakuuta 2019
Luin
131.
Stout Rex: LIIAN MONTA ASIAKASTA §§§
254
s. Wsoy 1981 /Reijo Lehtonen) YK
Archie
Goodwinilla on tavallista suurempi rooli Nero Wolfen apurina.
Rikosvyyhti ratkeaa ja Wolfe saa palata orkideoidensa pariin.
132.
Kähkönen Sirpa: VIHAN JA RAKKAUDEN LIEKIT
287
s. Otava 2010 AK
Ihmeen
pitkäveteistä tekstiä Kähköseltä, mutta tämä onkin asiateos
30-luvun kommunistivainoista. Kähkösen isoisä oli Tammisaaressa
vangittuna, joten kirjailijan mielenkiinnon ymmärtää. Isöäiti
poltti isoisän jälkeenjääneet paperit, joten tieto oli hankittava
kiertoteitse. Eivät olot inhimillisiä olleet Tosin pitää
muistaa, että Neuvostoliittoon muuttaneet tapettiin Stalinin
vainoissa. Ei siis hyvä missään, jos köyhän kansan asioita
halusi edistää.
sunnuntai 13. lokakuuta 2019
Sapoja
Kävelimme sateessa kaupunkiin asioille ja ostimme kaksi sapoa kirpputorilta.
Stout: Liian monta asiakasta 265 (0,50 €)
Christie: Seitsemän kellon salaisuus 78 (2€)
Stout on harvinaisempi. Christien omistamme ei-saponakin (kauhea sana) ja olen sen lukenut.
Stoutin kirja on niitä painoksia, jotka hajoavat avattaessa. Luettuani korjaan nidoksen.
Sapo-lukumme on nyt 334. Toista sataa (125) vielä puuttuu.
Stout: Liian monta asiakasta 265 (0,50 €)
Christie: Seitsemän kellon salaisuus 78 (2€)
Stout on harvinaisempi. Christien omistamme ei-saponakin (kauhea sana) ja olen sen lukenut.
Stoutin kirja on niitä painoksia, jotka hajoavat avattaessa. Luettuani korjaan nidoksen.
Sapo-lukumme on nyt 334. Toista sataa (125) vielä puuttuu.
torstai 10. lokakuuta 2019
Lisää sivistystä
130.
Kianto Ilmari: RYYSYRANNAN JOOSEPPI §§§§
360
s. Otava 1944 (1924) YK
Rämsänrannan
Pelkelkylässä Jooseppi Kenkkunen pitää pystyssä kurjaa tölliänsä
vaimoineen ja lukuisine lapsineen. Nälkä ja kurjuus pakottavat
miehen viinankeittoon josta virkaintopoliisi Pirhonen hänet
narauttaa käräjille. Armo käy oikeudesta ja köyhälistöelämä
jatkuu, kunnes Jooseppi kohtaa loppunsa kaatuvan puun alla.
Joutsenlaulunaan hän näkee taivaskuvitelman, jonka puolesta teoksen
voisi miltei panna fantasiahyllyyn. Olkoon kuitenkin panematta.
*************
Ennenlukematon oli tämäkin Suomen kirjallisuuden eräs perusteos. Yhdessä edellisen (Putkinotko) kanssa näistä saanee oivallisen kuvan köyhälistön elämästä toistasataa vuotta sitten. Eri asia on, paljonko näissä on kärjistämistä ja paljonko jää sanomatta. Joka tapauksessa taidan mieluummin elää tätä päivää kuin entistä. Enpä muuta voikaan.
maanantai 7. lokakuuta 2019
Putkinotko (Paikkasin aukon sivistyksessäni)
128.
Lounela Pekka: JOHTAJA §§
144
s. Tammi 1965 AV
Poliittinen
satiiri valtiosta, jolle käy kuin Saksalle maailmansotien välissä
ja onpa monelle valtiolle käymässä tänäkin päivänä. Loppu
hajoaa mitättömiksi lisäosiksi.
129.
Lehtonen Joel: PUTKINOTKO §§§§
531
s. Otava 1944 (1920) AK
Yhdenpäivän
romaani "laiskasta viinatrokarista ja tuhmasta herrasta".
Juutas Käkriäinen, vaimonsa Rosita ja lukuisat lapsensa ovat
hyvinkin peruskauraa suomalaisessa kulttuurissa. Ensimmäisen kerran
nyt luin teoksen läpi. Juutaksia taitaa edelleenkin Suomesta löytyä,
kirjakauppias Aapeli Muttisista en niinkään tiedä. Teos tuntuu
loppuvan kesken. Putkinotko-sarjaan kuuluu muitakin ennen Putkinotkoa
kirjoitettuja tekstejä.
***************************
Ensilumi suli. Huomenna vaihdatan jo talvirenkaat.
perjantai 4. lokakuuta 2019
Kuopijoon (eikä Helsinkiin)
Eilen ajoimme rantamökiltä Kuopioon, keli oli mainio eikä edes vettä satanut. Tänä aamuna oli lumen viskonut maahan ja sataapa edelleenkin. Kait tuo sulaa, tiedä häntä.
