keskiviikko 24. heinäkuuta 2019

Kyniä Penan haudalla Uudessa Valamossa

Kävimme päiväseltään Uudessa Valamossa. Tulomunkkikahvien jälkeen kiersimme alueella, kävimme satamassa ja hautausmaalla, jossa katsoimme mm. Pentti Saarikosken hautaa. Tähän asti kynät ovat olleet jotenkin kiinni ristissä, nyt niitä oli tökitty haudan multaan. Ei kiva.


Kalle ja Ritva Holmberginkin haudalla kävimme, samaten pyhän skeemaigumeni Johanneksen komealla muistokivellä. Hautausmaalle mennessä tiputimme sillalta pikkukiviä kohti erästä veden alla olevaa kivenkoloa. Sain yhden pysymään (tämä on sisäpiiritietoa).
Lounaan söimme Trapesassa, ihan maukas ateria jälkiruokineen ja kahveineen.
Puolenpäivän rukoushetki pidettiin pääkirkossa. Mieluummin olisimme olleet vanhassa kirkossa, joka on jotenkin viihtyisromanttinen rakennus. Aikanaan nämä palvelut olivat aina vanhassa, nyt vain viikonloppuisin.
Lopuksi pari kuvaa:

Vaimo luostarin eläinten parissa (no, kylmähköjä kavereita)


Minä, takana luostarin perustajat Sergei ja Herman.
Luostarissa on ruvettava käymään tiuhemmin. Näin päätimme, ostimme Tuohuksesta yhtä ja toista ja ajoimme kotiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...