perjantai 5. heinäkuuta 2019

Hauska mutta hyödytön? matka Iisalmeen

Hyödytön tarkoittaa, ettei kirpputoreilta löytynyt mitään uutta kirjaa ostettavaksi. Tosin Iisalmen kirjaston vaihtohyllystä otin Eino Salakan teoksen Valamon aikaan. Minulla on se hyllyssäni entuudestaan,  Eino kirjoitti jopa omistuskirjoituksen minun kappaleeseeni. Mutta voin siistin kirjan lahjoittaa tarvitsevalle.
Ensin joimme pullakahvit torikahviossa, sitten kiertelimme kirpputoreja ja lopuksi kävimme syömässä lounaan Olvi-hallissa. Ilma oli aurinkoinen eikä liian kuuma, eli hyvä oli katuja ja rantoja astella. Iisalmi-päivää olemme viettäneet vuosittain jo pitkään.
ps. Iisalmen elokuvateatterissa näin ensimmäisen kerran Kubrikin Avaruusseikkailu 2001-elokuvan 1970-luvun alussa. Se innosti minut uudelleen scifin pariin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...