perjantai 12. heinäkuuta 2019

Suksille ja Karstulaan

Luettua:

89 Heller Frank: MURHA VÄHITTÄISMAKSULLA §§§
144 s. Suomen Kirja 1944 (Sirkka Nuormaa) RM
Ruotsalaisen Gunnar Sernerin ihan kelvollisia poliisikertomuksia. Jos hän olisi suomalainen, kirja siirtyisi jopa scifihyllyyn parin novellin ansiosta.

90. Innes Hammond: YKSINÄINEN HIIHTÄJÄ §§§
200 s. Otava 1963 2,p (Panu Pekkanen) RM
Innes osaa kirjoittaa vetävän kertomuksen vähäisestä aiheesta. Suksilla hiihdetään, alppimajassa tapellaan, läsnä on natseja, rikollisia ja hempukka. Filmiä suunnitellaan mutta kalmapa korjasi ohjaajan. Kulta jäi piiloon Itävallan hiihtohissikallioon.
****************
Vietimme Karstula-päivän. Aluksi munkkikahvit vanhassa suojeluskuntatalossa, sen Hertta-kahviossa. Siitä kiersimme keskustaa, kävimme turhaan kirpputorilla ja hankimme kaupoista mm. Thermacell-itikankarkoituslaitteen.  Vielä on vehje testaamatta.


Karstulan torilta ostimme Karjalaisen kotileipomoautosta kalakukkoa. Siinä on kuoren sisällä muutakin kuin ilmaa. Puolet annoksesta jäi iltapalaksi.


Minun annokseni. Vaimolla oli samanlainen. Yhteensä 12 euroa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...