maanantai 10. elokuuta 2020

Kinnula - hautausmaa täynnä Kinnusia

Ajoimme Kinnulaan, rantamökiltä 60 km. Kahvila löytyi navigaattorin avulla, kolho liikennepaikka muutaman tien risteyksessä. Kahvissa ei ollut vikaa, eikä munkissakaan. Siitä keskikylälle. Ensin katselimme kirkon ja hautausmaan. Kirkko oli kiinni, eikö lie puolet kirkkomaan vainajista Kinnusia.


Kirkon jälkeen kiersimme kymmenessä minuutissa koko keskustan. Pieneltä kirpputorilta ostin Waltarin kirjan Kiinalainen kissa. Olipa entinen omistaja kait nimensä takia repäissyt esilehden  huit helvettiin, joten hinta 50 senttiä oli kohdallaan. Järkevää ruokapaikkaa emme löytäneet, joten ostimme kaupasta lohta ja ajoimme kotiin. Lopuksi vielä kuva patsaasta kirkonkylän keskustassa:


Paluumatkalla ajoimme Kivijärven halki ja otimme tienvarren lähteestä kaksi kanisterillista vettä rantamökkikäyttöön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...