Alan siirtää tähän blogiin aikanaan kirjoittamaani fantasiakertomusta Matkalle valmis. Tekstit löytyvät oikealta tunnisteet-kohdassa AA-Matkalle valmis, sitä mukaa, kun saan ne naputeltua.
MATKALLE VALMIS
WHH 202
Alku
Punaisen
ulkorakennuksen edessä oli klapin päällä kallellaan lauta, jolle
oli kerätty kaksitoista kapulaa. Marja otti vauhdin, hyppäsi ilmaan
ja polkaisi lautaa niin, että kapulat sinkoilivat ympäriinsä.
Jaakko kiirehti keräämään kapuloita takaisin paikalleen, Tauno
ryntäsi kiviaidan taakse piiloon. Marja, Kalle, Matti ja Lasse
juoksivat ulkorakennuksen nurkan ympäri liiterin takaovelle ja
siitä sisään liiteriin. Liiterissä he kiipesivät seinää ylös,
aukolle, josta pääsi viereisen aitan yli saunan vinttiin. Kalle
ehti ensimmäisenä perille, ylitti vintin, haparoi kätensä
laudanrakoon ja avasi oven. Neljästään he työntyivät kapeaan
tilaan ulkoseinän ja huteran väliseinän väliin. Ulkona Jaakko
huusi ”kaksitoista kapulaa”, joten peli oli käynnissä. Lasse
ryömi seinänrajaan kurkistamaan ulos. Jaakko seisoi laudan vierellä
hakukeppi kädessään ja katseli ympärilleen. Marja tuli Lassen
vierelle kihertämään. Matti kysyi, mita ulkona näkyi.
-
Jaakko on hölmön näköinen, Marja kertoi.
Jaakko
juoksi kiviaidalle ja palasi heti takaisin Tauno perässään. Jaakko
kosketti lautaa kepillään ja huusi Taunon nimen.
-
Lähdetäänkö vai jäädäänkö tänne? Kalle kysyi.
-
Odotetaan vähän aikaa. Annetaan sen etsiä tarpeekseen, Lasse
sanoi.
Jaakko
käveli vuorotellen molemmilla nurkilla ja katsoi liiteriinkin. Tauno
seisoi aitan kivirapulla pyörittelemässä käsiään.
-
Tulkaa pelastamaan, Tauno huusi.
Marja
selosti hiljaisella äänellä tapahtumia. Lasse ryömi pois raolta
ja istahti Matin ja Kallen viereen kapealle penkille. Marjakin tuli
penkille.
Ulkona
pimeni, sadekuuro romahti katolle ja hakkasi peltiä. Pieni koppero
tärisi ja voihki, kun salama iski alas pilvistä, ja jyrähdys
seurasi heti. Kuiva puu otti tulen. Kaksitoista kapulaa valuivat
veden mukana maahan. Tuuli aukaisi aitan oven ja sulki sen heti
uudelleen. Veto kohautti liekit korkeiksi.
Kun
sade taukosi, aurinko ja tuli alkoivat kuivattaa pihaa.
1.
Auto
vyöryi pitkin tietä, ja edestäpäin paistava aurinko häikäisi
silmiin. Käänsin suojaläpän alas, avasin sivuikkunaa kymmenen
senttiä ja päästin raitista ilmaa sisälle.
Kesä
oli parhaimmillaan. Tienvarret ryöppysivät kukkia, linnut
purjehtivat heikossa tuulessa pilvien lomassa, tytöt ajelivat
pyörillään hameenhelmat liehuen. Tie kulki laajojen peltoaukeamien
halki. Peltojen keskellä seisoivat vauraat talot; autot ja traktorit
liikkuivat sivuteitä edestakaisin. Emännät kävelivät
navettoihin, isännät taluttivat hevosia pelloilla. Joku vanhus
keinui kitisevässä pihakiikussa yhdessä mustavalkoisen kissansa
kanssa. Maaseutu eli.
Peltoaukean
jälkeen alkoi metsätaival. Ensin tien vieriä reunustivat
lehtipuut, mutta pian männyt ottivat niiden paikan. Komeat
punarunkoiset hongat kohottautuivat ylpeinä korkeuteen. Tikka
hakkasi kelopuun kylkeä. Metsän keskelle ilmaantui heinäinen
niitty, sen halki koikkui nuori hirvi.
Niityn
jäätyä taakse metsä alkoi hetkiseksi uudelleen, mutta jo puolen
kilometrin päästä oikealle ilmestyi talo pihoineen ja
ulkorakennuksineen. Talon alakerrassa oli kauppa, yläkerran
avoimissa ikkunoissa liehuivat kukkaverhot ja pelakuunlehdet. Oven
päälle oli naulattu vanerinen, sinisellä maalilla töherretty
kyltti, jossa luki KYLÄKAUPPA. Ikkunat oli peitetty
tarjousmainoksin. Pihan sivuilla seissoivat maassa tiilikasa,
lannoitesäkit, monta kierrosta mustaa muoviputkea ja huonossa
maalissa oleva käsin pumpattava bensiinisäillö.
