perjantai 12. marraskuuta 2021

Silmälasit, biwansoittoa ja Wanhoja Herroja hyvänteossa.

 Silmälääkärin mielestä silmäni ovat vanhuksen silmiksi ihan toimivat. Hankin kahdet uudet lasit, toiset monitoimikauko-, toiset monitoimilähilasit. Eli niiden toiminta-alue menee osittain päällekkäin. Mitään muka ei jää näkemättä. Yhteishinta kaikelle alle tonnin. Kahden viikon toimitusaika. Tietenkin halpakauppa Specsaversistä.

Yksi kirja luettu loppuun (vanhoilla lukulaseilla) ja siirretty luettu fantasia-osastoon:

124. Polameri Veikko: BIWANSOITTAJAN TARINA

60 s. Tammi 1974 YK

Mitä tästä sanoisi. Vanha (1700-luku) japanilainen tarina useaan kertaan hieman eri lailla, lähteestä riippuen, kerrottuna. Viimeksi Polameren aiheesta sommittelema näytelmä. Mukana alkuperäinen teksti japanilaisin kirjoitusmerkein. Kuolleet kummittelevat ja melskaavat. Korvatkin revitään irti ja biwa soi taustalla. 

***********

Sain WHJS:ltä valokuvakertomuksen Wanhojen Herrojen yli kolmekymmenvuotiselta taipaleelta. Wau. Ja on siitä aikaa, kun nuoria oltiin - etenkin minä, porukan nestori.


 

 
 
Tietokone päivitelee edelleen windows 11 parissa ja kikkailee hermostuneena väreillään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...