Matkalle valmis 5
Mäeltä alkoivat palaneet talot. Tiiliröykkiöt sekoittuivat mustuneitten lautakasojen kaaokseen, autioituneita pihoja peitti vesoittunut nurmi. Ulkorakennukset seisoivt orpoina syrjemmällä, monista niistäkin olivat seinät kärventyneet tai katto romahtanut.
Tie laskeutui mäkeä alas. Vasemmalla kulki ruskealiejuinen joki. Oikealla levisi entinen peltoaukeama. Ajoin jokea seurailevaa tietä ja saavuin risteykseen. Vasemmalle kulkevan tien esteeksi oli kaatunut puu. Risteyksen puolestakymmenestä talosta yksikään ei enää seissyt eheänä, jopa vanha tehdasrakennus oli sortunut betonin ja puun epätoivoiseksi rykelmäksi.
Käännyin siis oikealle ja ajoin ylös mäkeä. Tie nousi kuin käärme, kiertyi ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Mäen päällä oli ennen ollut kauppa, nyt sen kohdalla kyyhötti enää lahonmnut maitolaituri. Laiturin luota erosi vasemmalle pienempi tie. Ajoin sitä kaksisataa metriä.
Seurantalon seinässä paloi alaston sähkölamppu. Se vilahti silmiini jo jonkin matkan päähän, harvan sireenikön läpi. Tulin talon kohdalle ja käännyin pihaan kahden betonipylvään välitse. Pihaa peitti hoitamaton nurmikko, johon monet jalat olivat polkeneet jälkensä.
Peruutin auton sivummalle, kolmen pienehkön koivun väliin, sähkölinjan alle, nousin autosta ja jäin sen vierelle seisomaan. Verryttelin vartaloani samalla kun katselin ympärilleni.
Ulkorakennus oli poissa. Pimeässä olin erottavani siinä kohden mustia puujätteitä. Käänsin katseeni rakennukselle. Oven vieressä oli polkupyöräteline, jossa seisoi rivissä seitsemänmoista mustaa polkupyörää.
Valtava koivu oven toisella puolen heitti varjon pihaan. Muistin usein seisoneeni sen alla, ylöspäin katsoen, keräten suuhuni katkenneesta oksasta tippuvaa kevätmahlaa. Muut lapset olivat seisoneet ympärilläni, kaikilla suut samalla tavoin taivaalle avoimina.
Puuraput heijastivat vaivoin keltaista niukkaa valoa. Jalkatrallin alle oli työnnetty havuja viuhkaksi. Pyyhin kenkäni havuihin, haistoin murtuvat neulaset ja nousin ovelle. Avasin oven ja työnnyin eteiseen, jossa pyyhin jalkani uudelleen, nyt kuminpalasista koottuun mattoon. Menin sisemmästä ovesta ja tulin suurempaan eteiseen, joka sekin oli tyhjä. Seisoin keskellä ruskealattiaista eteistä, katselin ympärilleni antaen muistojen kulkea. Jopa paikan haju toi mieleeni monta entistä hetkeä. Katsoin vihreänharmaata ovea, josta pääsi saliin, ja kuvittelin hääväen, joka siellä valmistautui juhlatilaisuuteen. Sali oli koristeltu kukin ja liinoin, ikkunoissa heiluivat kesävehot, lattia oli kuurattu ja kynttilöity, koivun oksia työnnetty pystyyn näyttämön eteen.
Yhtäkkiä hiljaisuus rävähti selälleen. Juhlasalin puolella alkoi soida viulu, ja sen melodiaan yhtyivät tuota pikaa pimpparauta ja haitari.
Häät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti