sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Pari fantasiateosta luettu, ja Dickensiä myös

Luin:

 

27. Kujala Kalervo: KUN RUOTSI PYSÄHTYI §

180 s. Finn-kirja 1977 YK/AK

Useiden tiedostojen mukaan tämä on scifiä. Ei ole. Kaukaa hipaisten voi teoksen panna luokkaan ”entä jos”, johon mahtuu puolet kaikesta kirjallisuudesta. Kehno poliittinen fiktio tämä myös voisi olla, sen verran työväenlaulut raikavat. Siirtolaiset ovat lakossa. Siirtolaiset bailaavat ja joraavat kylillä ja kotosalla. Ruotsi tuntuu elävän kuin ennenkin. Panen fantasiahyllyyn, varoituksen sanojen kera. 

 



28. Dickens Charles: DAVID COPPERFIELD I. §§§

519 s. Karisto 1948 (J. Hollo) AK

Davidin elämäkerta, ensimmäinen osa. Kurjaa on herkkäuskoisen pojan alkutaival. Kummasti sitä vain eletään ja opiskellaan ja ensimmäisen osan lopussa jo hoidetaan valtion virkaa. Kovin paljon teoksessa on sanoja ja sivuja. Ainakaan heti en aloita toisen osan lukemista.


29. Lompolo Jouni: MAAILMAN KOLMANNEKSI VAARALLISIN MERI §§§

189 s. Tammi 1990 AK

Erilaisia novelleja, joista yksi, Ennen lumia, kertoo lähitulevaisuuden kriisistä ja näin ollen teos kuuluu fantasiahyllyyn.


 ******************

Olin kolme yötä sisaren luona Jyväskylässä. Hoitelin pieniä huoltotehtäviä ja vein hänelle suurennuslasilaitteen, jonka avulla hän lukee kirjoja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...