Ajanvietteen ihmekirjassa (3.p 1952) on tämä kuva, jonka muistan lapsuudesta. Jotenkin läpikatsomalla ne saa sulautumaan yhdeksi kuvaksi, kolmiulotteiseksi. Tämä kuva tuli mieleen, kun katselin Harrin kuvia Juhasta (sisäpiiritietoa).
torstai 30. huhtikuuta 2020
Stereokuva
Ajanvietteen ihmekirjassa (3.p 1952) on tämä kuva, jonka muistan lapsuudesta. Jotenkin läpikatsomalla ne saa sulautumaan yhdeksi kuvaksi, kolmiulotteiseksi. Tämä kuva tuli mieleen, kun katselin Harrin kuvia Juhasta (sisäpiiritietoa).
keskiviikko 29. huhtikuuta 2020
Neulamäellä
Kotoa puolen kilometrin päässä on tällainen paikka. Vaimon edessä on jyrkkä pudotus, mutta eihän tuo kuvassa (näpäytä kuvaa) erotu. Polut vievät pariinkin rantapaikkaan - Pilpan majalle ja Tervaruukkiin. Vanhalle miehelle reitit ovat jo hankalia, ehkä tänä vuonna jätän könyämättä. Kepistä on suuri apu.
maanantai 27. huhtikuuta 2020
Maailma se on Omenmeankin
Luettu:
50. Enoranta
Siiri: OMENMEAN §§§½
559 s. Robustos
2009 YK
Omenmean on yksi
maailmoista, ja päähenkilö joutuu käymään joka maailmassa
valtahippuja hakemassa. Hyvään tarkoitukseen niitä tarvitaan,
mutta kun tarkoitus on saavutettu, tyttö tuhoaa hiput. Teoksen
vaivihkainen opetus on, että valta rappeuttaa. Vanha mieskin luki
mielellään tämän lastenkirjan.
****************
Tylsää tämä koronakaranteeni. Tähän aikaan piti lähteä Kreikan saaristoon tai ainakin Tallinnaan, mutta kotonapa istut. Sisartaankaan (86) ei uskalla käydä katsomassa Jyväskylässä. Kaitpa ensi viikolla sentään rantamökille pääsee.
Marinaosuus:
Usan republikaanit tietävät vanhan totuuden: Tyhmä saa olla, kunhan pitää suunsa kiinni.
lauantai 25. huhtikuuta 2020
Hotellit ja viemärihuolto
Luin:
49. Irving John:
KAIKKI ISÄNI HOTELLIT §§§§½
491 s. Tammi 1982
3.p (Kristiina Rikman) KK 167 YK
Karhukin on
paikalla, sellaisen kanssa päähenkilö jopa menee naimisiin.
Sisarrakkautta, hotellinpitoa, raiskausta ja terrorismia sulassa
sotkussa ja lisäksi paljon ajattelemisenarvoisia ajatuksia. Puoli
pykälää katosi, koska epilogi oli minulle liian pitkä. (Edellisestä lukemisesta oli ainakin 30 vuotta)
*********************
Lukemista alkaa vaivata tekstin koko. Garpin maailman luin viime kesänä. Ajattelin uudelleenlukea Owen Meanyn heti Hotellien jälkeen, mutta kovin on kirjassani pieni teksti. Ei, en ala lukea kirjoja vehkeellä, vaikka kuinka voisi fonttia suurentaa.
Kävimme ennen aamuseitsemää kaupassa tekemässä viikon ostokset. Kivuton keikka. Kotona Muistojen bulevardin ja välikahvin jälkeen avasimme ylävessan lavuaarin ja suihkun viemärit ja poistimme töhnät. Jopa alkoi vesi virrata putkissa kohti Kallavettä (kait puhdistamon kautta?).
keskiviikko 22. huhtikuuta 2020
Pikakäynti metsämökillä
Ajoimme Vehmersalmen mökille, teitä ei päässyt pihaan vaan piti saappaat jalassa kävellä liki kilometri. Kaikki rakennelmat seisoivat vielä pystyssä, savusaunakin. Viivyimme perillä parikymmentä minuuttia, kahvitkin olimme juoneet jo lähtiessä kotona.
