Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa.
Pari kuvaa lähiseuduilta:
Kävelimme lenkin Sinisen tien toisella puolen, Villulan valkamalle. Täällä iso selkä on vielä umpijäässä.
Tontilla on kolme linnunpönttöä. Kirjosiepot tuntuvat valtaavan ne kaikki.
Viime syksynä myytyyn naapurimökkiin tulivat eilen uudet asukkaat. Eivät (vielä?) metelöineet.
Lukuosuus:
59. Sariola Mauri: SUSIKOSKEN PALAPELI §½
160 s. Viihdeviikarit 1965
Kaksi suunnilleen yhtä pitkää novellia. Takakannessa kerrotaan, että ”lisänä novelli Kutsuvieraana Kuolema". Viimeisessä ei ole Susikoski mukana – ellei hän ole naamioitunut Pentti Virmolaksi, joka on oikealta nimeltä mainitsemattoman ylikomisario. Tuo Virmola-juttu vasta typerä onkin.
60. Seret Hanneliina: SUHTEELLISIA ILOJA §§
224 s. Otava 1993
Kolme pienoisromaania, kielellisesti taiten kirjoitettua pehmopornoa. Kirjasampon mukaan salanimen takana velmuilee Olli Jalonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti