MV 35

 

MV 35

Kuin kesäteatterin lavalla: Lääkäri poistui vasemmalle, miesjoukko saapui oikealta. Akseli tuli ensimmäisenä ja piti ääntä: Niitä oli vain yksi, toinen on täällä. Piiritetään rakennus ja etsitään hökkeli läpikotaisin, niin tarkkaan, ettei siellä kukaan voi olla piilossa.

- Ei löydetty pienenäkään, Jaakko samoi.

- Ei olla enää pieniä, Tauno arveli. – Kiskotaan hajalle kokorötiskö.

Vähitellen koko lauma valui valoineen metsästä pihalle. Peräännyin liiterin sisäseinälle, kiipesin aukkoon ja jatkoin, kunnes olin kopin ovella. Koputin. Matti laski minut sisälle pimeään,

- Tulivat kaikki, olettavat kuulemma, että toinen meistä karkasi ja toinen on piilossa tässä rakennuksessa, selitin.

Akselin huuto kuului ulkoa: Tiedän, että olet siellä, tuli heti ulos niin selviät vähemmällä, saat jopa rehellisen ja puolueettoman oikeudenkäynnin kaupungissa. Vielä lupaamme että säilytät henkesi, mutta tarjous on voimassa vain viisi minuuttia, joten ala tulla.

Pihalta alkoi näkyä tulenloimua. Kumarruin kurkistamaan, miehet olivat tehneet keskelle pihaa nuotion. Myös toiselta puolen alkoi näkyä valoa, siellä Jaakko ja Tauno näkyivät pitävän nuotiota. Hämärässä erotin päätysivulta poliisin hahmon kyttäämässä, ja kaikesta päätellen toisessa päädyssä valvoi kanttori, ettei kukaan poistunut ulkorakennuksesta. Meidät oli piiritetty.

- Viisi minuuttia on kulunut, Akseli huusi. – Nyt kun tulet, ei tästä kehity suurta tragediaa, no niin, tule nyt, täällä on pontikkaa. Saat kävellä omin jaloin edeltä, me hommaamme kunnon poliisin kaupungista, minulla on siellä tuttu konstaapeli, takaan, että on rehellinen. Ei ole koskaan tuominnut syytöntä miestä, eikä naistakaan, vaikka kerran oli kyllä lähellä, Se oli silloin kun meidän Matilda kävi kaupungissa myymässä omenoita, muistatko? Muistatko meidän talon, se oli valkoinen ja siinä oli kaksi kerrosta. Yläkertaan meni raput, joissa oli mutka keskellä, ylhäällä oli eteinen ja kaksi huonetta, ja alhaalla samoin, ja keittiö. Sitten oli se puutarha, siinä omenapuita ja luumupuu, ja paljon viinimarjapensaita ja yksi karviainen, jossa oli valkoisia marjoja, muistatko? Marja istui syksyllä aina pensaan alla ja söi, te kaikki kylän pojat tulitta pihalle ja kiertelitte ympäriinsä, odotitte, että Marja pyysi teitä vierelleen ja me Matildan kanssa seisoimme ikkunassa ja rinnassa meillä oli lämmin olo. Marjapensaitten takana oli pelto, ja siinä kasvoivat porkkanat ja perunat, sipulit, tillit ja persiljat. Joinain kesinä Matilda pisti pariin penkkiin paljon kompostia ja sitten istutti kurkkua ja tomaattia. Aurinko paistoi ja joskus satoi ja kasvit kasvoivat ja syksyllä sato korjattiin talteen ja vietiin kellariin. Muistatko meidän kellarin, talon alla, sinne päästiin ulko-oven viereltä askelmia pitkin, samanlainen kellari kuin kaikilla muillakin, muistatko?

Mutta siitä Matildan kaupunkimatkasta minun piti vielä kertoa, tämä tapahtui kauan sitten, ei meillä vielä ollut lapsia ollenkaan. Matilda meni kaupunkiin linja-autolla omeniensa kanssa ja levitti ne myyntipöydälle. Kävi kauppaa puolille päivin ja sai melkein kaiken myytyä, ja sitten saapui paikalle komea herra, turkiskaulainen vaikka oli kesä, se lirkutteli Matildalle, nipisti poskea, osti pari omenaa ja kysyi Matildaa illalla hotelliin huoneeseen kuusi. Siihen Matilda tietysti sanoi, että hän lähtee kohta kotiin kun on saanut omenansa myytyä, eikä kerkeä mihinkään hotellihuoneeseen saapua, ja mitä lienee on herralla mielessä? Herra vilautti suurta seteliä ja kertoi, että tällaista oli mielessä, kunhan arvon neiti tulisi tämän illalla peiton alta hakemaan. Matilda selitti rouva olevansa, olimmehan me jo kohta vuoden olleet naimisissa. Ei se mitään, sanoi siihen turkisherra, ei hän vaimoksi rouvaa halaja, on hänellä sellainen kotona, muutamaksi tunniksi vain, tällä rahalla.

Matilda tuli kotiin ja sanoi minulle jonkun koulututun tavanneensa, tämän luokse sanoi illalla menevänsä, ja lähti myös. Vilkutin rappusilta perään enkä usko, etteikö Matilda olisi tiennyt, minne oli menossa. Mutta seteli veti, niin se on.

Seuraavana aamuna tuli poliisi sanomaan, että Matilda oli putkassa eikä hevin pois pääsekään. Päissäänkö se sinne joutui, minä ihmettelin, mutta poliisi heti lohdutti, ettei ollut päissään vaan irtolainen ja varas. Minä läksin sen poliisin kera kaupunkiin, poliisilaitoksella istuin Matildaa vastapäätä ja se ryöppysi itki ja huusi, että valehtelevat ja panettelevat, ei ollut hän huorannut eikä varastanut , hieno herra syytti suurien summien viemisestä mutta ei hän ollut vienyt mitään. Minä aikani kuuntelin ja läksin siitä pois virkahuoneen kautta, jossa joku nimismies tai sellainen selitti, että Matilda oli ottanut illalla herralta panopalkan lisäksi vielä loputkin setelit ja yrittänyt paeta, mutta herra oli ottanut kiinni ja rahat oli naispoliisi löytänyt alushousuista , no loppujen lopuksi ei herra syytettä nostanut kun sai rahat takaisin ja minä sille, että jos ei riidellä, ei herran vaimokaan saa asiasta vihiä, niin vein Matildan kotiin ja olin sille äkäinen. Siitä herrapanosta sai Marja alkunsa, ei minulla mitään osaa ole sen tekemiseen. Ihan itse kyllä panin alulle Jaakon ja Taunon, salassa toiselle naiselle, tomeria miehiä ovatkin, isäänsä tulleet, keplottelin ne meille ottolapsiksi. Niin että alapa kömpiä pihalle, muutoin tulemme hakemaan, rikomme joka paikan ja panemme koko höskän tuleen, tikut on jo kourassa valmiina.

- Mitä luulet, löytävätkö ne meidät täältä, utelin Matilta.

- Eivät löydä, on tämä sen verran suuri rakennus, etteivät ehdi joka paikkaa rikkomaan.

- Tulevat ensin tänne, sattumalta.

- Aloittavat vessoista, saatpa nähdä.

Ja niin he aloittivat, kuulimme silmitöntä koputtelua, ovien aukomista ja sulkemista, irtoavien lautojen narinaa ja lopulta Taunon epätoivoiseen ääneen: Auttakaa, olen polvia myöten paskassa.

Katsoimme toisiamme pimeässä ja nauroimme, nauroimme pitkään ja jäimme odottamaan omaa lähtömerkkiämme, tulitikun raapaisua ja tulen ratinaa.