(Koska metsät on hakattu ympäriltä, nimi metsämökki pitäisi vaihtaa hakkuuaukioautiorotiskoksi. Näpäytä kuvaa.)
Tulo mökille. Päärakennus häämöttää vaimon vasemmalla puolella, savusauna oikealla.
Mökki on kurjassa kunnossa. Lahjoittaisimme tämän ilmaiseksi, jos joku haluaisi. Ei tunnu haluavan.
(Koska metsät on hakattu ympäriltä, nimi metsämökki pitäisi vaihtaa hakkuuaukioautiorotiskoksi. Näpäytä kuvaa.)
Tulo mökille. Päärakennus häämöttää vaimon vasemmalla puolella, savusauna oikealla.
Mökki on kurjassa kunnossa. Lahjoittaisimme tämän ilmaiseksi, jos joku haluaisi. Ei tunnu haluavan.
sunnuntai 19. huhtikuuta 2020
Kojon äitimuoria muistellen
48. Kojo Viljo:
NELJÄS KÄSKY
135 s. Otava 1945
3.p AK
Aika ajoi
teoksesta ohi jo ajat sitten. Koti, uskonto ja isänmaa hallitsevat
pientä teosta, jota lie paljonkin ostettu äideille
äitienpäivälahjaksi. (Tämä on ensimmäinen
Valamon opiston kirjansidontakurssilla sitomani kirja,Valamon kirjaston poistokappale jonka panin palasiksi ja kokosin
uudelleen. Vuosiluku 1996 on kirjoitettu takasisälehteen.)
**********************
Viikottainen kauppakäynti Prismassa lauantaiaamuna ennen seitsemää. Asiakkaita jonkin verran ja apea tunnelma. Myös kävimme Puijonlaakson leipomon myymälästä hakemassa pullapitkon, sämpylöitä ja hapanleipää. Tilasin autolle renkaidenvaihdon, pesun, huollon ja katsastuksen. Ensi kuussa on päästävä rantamökille.
tiistai 14. huhtikuuta 2020
Omistamani Mauri Sariolan teokset
Laitoin päivitettävän listan tähän voidakseni kirpputoreilla kännykästä nopeasti tarkistaa Sariola-tilanteen. Lista löytyy tunnisteen Sariola alta.
***************************'
Aamu Heinjoen tiellä
***************************'
Aamu Heinjoen tiellä
Aina roiskuu kun rapataan
Ampiaiskesä
Armeija piikkilankojen takana
Budapestin uni
Ei loitsu eikä rukous
Enkeli lumessa
Elomme merta laiva purjehtii
Herrasmiesten oikotie
Hurjan pojan koti
Ison kalan katiska
Isänmaan parturit
Ja sitten oli kohiseva koski
Jatkosodan kapteeni
Jälleenrakennettu maa
Karoliinin kuolinkello
Keltainen kummitus
Kohtalokas Itämeren-risteily
Kolmannen valtakunnan kuningatar
Kolmen valtakunnan vainaja
Kutsukaa rikostarkastaja Susikoski!
Kutsutaan Susikoski
Laukausten hinta
Lavean tien laki
Maailman pitkä sivu
Minä, Olavi Susikoski
Napapiirin prinsessa
Ne viulut vasta maksoi
Niin syvä on kuin pitkäkin
Nuoruuden komentosilta
Näin lentää outo lintu
Onko teillä ruiskukkia?
Onnen soturit
Parempi kertarutina kuin ainainen
kitinä
Petroskoin keltainen kissa
Pieni anoo iso sanoo
Pitkä matka Liverpooliin
Punainen laituri
Punaisen kukon laulu
Pyykki on pantu ja pysyy
Revontulet eivät kerro
Rikostarkastaja Susikosken tutkimuksia
2
Rommelin poikien hauta
Rotat pois laivasta
Seidan silmä
Sen yli käy vain tuuli viheltäin
Sininen lyhty
Sumusta nousee risti
Suomalainen kavaljeeri
Suomalainen ratsastaja
Surma surutalossa
Surmansyöksy Caprilla
Suruton Sariola
Susikosken ajojahti
Susikosken elämän kevät
Susikosken kuuma loma
Susikosken omatunto
Susikosken palapeli
Susikosken vaikein juttu
Susikoski ahtojäissä
Susikoski ja kolmen naisen talo
Susikoski ottaa omansa
Susikoski päiväntasaajalla
Susikoski ratkaisee
Susikoski sulhaspoikana
Susikoski Suomesta
Susikoski virittää ansan
Susikoski, rikostarkastaja
Taivas kuin kerjäläisnuttu
Taivas yksin tietää
Talvisodan vänrikki
Tohtori Viitasen tapaus
Ukkotuomarin viimeinen juttu
Veljensä vartijat
Vetämätön värisuora
Viiden tien risteys
Viiman pitkä siima
Viimeiset ritarit
Viimeksi poistuu kapteeni
Älä kaikista ruusuista huoli
lauantai 11. huhtikuuta 2020
Gulliver koronakaupassa
Luin:
47. Stenberg
Eira: GULLIVERIN TYTÄR §§½
128 s. Tammi 1993
YV
Eräänlaista
jatkoa Swiftin ja Kilven teoksille. Kuitenkin matka sujuu entistä
enemmän päänsisäisesti ja yhteys mahdolliseen todellisuuteen on
yhä kauempana.
*****************
Kaupassa kävimme taas, Prismassa aamulla klo 06.45. Oli siellä muutama muukin ihminen.
- Lulisin, että suojapleksit myymälöissä, apteekeissa jne. jäävät pysyviksi. Enkä pidä sitä mitenkään pahana, päin vastoin.
maanantai 6. huhtikuuta 2020
Kirous
Luin:
45. Topelius Z.:
LUKEMISIA LAPSILLE IV §§
258 s. Wsoy 1993
11.p (Tarkiainen, Juva, Jäämaa) Kuv. Rudolf Koivu AV
Lapsista en tiedä,
mutta itseäni viehätti vain muutama kertomus, etenkin Peikkojen
joulu. Kristillissiveellistä propagandaa oli liian kanssa.
46. Enoranta
Siiri: TUHATKUOLEVAN KIROUS §§§
443 s. Wsoy 2018
YK
Nuorisofinlandiapalkittu
teos on kielellisesti mainiota tekstiä mutta liian pitkä. Sata
sivua ennen loppua arvelin viisi pykälää antavani, mutta lopun
tapreettoman veriset sodat lentelevine suolenpätkineen latistivat
taikatunnelman. Muuten asenteet ovat kohdallaan ja pyrkimys hyvään
ilmeinen. Oiva opus.
***************
Topeliuksen Lukemisia lapsille III sisältää pelkästään näytelmiä, enkä jaksanut niitä lukea. Muut sarjan osat on nyt selvitetty. Enorannan Omenmean löytyy hyllystä, saatan senkin lukea. Luettu fantasia-osioon en laita näitä. Pitänee harkita, voisiko sinne kehitellä alaosaston 2000-luvun teoksille.
perjantai 3. huhtikuuta 2020
Siriuksella kylässä
Luettua:
44. Pajuluoma
Anne: TYTTÖ SIRIUKSELLA §
80 s. Alea-kirja
1975 YV
Ei tämä scifiä
ole vaan jonkinlaista salatietoa ja ufo-oppia. Ei toki Siriuksella
olla vaan eräällä sen planeetoista. Matkaa on noin 8 valovuotta
mutta nopsaan eräänlaisella sieluruumissiirrolla sinne hujautetaan.
Metka tuntuu paikka olevan. - Kirjailija taitaa olla tosissaan.
Pysyköön kirja fantasiahyllyssä.
*****************'
Hauskaa kävellä ulkona. Kaikki väistyvät ojaan elleivät kipaise metsään, kun lähestymme. Ehkä yleisö arvelee, että juuri heitä suojellaan virusvanhuksilta, vaikka kait vanhuksia säännöillä yritetään taudilta suojata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
MV 28
MV 28 Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polull...
-
WHH 211 WH PIETARI WIRTANEN LUKEMANI KOTIMAISET TIETEIS- JA FANTASIAKIRJA...
-
15. Tulitikku leimahti ja valaisi pöydän äärellä istuvat ihmiset. Marja nousi ja meni sivukaapille, kaivoi ylähyllyltä kynttilän. Aks...
-
MATKALLE VALMIS 23 Akseli istui tarjoiluhuoneen pöydän takana, toisella puolellaan pojat, toisella Marja. Minä istuin Marjan vieres...