Käännyin
pihaan, pysäytin oven eteen ja kävin ostamassa nuorelta
punaposkiselta tytöltä pullollisen keltaista limonadia ja pätkän
luonnonsuolilenkkiä. Menin autolleni, nojasin takapuoltani
konepeltiin ja söin. Katselin verkkaista pihapiiriä enkä pitänyt
kiirettä.
Kauppias
itse, olemuksesta päätellen, tuli rappusille ja käveli
ulkovarastolle. Hänen perässään kulki mies musta kypärä
päässään. En ollut nähnyt heitä sisällä kaupassa, kait olivat
sisätiloissa. Kauppias haki varastosta suurehkon laatikon ja antoi
sen miehelle. Tämä kantoi laatikon mopon tarakalle, köytti kiinni,
nousi selkään, polkaisi, heilautti kättään kauppiaalle ja
samalla minulle, ja lähti ajamaan. Kauppias nosti kättä perään,
samoin minä. Join pullon tyhjäksi ja kävin pistämässä sen
koriin ulkovaraston oven viereen.
Nousin
autoon ja jatkoin matkaa. Mopo oli menossa samaan suuntaan kuin minä,
ohitin sen sopivalla suoralla. Kun olin vierellä, mies katsoi minua
ja hymyili. Hymyilin takaisin, ja heilautimme taas käsiämme.
Peilistä näin miehen jäävän taakse, mopon vaappuvan epävarmoissa käsissä. Kuopat rynkyttivät autoa. Hiljensin vauhtia
entisestään.
Mäntyvaltainen
metsä vaihtui kuusikoksi. Suuret, synkänvihreät puut reunustivat
tietä niin tarkkaan, ettei niiden takaa nähnyt mitään. Kuljin
kuin vuorten välisessä laaksossa. Aurinko jäi korkeimpien latvojen
taakse, välisi vuoroin esillä, vuoroin piilossa, ja katosi sitten
kokonaan. Tie tuntui kapenevan samalla kun taivaan viiru etuylhäällä
kutistui.
Kevyen
liikenteen pengerviiva katosi. Ajoin öljysoraa pitkin, oikean
puolen renkaat liki kuivassa maantienojassa. Mutkat lisääntyivät
ja jouduin hidastamaan vauhtia. Kuuma öljysora irtosi tiestä ja
rapisi auton pohjapeltiin. Vähitellen, miltei huomaamatta,
keskiviiva hiipui pois ja maantien pinta muuttui soraksi. Sadeveden
kaivamat kuopat rynkyttivät autoa. Hiljensin vauhtia entisestään.
Tiheään
metsään ilmestyi aukko, talon piha. Päärakennus oli palanut,
pelkkä tiilipiippu seisoi yksinäisen näköisenä mustiksi
hiiltyneiden hirrenjäännösten keskellä. Ulkorakennus näytti
ehjältä aitanoven kissanluukkua myöten.
Käännyin
pihaan liki umpeen ruohottunutta tietä pitkin. Ajoin varoen peläten
heinän peitossa mahdollisesti piileviä korkeita kiviä. Peruutin
auton pihakoivun alle ja nitkuttelin sen keulan kohti tietä
valmiiksi lähtöön. Nousin ulos.
Aurinko
kuumensi pihaa. Pääskyset lentelivät ulkorakennuksen ympärillä
jan pujahtivat vauhdilla pesilleen räystäslaudan alle. Västäräkki
istui ulkorakennuksen rappusilla keikuttelemassa pyrstöään. Pyyhin
hikeä otsaltani. Minua janotti taas.
Pihan
reunassa, ulkorakennuksen päässä, oli kaivo. Kävelin sen luokse.
Kaivon kansi oli paikoillaan, ehjänä, vaikkakin tikuille
lahonneena. Avasin varovaisesti luukun, nostin sen pystyyn. Kaivossa
oli vain yksi rengas vanhan kiveyksen päällä. Ympäriladottua
kiveystä näkyi puolisen metriä. Sitten alkoi vesi, jonka pinta
heijasti taivaan neliön.
Hain
autosta pahvisen kahvikupin, auoin sen kupeesta korvat esiin ja
asetuin kannelle makaamaan. Yletyin saamaan kuppini puolilleen vettä.
Haistelin sitä, maistoin. Vesi oli kirkasta ja kylmää. Join
kuppini tyhjäksi ja nostin neljä kertaa lisää.
Maantieltä
kuului moottorin ääntä. Joku muukin oli liikkeellä kuin minä,
ajattelin, ennen kuin muistin tulijan. Istahdin kaivon kannelle ja
odotin, ja kuusten välistä työntyi näkyviin mopo.