tiistai 29. kesäkuuta 2021

Juhannus, fantasiaa jne.

 Juhannusaika sujui rauhallisesti. Vaimon sisar Aune elinkumppanin kanssa kävi pari päivää kylässä. Reiska korjasi meidän venettämme, joka raapiutui puolipilalle myrskyssä karatessaan ja naapurin rantakivikkoon tappi auki upotessaan. Valitettavasti en kuvannut tapahtumaa.

Kävimme Kivijärven kirkollakin, syntymäpitäjäni keskuspaikassa. Ei mitään ihmeellistä tapahtunut, kaupoissa kävimme ja kävelimme pitkin poikin. 

Ajoimme tänään takaisin Kuopioon, Pari kirjaa oli tullut postitse, fantasiahyllyyn:

Harvinainen omakustanne vuodelta 1936.

Paleofiktio vuodelta 1946.

Luinkin rantamökillä:

74. Lehtolainen Leena: ENSIMMÄINEN MURHANI §§½

251 s. Tammi 2001 7.p RM

Leppoisehko kertomus murhasta, huumeista, pontikasta, parittamisesta, kuorolaulusta sun muusta ajankulusta. Porvariston hillittyä pönötystä tässäkin, hyvä ettei seilivene kiville kolahda. Maria Kallio aloittaa uransa ja tuleva aviomies Antti ei ole murhaaja.


75. Kanger Thomas: KUOLLEESSA KULMASSA §§§

278 s. Wsoy 2008 (Sanna Manninen) Sapo 448 RM

Kantaaottava, tositapahtumiin perustuva teos, joka ei ole populisteille mieleen. Ruotsinsuomalainen poliisi Elina Wiik ja moni muukin suomilähtöinen henkilö ratkaisevat murhia ja taistelevat Säpoa vastaan. (Miksi turvallisuuspoliisi ja tavan poliisi ovat kirjoissa ja elokuvissa aina känässä keskenään?)


76. Sarkka Juuso: VIRTA PÄÄTTYY SUVANTOON §

228 s. Karisto 1953 RM

1800-luvun loppua eletään. Juuso on kirjoittanut naisasiaromaanin, jossa vyöryy esiin ylhäisöä ja alhaisoa, kartano ja kartanon leskirouva tyttärineen. Kuka lie olikaan kenen tytär, ken porvarin äiti tai Antreus-ukon isä. Silta särkyy, suo kuivaa, paha pehtoori onkin nuoruuden rakastettu. Uusi lempi romahtaa jäihin mutta sikiönpä vain siitti Aurora-rouvalle Gabriel, joka ei ole se enkeli-Gabriel. Naiiviudessaan veikeä veisu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...