torstai 26. syyskuuta 2024

Hyvästi kesä.

Rantamökkikausi loppui. Kylmyys ja pimeys eivät ole nautintoa vanhoille. Pakkasimme tavarat ja panimme mökin talvikuntoon. Kellari on peitetty, vene käännetty herravoimin. Kesällä kävimme kaksi kertaa soutamassa lähivesillä. Ensi kesänä, jos olemme elossa, saattaa vene jäädä pohja ylöspäin. 


 Kaupungissa kokosimme Herroilta 80-vuotislahjaksi saamani baarimaapallon.



 

Paikka on vielä hakusessa. Seisköön tuossa. Vaimo kaiveli neljä pulloa sisälle. Ehkä uutenavuonna raotamme kantta.

Joulun vietämme Valamossa täysihoidossa. Muuta suunnitelmaa ei ole talven varalle. 

Luettu:

117. Hälli Matti: AURINKOISIA TARINOITA §§

204 s. Otava 1951

Pakinoita, samanlaisia kuin Ystävämme Andersson-kertomukset, mutta jos mahdollista, vieläkin keveämpiä.


118. Auer Ursula: MURHA MALTALLA §½

Kirstilä – Angel-aviopari kirjoitti kolme dekkaria. Alun mielenkiinto töksähtää lopun tökeryyksiin.




119. Christie Agatha: LORDIN KUOLEMA §§§

314 s. Wsoy 1995 (1933) (Eila Pennanen)

Lordi murhataan, Poirotia yritetään petkuttaa. Ei onnistu, ja murhaajatar toivoo   vahakuvaansa hirton jälkeenTussaud´n vahakabinettiin.


*****************'

Alastalo 363.



sunnuntai 22. syyskuuta 2024

FANTASIAHYLLYTÄYTETTÄ

 Luettua fantasiaa:

114. Tarvas Toivo: LEGENDOJA §§

114 s. Otava 1908

Uskonnollisia legendoja, taivasihmeitä. Toki paremmin taruja kuin jumalan sanaa, joten paikka fantasiahyllyssä on oikein.


115. Karro Asa: KULTAISEN LUOSTARIN PAHOLAISET §§

116 s. Satakunnan Kirjateollisuus 1941

Ei tässä ole mitään luostariin viittaavaakaan. Pahat mustat miehet asuvat luolissa, keräävät kultaa ja alistavat orjia. Uljas Osmo saa orjat vapautetua ja pahat miehet tuhottua. Teos pääsee fantasiahyllyyn ”puuttuvan renkaan”, eli valkoisten liki-ihmisolentojen takia.



116. Mikkonen Jyrki: PUNAINEN KYYNEL §§½

273 s. Otava 1948

Mies asuttaa bambukepissään pientä puolimetristä norsukäärmettä (joka imee norsuista verta ja on erittäin myrkyllinen), ja naisen kalloon on kolmivuotiaana ammuttu pyhä kivi, Buddhan patsaasta anastettu Punainen kyynel. Kivi on koteloitunut ja kun naisen päätä ei saada irrotettua, hänet viedään Intiaan papittareksi. Kyllä tässä on tarpeeksi huuhaata jotta fantasiahyllyyn pääsee.

******************

Karille kiitos Kyynelestä.  (Ja Shimolle Alastalosta, nyt 312. Ja Juhalle kiuaskivistä)

Vietämme tämän vuoden viimeistä viikonloppua rantamökillä. Keskiviikkona lähdemme kaupunkiin. Viime yönä lämpötila laski ulkona nollaan, joten joutaa lähteä lämpimään.

tiistai 17. syyskuuta 2024

BALLADEJA JA LEGENDOJA

Kirpputori- ja antikvaarikierros tuotti pari saalista, joista HH ehti huomauttaa. Otan siis selville, onko niistä fantasiahyllyyn.


 Legendoja vuodelta 1908, Paholaiset vuodelta 1941.

Luettu:

111. Mukka Timo K.: TABU §§§

162 s. Gummerus 1979 5.p

Balladi Milkasta, Kristus-Perkeleestä, kanttorista ja erotiikasta, joka värjää pohjoisen ruskan. Mukana novelli Sankarihymni, ei aivan toivoton.



