perjantai 26. huhtikuuta 2024

TURHAN NAUKUMISTA

 

En ole koskaan soittanut puhelimella mielelläni, ja viimeisten 20 vuoden aikana soittokammo on kasvanut ylimaallisiin mittoihin. Minun on pakko soittaa joskus sisarelle, sekin on työn ja tuskan takana, ja puhelut kestävät muutaman minuutin. No, käytän puhelinta tietenkin tietokoneena, ja auton navigaattori toimii puhelimen kautta.

Lisäksi viime aikoina olen menettänyt uskoni demokratian menestykseen maailmassa. Jopa Eurooppa pyrkii osittain demokratiasta eroon, eikä USA:ssa tilanne valoisalta näytä. Myös ihmettelen Israelia, joka Hitlerin varjolla on vienyt palestiinalaisilta kaiken ja nyt suorittaa kansanmurhaa. Ja jeesususkoiset puolustavat valtiota, jonka oppeihin Jeesus ei juurikaan kuulu.

No, olen muutaman kirjankin lukenut:

54. Hooper Dan: KAIKEN ALKU

220 s. Ursa 2020 (Tuukka Perhoniemi)

Tieto maailmankaikkeuden syntyhetkistä lisääntyy koko ajan. Olen muutaman vanhemman asiaa käsittelevän teoksen lukenut, tässä on tiedon tila neljä vuotta sitten. En tiedä, onko asiaan saatu tämän jälkeen paljonkin lisäselvitystä. Melko iso osa teosta käsittelee pimeää ainetta/energiaa, joka on Hooperin ominta alaa. Inflaatioteoria on toinen keskeinen asia. Ja se, että 95 prosenttia maailman aine/energiasta on täydellisen tietämättömissä. Eikä sitäkään tiedetä, miksi ylipäätään jotain on olemassa.



55. Lang Maria: TANSKALAINEN KAKSOISVUODE §§

208 s. UKK 1976 (Inkeri Pitkänen)

Oopperalaulaja Camilla Martinin ja komisario Christer Wijkin suhde rakoilee. Camilla yrittää potkia aisan yli, mutta uusi kaveri on renttu ja pannaan vankilaan. Jonkun vainajan vieressäkin rouva sattui yöpymään ja huumekauppa kukoistaa. Rutiini-Langia.

********************

Maanantaina rantamökille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...