maanantai 10. tammikuuta 2022

Haltioita, tonttuja, päiväkirja ja polvessa mätää?

 Luin:

3. Haavio Martti: SUOMALAISET KODINHALTIJAT

603 s. SKS 2021 (1942) 2.p. AK

Tieteellinen selvitys suomalaisista haltioista, tontuista jne. Maallikolle tekstissä oli liialti toistoa, mutta pakko teos oli kahlata loppuun. Myös selvitettiin yhteys maailman taruaarteistoon. Valitettavasti haltiat lienevät kadonneet maatalojen, savupirttien, riihien ja saunojen kera. 

***********

Pitkästä aikaa tein taas kirjansidontatyötä. Eli taittelin, leikkelin ja liimasin vaimolle päiväkirjan, kun edelliset tekemäni olivat täyttyneet.


 

Vielä tuo ihan sujuvasti onnistui.

On menossa pakkasjakso, eli yli 20 astetta kylmän puolella. Onneksi huomenna ainakin tilapäisesti lämpenee. Ja torstaina menen sairaalaan, verta otetaan, sekoitetaan siihen radioaktiivista ainetta ja pullautetaan takaisin verenkiertoon. Kolme kertaa kuvataan polvi, viimeisen kerran perjantaiaamuna. Pitäisi mahdollisen mätäpesäkkeen löytyä. Kunhan jotain löytyisi ja saisi koivet kuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

VILLULA

  Viikon on ollut melko lämmintä, nyt kylmenee. Lähdemme huomenna asioimaan Kuopioon ja ainakin ensi viikon olemme kaupungissa. Pari kuvaa l...