sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Lempi, Kaari ja Ilmari

 Kävin viiden aikaan kuvaamassa auringon nousun terassilta. Pakkasta 2 astetta. Huomenna palaamme kaupunkiin joksikin aikaa.

 Luettu on.

48. Jääskeläinen Lempi: NUNNA §§½

314 s. Otava 1934 RM

Suomalainen Cecilia lähtee Puolaan naisluostariin. Raskasta ja epäinhimillistä on, mutta pois ei pääse. Ennen nunnaksivihkimistä kuitenkin hän saa luvan käydä kotonaan Suomessa, ja Suomeen hän jää. Teoksen tekomotiivina lie halu arvostella luostarilaitosta. Kyllä Lintulan ja Valamon luostarit ovat tyystin toisenlaisia paikkoja, sanoo läheltä asiaa seurannut eli minä.

49. Utrio Kaari: IISALMEN SERKKU §§½

558 s. Tammi 1996 2.p RM

Porvariproletaarisia kertomuksia, joista viimeisen pitkän Rautalilja-kertomuksen olin viime vuonna lukenut. Sekaan mahtui muutama tökerö tekele. Tämä vasta maistui rahastukselle.

50. Kianto Ilmari: SALAINEN PÄIVÄKIRJANI §§§

137 s. Otava 1980 RM

Niljakas sovinistimies kertoo talvesta 1927 – 28 Turjanlinnassa. Taloudenhoitaja Alma Koponen joutuu niin sanallisen kuin fyysisen väkivallan kohteeksi. Vierekkäin maataan ja alasti saunotaan yhdessä, Ilmarin mukaan puhtaasti ilman seksiyhteyttä. Joopasun joo. Nämä muistiinpanot oli tarkoitettukin julkaistaviksi, joten todistusarvoa ei tekstillä ole. Hyvin moukka mies kirjoittaa. (Kaikki tulkinnat viimeisestä lauseesta ovat oikein.)


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...