torstai 17. helmikuuta 2022

Vanha ja raihnainen

 Valvottuani muutaman yön polven kera soitin terveyskeskukseen. Hoitaja antoi päivystysajan ja kävin lääkärillä. Enpä yhtä kovaa niinkuttajaa ole ennen tavannut, kuin tämä Minna-tohtori. Luulen uusien lääkkeitteni olevan jo ihan rehellistä huumausainetta. Illalla pitää siis pistää tripit pystyyn. Tosin eivät nuo piristä vaan nukuttavat. 

Nuorempana seurasin urheilua, nyt olympiakisatkaan eivät isommin säväytä. Jälkikäteen olen toki tuloksia katsellut, mutta ei tulisi mieleen istua jotain hiihtoa suorilla seuraamaan. No, parempi urheilla kuin sotia. Putin tekee kaikkensa, että Suomi liittyisi Natoon.   Johan on aikoihin eletty.

Wh Viktor vihitään papiksi kuun loppupuolella. Polven takia en lähde paikalle, kun ei pysty kirkossa seisoaan. Keväämmällä sitten taas Valamoon. Kuten myös Tallinnaan. Polven kanssa olen pinnoitusjonossa.

Taloyhtiöllä ei ole talonmiestä/firmaa, eikä kukaan tee yhteisten alueiden lumitöitä. Ja vain puolet edes oman asuntonsa edustan. Hallituksessa on muutama asuntovelkainen, joille tärkeintä on pitää yhtiövastikkeet alhaisina. Yhtiössä on neljä taloa,  jokaisessa kuusi tai yhdeksän asuntoa. Ja rinnetonttia on hankala konepelillä putsata, rappujakin on suuntaan jos toiseen. Olen ehdottanut, että raput siivottaisiin talkoilla ja muun hoitaisi koneellisesti huoltoyhtiö. Ei kelpaa.

 Parin kuukauden päästä pääsee mökille. Meidän omalle tieosuudelle tuotiin syksyllä hiekkakuorma. Muuta remonttia ei oikein viitsi tehdä, ei tiedä, montako vuotta vielä pystymme paikalla käymään. Paljon asia riippuu siitäkin, onnistunko saamaan ajokortin vielä kahdeksankymppisenä. Siihen on vajaa kaksi vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...