torstai 30. syyskuuta 2021

Kaupungissa nimeltä Varkaus

 Varkaus-päivä. Alkukahvi Björnillä, tavan mukaan. Kahvila on kolhohko suuri entinen ravintolarakennus salmen rannalla. Hyvät tuotteet siellä on.

 

Kahvin jälkeen alkoi kirjojen perässä juoksu. Muutaman kirpputorin, kierrätyskeskuksen, kirjaston vaihtohyllyn ja paikallisen Kontin jälkeen tulos on seuraava:


Kasassa kaksi Arto Paasilinnaa, kaksi Alistair MacLeania, kaksi Christietä, Haugenin Taron matka, Kariniemen Matkalla maan ääreen, Tuomiojan Häivähdys punaista sekä kauhukokoelma Kuollut koskettaa keveästi. Lisäksi yksi Tapio Rautavaaran levy. Yhteensä meni näihin rahaa alle 5 euroa. Mitään erityisen huomattavaa emme siis löytäneet.

Lounaan söimme entisessä työmaaruokalassa Kaks´ruusua. Lounas oli miltei kympin arvoinen ja 11 euron hintainen. Vain kiisseli oli päässyt loppumaan ja tilalla oli omena.


Ajoimme takaisin kotiin katsomaan Areenasta pesänlikaajia. Hieno ohjelma, toteaa eräs, joka oli tuskin hillitystikään suomettunut aikoinaan.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...