MV Loppu

 

MV LOPPU

Poliisiauto kääntyi pihaan sininen valo katolla vilkkuen. Se pysähtyi vanhan vaahteran alle ja siitä nousi ulos jäntevä virkapukuinen mies. Hän käveli pihalla seisovan joukon luokse.

- Todella ikävä tapaus, hän sanoi.

- Niin on, palopäällikkö vastasi ja otti kypärän päästään. Punainen paloauto seisoi mustaksi hiiltyneen ulkorakennuksen vierellä toimettoman näköisenä, palomiehet käärivät sen luona paloletkuja sisään. Pari pikkupoikaa maleksi katselemassa haalariasuisten miesten työtä.

- Outo palo, palomestari sanoi. – Ihan kuin salama olisi ensin iskenyt läheiseen kirkkoon ja sieltä ohjautunut tänne. Mutta sama salama kait haarautui ja iski kahteen paikkaan. Kirkko ei ilmiliekkiin syttynyt, mutta puinen Kristuskuva alttariseinältä tuhoutui.

- Mutta tässä kuoli ihmisiä.

- Niin kävi. Yksi oli minun tyttäreni, palopäällikkö itki.

- Kerrotko kaiken, vai jaksatko kertoa?

- Nämä leikkivät kuudestaan kahtatoista kapulaa. Nämä vesselit tässä ovat myös minun poikiani ja säästyivät. Toinen oli hakijana ja toinen kiviaidan takana piilossa.

- Niillä oli sellainen piilo, ettei kukaan tiennyt, missä ne oli, yhtäkkiä vaan joku niistä ilmestyi jostain pelastamaan.

- Tauno löysi minut ja sitten haettiin yhdessä niitä toisia. Mutta ei me löydetty.

- Sitten tuli ukonilma, se tuli niin äkkiä ettei me huomattu ennen kun se oli päällä.

- Salama löi kumman vinosti ulkorakennukseen, Akseli sanoi. – Luultavasti peltikuoriseen savupiippuun.

- Heti paikalla oli tulta niin joka paikassa, ettei sisälle ollut menemistä. Huudettiin kovasti niille että tulkaa pois kun talo palaa. Mutta eivät ne tulleet.

Akseli vei poliisit katsomaan paikkaa. Vääntyilleet kattopellit oli väännetty syrjään, palaneet parrut nosteltu sivuun, ja märän noen ja tuhkan seassa näkyivät neljät luut.

Poliisi haki mustan jätesäkin ja keräsi luut talteen. - Vien kaupunkiin, katsokoot tutkijat näitä.

- Vie pois, parempi, etteivät muut näe. Minä piru olen kovempaa sorttia.

- Missä muut ovat, vanhemmat ja sukulaiset?

- Ovat sisällä, lääkäri on paikalla.

Lääkäri tuli ovesta, käveli poliisin luo.

- Terve mieheen, hirveältä tuntuu.

- Entä vanhemmat?

- Työnsin täyteen rauhoittavia, itkevät silti kaikki. Pappi ja kanttori ovat paikalla, älä sinä mene sinne.

- Parempi niin.

- Ei tässä muu auta kuin aika, jos sekään, lääkäri sanoi ja kääntyi lähteäkseen.

- Lähden tästä minäkin, poliisi sanoi. – Tulen myöhemmin keskustelemaan vanhempien kanssa, sano Akseli sellaiset terveiset.

- Minä sanon.

Lääkäri ja poliisi lähtivät ajamaan peräkkäin portista maantielle. Rautapalloiset portinpylväät vilahtivat heidän ohitseen, tien hiekka ratisi autojen pohjiin. Aurinko loisti kirkkaana metsän yli. Poliisi jättäytyi jälkeen lääkäristä ja pysäytti autonsa osittain kärähtäneen kirkon parkkipaikalle. Hän nousi ovesta ulos, avasi takaluukun, otti säkin ja käsineet ja kaivoi esille isohkon metallihyrrän, jonka oli löytänyt luitten keskeltä. Hän istahti hautausmaan aidalle, laski hyrrän tasaiselle kivelle ja mietteissään pyöräytti mustuneen rattaan vinhaan liikkeeseen.

LOPPU