112. Mentula Mooses: TOIVIOKOSKI §½

277 s. Wsoy 2023

Sodan sortamat ihmiset koettavat elämää rakentaa. Mielenkiintoisen alun jälkeen teos hajoaa tökeryyksiin.



113. Paasilinna Erno: TIMO K. MUKKA

215 s. Wsoy 1988 3.p

Legenda jo eläessään-sarjassa Erno kertoo kaveristaan, jonka elämä oli legenda.



****************

Torstaina menemme panemaan mökin talvikuntoon. 

Alastalo 266.

lauantai 14. syyskuuta 2024

SYYSTAPAAMINEN RANTAMÖKILLÄ.

 WH 2024

Mahdollisesti viimeisen syysherratilaisuuden virallinen kuva (JS). 










Palattuani kaupunkiin sain koronarokotuksen ja lisäksi ilmoitettiin jo päivä, jolloin saan influenssarokotteen.

Alastalo  240.

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Herroja rannalla

Wanhat Herrat (6) kokoontuivat rantamökillä. Sain maapallobaarikaapin 80-vuotislahjaksi. Herrat käänsivät veneen talviteloilleen, siivosivat (JS) mökin katon ja käyttäytyivät muutenkin hövelisti. Muutaman kirjan sain, ja muutama minun kirjani kelpasi poisvietäväksi.  

Syötiin, juotiin ja muut herrat saunoivat. Oletan tähän loppuneen monikymmenvuotisen perinteen. Olen liian vanha.

Luettu:

108. Utrio Kaari: RAUTALILJA §§§

304 s. SSKK 1980 (1979)

Rautamalmi sulaa masuunissa, palkeet huokuvat ilmaa ja talousmamselli Amelie menee naimisiin ramman masuunimestari Joelin kanssa. 1800-luvun miljöö elää hehkuvan kuumana ja melko humalassa. Mutta vanhan patruunan kelvoton tytär ja vielä kelvottomampi vävy pilaavat ruukin.



109. Christie Agatha: POIROTIN VARHAISET JUTUT §§½

256 s. Wsoy 1981 (Ryhmä) Sapo 263

Kunnon kertomuksia, joista moni on mukana Poirotin tv-sarjoissa.


110. Ivalo Santeri: ANNIKKI, PIISPA JA KESTI §§§

132 s. Wsoy 1927

Alaotsikon mukaan Keskiajan kuvia. Niitä kertomuskokoelma todella on. Mielelläni olen Ivalon historiallisia romaaneja lukenut. Tässäkin luostarit hymisevät, sudet ulvovat ja merirosvot lippujaan heiluttavat.


*****************

Alastalo: 222

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

MUKKAA JA VÄHÄN MUUTAKIN

 Luin:

105. Christie Agatha: RUSKEAPUKUINEN MIES §§½

280 s. Wsoy 1985 (1924) (Saima-Liisa Laatunen)

Timantteja ryöstetään ja laivalla kuljetaan. Varhaisteoksessa ei ole Poirotia eikä Marplea mutta juoni pysyy kasassa. Hyvä niin.


106. Leino Eino: TUOMAS VITIKKA

219 s. Otava 1906

Kuivaa poliittista puhelua. Lopussa todetaan naisilla olevan äänioikeuden ja haaveillaan samaa mös lapsille. Naiset saivat Suomessa äänioikeuden juuri teoksen ilmestymisvuonna. Ehkä tästä syystä jossain mainitaan tämän teoksen olevan scifiä. Ei ole.


107. Mukka Timo K.: MAA ON SYNTINEN LAULU §§§½

236 s. Gummerus 1992 11.p

Balladia kerrakseen. Kurjet huutavat, eikä joiku uskovien rietasseuroissa soi.


***************'

Luen Erno Paasilinnan kirjoittamaa Mukan elämäkertaa.. Samalla luen Mukan tuotannosta uudelleen ne teokset, jotka hyllystä löytyvät. 

Syyskuu. Ensi viikolla lähden rantamökille, minne kuusi herraa kokoontuu viikonlopuksi. 

MV 28

  MV 28 Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polull...