maanantai 6. syyskuuta 2021

Sata kasassa. Ja lukeminen jatkuu.

 Luettua: 

98. Hako Pekka: LINNUNRADALLA §§§§

301 s. Bazar 2021 AK/RM

Kapellimestari Hannu Linnusta kertova teos on pätevää työtä. Hako matkustaa Hannun kanssa ympäri maailmaa ja seuraa tämän työskentelyä. Teos keskittyy musiikkiin, eikä ole elämäkerta. - Olen kerran ollut kuuntelijana Linnun johtamassa konsertissa siihen aikaan, kun vielä kävin yleisötilaisuuksissa. 

 



99. Sariola Mauri: UKKOTUOMARIN VIIMEINEN JUTTU §§

217 s. Gummerus 1966 RM

Melkoisen ennalta-arvattavassa jutussa petkutetaan ja petetään raskaimman kautta, ja muutama murhakin tehdään tarpeen mukaan. Saapa rikos palkkansa ja ukkotuomari rauhan sielulleen.

 



100. Enqvist Kari: ENSIMMÄINEN SEKUNTI

220 s. Wsoy 2014 RM/YK

Ensin oli tyhjiöenergian horjahdus ja inflaatio, sitten alkuräjähdys (huom. järjestys), joka ei ollut räjähdys. Maailmankaikkeus on sattumien summa, epätarkkuusperiaatteen läpilyömä energiavyyhti, jonka enimmästä osasta (pimeät energia ja aine) ihmisellä ei ole hajuakaan. Siis mielenkiintoinen paikka, kerta kaikkiaan.


 Niin täyttyi sata tämän vuoden lukulistassa. Eräs osoitus ajan kiiremenosta. Juuri äskenhän kirjoitin tämän vuoden ensimmäisen kirja-arvion.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...