Luin rantamökillä muutaman teoksen:
86. Holopainen Anu: SINISILMÄ §§§
285 s. Karisto 2001
Luin, vaikka on väärältä vuosisadalta. Edelliset osat olen myös lukenut, ne ovat mukana Luettu fantasia-osiossa. Eräänlainen ihmissusi seikkailee velhomaailmassa, pyörähtää myös Kuolleitten luona ja kipuilee demonien porukoissa. Taiten kirjoitettua mielikuvituskamaa.
87. Nummelin Juri: VAIKEA LAJI
348 s. Helmivyö 2024
Itseironinen itsekehuteos, jota oli erittäin mukava lukea. Yliahkera touhottaja on saanut kaikenlaista (ainakin omasta mielestään mukavaa) aikaiseksi. Kumarran kunnioittaen, kiitän.
88. Karmanne Knut: PIMEITÄ POLKUJA §§½
151 s. Otava 1929
Nuorena (49 v) kuolleen sanomalehtimiehen ainoassa teoksessa kauhuelementeillä on vahva osuus. Kerronta on yllättävänkin tasokasta ja paikka fantasiahyllyssä ansaittu.
*******************
Karmanteen kirjan olin jo lukenut ennenkin, vasta nyt Nummelinin avustuksella tajusin lukea teoksen uudelleen ja lisätä sen fantasiahyllyyn.
Netistä hankin pari teosta:
Kaila kuuluu fantasiahyllyyn, kummasti teos oli kiertänyt silmiäni enkä sitä kirpputoreilta löytänyt. Nysalorin teoksessa on mm. Hytösen Uni vuodelta 1906. Näin ollen minun ei ole välttämättä hankittava alkuperäisläpyskää. Järvisen kokoomateoksessa on paljon muutakin mielenkiintoista.
Pysymme tämän viikon kaupungissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti