MV 31
Hakuporukka alkoi kiertää rakennusta, etsivät jalanjälkiä, katkenneita oksia, painunutta sammalta. Valot välisivät ympäri pihaa, äänet harhailivat sateen vaimentamina ja nousivat vaivoin luokseni ylös savupiipun päähän. Kohottauduin, laskeuduin katolle, pyyhin noet kämmenistäni housuihini ja istahdin paikkaan, mistä voisin lähteä liukumaan kohti tikapuita.
Kun salamointi alkoi, Akseli käski hakijat sisälle.
- Tullaan uudelleen, kun pahin myräkkä on ohi, hän huusi.
Hetkessä piha oli autio ja musta ja sade lankesi päälleni täydellä voimallaan. Riskeerasin näyttämällä lampullani valoa, ja näin poikien rikkoneen loputkin kehnoista lapetikkaista. Alhaalla katon reunalla työntyivät esille tikapuiden rautaiset, kaartuvat yläosat. Katto valui koskena, koetin sitä kantapäälläni, ja se oli liukas kuin jää. Otin lampun hampaisiini, painoin kämmenet, kengänpohjat ja takapuolen kattoon ja annoin mennä.
Liukumiseni mitätön ääni hukkui ukkosen mahtavaan poikkipilviseen säräykseen, kuulosti, kuin katto olisi paperin lailla revennyt allani. Ojensin käteni ottamaan kiinni rautatangoista. Kantapääni törmäsivät vesiränniin ja irroittivat sen kannattimistaan, ja samalla ranteeni pamahtivat kiinni rautaan. Tartuin kiinni, pidin tiukasti ja irvistelin, sillä jokin naulankanta oli repäissyt housuni rikki ja nirhaissut ihon kirvelemään. Uusi salama halkaisi pilvet ja levitti sateen näkyville. Istuin katon reunalla kuin vetinen varis ja tunnustelin oloani. Koska tunsin olevani kunnossa, eikä alhaaltakaan kuulunut mitään erikoista, uskaltauduin laskeutumaan alaspäin. Salin ikkunoiden kohdalla näin suoraan sisälle. Näyttämön edessä roikkuvassa lampussa paloi valo. Kylänmiehet istuivat sivupenkeillä, Akseli, pojat, poliisi ja kanttori seisoivat piirissä, pappi sen sijaan nojasi sivummalla näyttämönreunaan ja tuntui olevan syrjässä keskustelusta. Marjaa en nähnyt ollenkaan.
Laskeuduin maahan ja huokaisin syvään. Kesti hetken, ennen kuin huomasin seisovani räystään alla paikassa, johon vesi ryöppysi rikkomastani kourusta. Havahduin liikkeelle, lähdin kiertämään rakennusta ja tulin keittiön rappusille, nousin raput ylös ja kokeilin ovea, eikä se ollut lukossa. Hiivin varoen sisään, suljin oven takanani ja saavuin käytävään. Kallen ruumishuone oli lukossa, eikä avainta näkynyt missään, ei myöskään valoa oven alta, joten Marja ei ollut siellä. Miksi olisikaan. Jatkoin kulkua tarjoiluhuoneeseen, sekin oli pimeänä, joten hapuilin siitä läpi eteisen ovelle. Katsoin avaimenreiästä, pimeä oli eteinenkin, joten painoin rauteisen ovenkahvan alas ja raotin ovea. Kurkistin, ja näin, että eteiseen työntyi ohut valokiila salin ovien välistä. Hiivin katsomaan sisälle ja näin heidät kaikki, vasemman seinämän kylänmiehiä lukuun ottamatta, heistä näin vain yhden tahdissa heiluvan saappaan.
Marja istui harmonin takana penkillä ja tällä hetkellä pappi istui hänen vierellään. Akselin porukka seisoi siinä missä äskenkin, ja lahjapaketti oli nostettu epäonnistuneen hirttopaikan kohdalle näyttämön reunalle. Kuulin muutaman vuorosanan.
Akseli: Varmaan ovat samassa piilossa nyt. Tämä oli järjestetty juttu, ottivat yhdessä Kallen hengiltä.
Pappi: Entä motiivi? Miksi sellaista tekisivät?
Poliisi: Marjan takia, haluavat ainoan naisen eukoksi itselleen.
Pappi: Miksi tuollainen ajoitus? Ensin häät, sitten henki pois. Ja miksi Lassekin nyt pakeni, jos kerran on syytön?
Akseli: Meni varoittamaan Mattia, ja auttamaan, tulevat pian yhdessä ja ryöstävät Marjan ja tappavat meidät muut.
Jaakko: Tauno voisi mennä ovelle vahtiin.
Tauno: Jaakko paremminkin.
Akseli: Menette yhdessä. Ja käy sinä, kanttori, pistämässä takaovi lukkoon.
Vetäydyin nopeasti piiloon vaatenaulakoiden taakse, painauduin litteäksi, tuskin hengitin. Kanttori tuli eteiseen ja sytytti valot, lähti nopeasti kulkemaan puhvetin ovelle, mutta pysähtyi yhtäkkiä paikoilleen. Hitaasti hänen katseensa seurasi märkiä jälkiäni pitkin eteisen lattiaa.
- Tänne, kaikki! hän huusi.
Syöksyin piilostani, tönäisin kanttorin nurin, avasin ovet, selvitin ulkoraput yhdellä loikalla ja olin pihalla, taas takaa-ajettuna.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti