Alajärvellä kahvit juotuamme kävelimme Alvar Aallon suunnittelemassa kaupunkikeskuksessa sijaitsevaan kirjastoon. Hieno, siisti ja melko suuri kokonaisuus. Siitä menimme hautausmaan halki kirkkoa katsomaan. Tiekirkkoaika oli ohi, joten otin vain kuvan.
Saaliittoman kirpputorikierroksen jälkeen menimme lounaalle Alvariiniin. Emme pettyneet nytkään.
Aterian jälkeen täytimme tankin ABC:llä ja ajoimme rantamökille.
Luku-urakat:
100. Larin-Kyösti: PAHOLAISEN SOITTO
261 s. Helmivyö 2023
Alaotsikko Ja muita fantastisia novelleja, ei aivan pidä paikkaansa, koska suuri osa on paremmin satuja tai muita tarinoita. Riemukkain on juuri Paholaisen soitto. Lähes kaikki oikea fantasia sisältyy myös kokoomateokseen Unta ja elämää vuodelta 1948, joka on fantasiahyllyssäni.
101. Chown Marcus: PÄÄTTYMÄTTÖMÄT PÄIVÄT KUOLLEENA
307 s. Ursa 2008 (Tuukka Perhoniemi)
Jos olisi tieteiskirjoittamisopisto olemassa, tämä sopisi tentittäväksi kurssikirjaksi. Vaikka Higgsin bosonia ei ollut vielä kirjoitusaikana löydetty, tieteellinen teos vastaa liki kaikkiin kysymyksiin maailmasta, olemisestä ja jopa uskonnosta. Ihmeellisiä mahdollisuuksia on olemassa. Kokoontuvatko kaikki Wanhat Herrat vielä joskus paratiisin rantasaunalla?
102. Christie Agatha: MURHA MAALAISKYLÄSSÄ §§§
318 s. Wsoy 2007 7.p (Eila Pennanen) Sapo 8
Ensimmäinen Marple-juttu. Sujuva juoni, sovelias murhaaja ja terävä neiti. Soppa on valmis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti