lauantai 6. maaliskuuta 2021

Hallina, joskus Hornanlinnana ja oikeasti Ruth

 Rudolf Rikhard Ruth  kirjoitti salanimellä H. R. Halli tieteiskirjallisuutta. Myös dekkareita mies julkaisi, mm. nimimerkillä Rikhard Hornanlinna. Rudolf oli monessa mukana keilapoikana, konttoristina, kirjeenvaihtajana, tekstaajana, yksityisetsivänä ja rikollisena (tuomio kiristyksestä).

Ainakin näissä on fantasia-ainesta:

  Halli H. R.: MUSTA TOHTORI *

165 s. Ahjo 1920 YV/YK
Tohtori kehittää aineen, jonka avulla voi vaikuttaa telepaattisesti toisiin ihmisiin. Tökerö kertomus tökeröistä ihmisistä. Edes naurettavuuksiin asti ei mennä, että pääsisi ivailemaan. Kaitpa tämä saa fantasiahyllyssä pysyä. Oma.



Halli H. R (Rikhard Ruth).: NELJÄNNEN ULOTTUVAISUUDEN MIES **
203 s. Otava 1919 YV
Alkupuoli on hyvinkin kiintoisaa luettavaa. Seinien läpi kulkeva, haavoittumaton mies komentelee muut ihmiset kilteiksi. Kun homma laajenee koko maailmaa koskevaksi, sotaa käydään liian kanssa. Päähenkilö Tuomas Persson on valistunut itsevaltias, jonka kohtaloksi lopulta koittaa rakkaus. Niinpä pääsevät sotaherrat taas vapaasti uljaita tappohommiaan tekemään. Oma.



Halli H.R: VIIDES JA VIIMEINEN UHRI ***
265 s. Karisto 1942 YV
Lähinnä poliisiromaani, jossa tieteispuolelle teoksen painaa murhatapa – keino murhata ihminen keskeyttämällä hänen ”elintoimintansa” tietynlaisella eristämisellä. Poliisi on letkeä tyyppi ja eräänlainen keksijä Kosmos Killinen veikeä kylähullu. Ei Kosmos ketään tapa, vaan tohtori Mauro. Syy jäi minulle epäselväksi, ellei sitten tappanut kokeilumielessä. Oma.

Halli H.R.: VIIMEISELLÄ HETKELLÄ **
335 s. Jalava 1985 (1922) 2.p YV/YK
Maapallo kuumenee. Kirjan mukaan syynä suistuminen kohti aurinkoa, saman taitaa tehdä ilmastonmuutoskin. Menin sekaisin nimissä jotka muistuttivat liikaa toisiaan. Enkä pysynyt mukana tapahtumissakaan. Tämä ei siis ole vanhusten teos. Maapallon loppuhan tästä kaikesta vöyhkämisestä seurasi. Oma.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...