Lopuksi on pakko narista:
Lopuksi on pakko narista:
Ilomantsi ja Kivijärvi ovat Suomen synkimmät kunnat väestöennusteessa – "Niillä, jotka pystyvät lähtemään, vaihtuu maisema"
Siinä otsikko Yle.fi verkkosivulta.
Kivijärvi, minun syntymäkuntani, on Kannonkosken naapurikunta. Ja
Kannonkoskella on meidän rantamökkimme.
Puolueilta kyseltiin, pitääkö Suomi
pitää kokonaan asuttuna. Se puolue, jota olen itselleni
läheisimpänä pitänyt, tuntuu enimmäkseen olevan sitä mieltä,
että mitään hajasijoittelua ei tarvita vaan kaikki Helsinkiin ja
maaseutu autioksi. Niinpä seuraavissa vaaleissa katsonkin tarkkaan,
mille aatteelle ääneni annan. Koskaan en ole kuulunut mihinkään
puolueeseen enkä aio liittyäkään. Mutta Suomen maaseudun haluan
säilyttää elävänä, hinkuvat poliitikot mitä hinkuvat. Fimeaa
ei siirretty Kuopioon vaikka päätökset olivat olemassa. Pääjohtaja
ei halunnut ja Hesan poliitikot naukuivat vastaan. Samoin tuntuu
käyvän pelastusopiston kanssa. Pääkaupunkiseutu jyrää muut alleen ja hykertelee. Hävetköön.
torstai 3. lokakuuta 2019
Lähtö
Mökin oven pistin kiinni ja kannoimme tavarat autoon. Rantamökki jäi talveksi taakse. Palelin kaksi yötä joten jouti tuolta lähtemäänkin. Voihan olla, että talvellakin jotain mukavaa tapahtuu. Kanaria on tosin vielä epävarma. Rantamökillä luin loppuun yhden kirjan ja alun Putkinotkosta.
Lähtöaamulla otettu kuva rantamökin pihasta.
127.
Verronen Maarit: YKSINÄINEN VUORI §§§§
308
s. Kirjayhtymä 1993 2.p YK/RM
Outo
mies - Peter Urd - oudossa laaksossa - Silberwald - keskellä outoja
tapahtumia. Raportinomaisella tyylillä kirjoitettu tarina.
Oikeastaan tämä on supersankarikertomus ja viihdyttävä sellainen.
Lähtöaamulla otettu kuva rantamökin pihasta.
keskiviikko 2. lokakuuta 2019
Tulkoon talvi
Varasimme kolme päivää mökin talvikuntoon laittamiselle. Tänään aamupäivällä saimme periaatteessa kaiken tehtyä.
Keväällä pistimme muutaman perunan peltoon. Ei niitä mitenkään hoidettu mutta eikös vain noista kaksi kertaa syödä.
Herrat vetivät veneen melko pitkälle maihin, joten lopputyö oli vaivatonta. Enää pariin vuoteen emme ole jaksaneet kääntää venettä. Hyvin talvehtii noinkin.
Kellarin oven edustan syvennyksen peitimme laudoilla ja pressulla. Silloin kun emme tätä tehneet, kellariin pääsi juhannuksen tienoilla.
Metsässä olisi varmaan puolukoita ja sieniä. Jätämme oman osuutemme sinne. Kaupunkiin lähdemme huomenna tai ylihuomenna.
Keväällä pistimme muutaman perunan peltoon. Ei niitä mitenkään hoidettu mutta eikös vain noista kaksi kertaa syödä.
Herrat vetivät veneen melko pitkälle maihin, joten lopputyö oli vaivatonta. Enää pariin vuoteen emme ole jaksaneet kääntää venettä. Hyvin talvehtii noinkin.
Kellarin oven edustan syvennyksen peitimme laudoilla ja pressulla. Silloin kun emme tätä tehneet, kellariin pääsi juhannuksen tienoilla.
Metsässä olisi varmaan puolukoita ja sieniä. Jätämme oman osuutemme sinne. Kaupunkiin lähdemme huomenna tai ylihuomenna.
tiistai 1. lokakuuta 2019
Rantamökkiä talvikuntoon laittamassa
Ruskaa on, ja vettä sataa. Huomenna pitäisi olla sen verran parempi ilma, että saamme veneen talviteloilleen, kellarin luukun peitettyä ja perunat nostettua maasta. Tämä on viimeinen reissu rantamökille tänä vuonna. On täällä tullut taas oltuakin. Sinänsä kiinnostaa, vieläkö keväällä on hengissä ja pääsee tänne takaisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MV 28
MV 28 Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polull...
-
WHH 211 WH PIETARI WIRTANEN LUKEMANI KOTIMAISET TIETEIS- JA FANTASIAKIRJA...
-
15. Tulitikku leimahti ja valaisi pöydän äärellä istuvat ihmiset. Marja nousi ja meni sivukaapille, kaivoi ylähyllyltä kynttilän. Aks...
-
MATKALLE VALMIS 23 Akseli istui tarjoiluhuoneen pöydän takana, toisella puolellaan pojat, toisella Marja. Minä istuin Marjan vieres...