MV 33

 

MV 33

Säännöllisin väliajoin näytin valoa eteenpäin, kävelin keskellä tietä ja pidin tarkasti silmällä kulkusuuntaa. Mutta minut yllätti takaa tulija. Kaviot kopsivat, aisakellot kilisivät, pyörät naukuivat kivillä ja hevonen hirnahti. Säpsähdin, mutta pysyin tiellä, käännyin katsomaan ja näin hevosen, sen perässä eteenpäin suunnatun öljylyhdyn ja mustat kärryt. Piankin erotin kärryissä miehen, jolla oli musta sadekaapu yllään, lierihattu päässä ja ruoska kädessä. Hän poltti sikaria ja ryyppäsi viinaa etikettipullosta.

- Ptruu, hän sanoi kohdallani, ja hevonen pysähtyi kärryineen.

- Päivää! Kuka sinä olet, sanoin.

- Päivää kulkijalle, mies vastasi, - Olen lääkäri. Mitä sinä yksin siinä pimeällä tiellä seisoskelet?

- Olen menossa tuonne eteenpäin, häätalolle, vastasin.

- Sinne minäkin, vaikka ankarasti myöhässä, kun piti olla virantoimituksessa. Ajattelin että täällä juhlivat kunnolla ja vielä ovat hereillä, joten voin riemuun liittyä. Hyppää kyytiin niin kuljemme kahdestaan.

Nousin rattaille ja mietin, voiko lääkäriin luottaa.

- Minunn henkeni taitaa olla hääpaikalla uhattuna, sanoin sitten varovaisesti.

- Siihen minulla on sanani sanottavana, lääkäri tuumi. – Valan olen vannonut, että jokaisen henkeä pidän kalliina ja pyhänä. Vaan selitä tarkemmin.

Kerroin tulostani, häistä, Kallesta, Mirjasta ja Matista, Matin karkaamisesta, omasta paostani ja Akselista ja muusta väestä. Kuultuaan kaiken hänellä oli vain yksi kysymys esitettävänä:

- Miten lie syyllisyyden laita, onko Matti murhamies, tai sinä?

- Ei ole Matti, enkä ole minä, suuremmat voimat ovat liikkeellä, selitin, mutta näin, ettei lääkäri ottanut uskoakseen.

- Mitä mieltä Marja on, kysyi lääkäri.

- Menemme häätalolle, pysäytät syrjään varjoihin, käyt keskustelemassa Marjan kanssa ja päätät sitten, mitä uskot, ehdotin, ja tämä tuntui hänestä hyvältä ajatukselta,

Pyysin häntä seisauttamaan hetken paikassa, jossa olin kaatunut, ja kävin nostamassa polkupyörän kärryille. Tiedä häntä, vaikka vielä tarvitsisin kulkuneuvoa. Samalla katsoin kylälle, ja koska valoja ei näkynyt missään, pyysin lääkäriä jatkamaan matkaa. Olin joka tapauksessa koko ajan valmis hyppäämään maahan ja karkaamaan pensaikkoon. Tasaisella lääkäri usutti hevosen raviin. Tulimme tienristille ja käännyimme ylämäkeen, ravi vaihtui kävelyyn eikä kestänyt kauan, niin seurantalon ulkovalo vilahti näkyviin. Lääkäri hiljensi kulun, sammutti kärryvalon ja nappasi aisakellon taskuunsa. Hevonen ymmärsi tilanteen, ei hirnunut, ei kopsutellut kavioitaan. Lääkäri seisautti lähelle taloa, nousi kärryiltä, sitoi hevoshihnan sireenipuskaan ja käski minua odottamaan.

- Juttelen Marjan kanssa.

- Minullakin olisi hänelle asiaa, pyydä tulemaan salaa minua katsomaan, pyysin.

- No, jos Marjalla ei ole mitään sitä vastaan, pyydän häntä tuomaan hevoselle vettä.

Kun lääkäri oli mennyt, nostin pyörän tielle, käänsin sen lähtövalmiiksi ja aloin odottaa. Kymmenen minuutin kuluttua Marja tuli ämpärin kanssa ulos, laskeutui portaat, käveli hevosen luokse.

- Kaikki hyvin, kysyin.

- Luulisin, Marja arveli, laski sangon hevosen eteen ja tuli halaamaan minua.

- Entä Kalle, utelin.

- Ennallaan. Löysitkö Matin?

- Löysin, oli päässyt liiteripiiloon. Pitäisi saada lahjapaketti sinne, ja sinut tietenkin.

- Minä tulen omin päin, ole huoleti.

- Tuotko paketin, vai annatko minulle?

- Akseli vartioi pakettia eikä anna minun viedä sitä minnekään.

- Sinun pakettiasi? Mitä tekemistä hänellä muka sen kanssa on?

- Pirustako minä tiedän? Ehkä hän kuvittelee, että sinä tai Matti ryntäätte hakemaan sitä,ja silloin hän nappaa hakijan. Paras, kun menet kaikessa rauhassa Matin luokse. Minä tuon paketin kun tulen. Pidä sinä itsestäni huoli.

- Mitä minulle voisi sattua? Voiko tuohon lääkäriin muuten luottaa?

- Kyllä vain, hän käy täällä muutaman kerran vuoteen ja on jämpti ja asiallinen mies. Ei mitenkään Akselin määräiltävissä. Ja puolueeton. Niin kauan kuin hän uskoo, ettei Kallea ole murhattu, kaikki on hyvin.

Ulko-ovi aukeni, painauduin rattaiden taakse, mutta Marja sanoi, että lääkäri sieltä tuli, yksinään.

- Niin ryypyksissään kaikki, ettei sieltä juuri mitään selvää vastausta saanut, lääkäri sanoi tultuaan hevosen luokse. – Tarjouduin tekemään ruumiinavauksen, mutta ei tuota kukaan kannattanut, joten annoin olla. Vähän katselin, on Matti kuollut. Mutta en ulkoisia merkkejä nähnyt, jospa sai sydänkohtauksen.

- Hyvä ettet leikellyt, kaunista ruumista.

- Sano nyt, Marja, mitä täällä sinun mielestäsi on tapahtunut.

- Kalle kuoli, Akseli väittää että Matti on syyllinen murhaan vaikka ei ole, nyt Matti on teloitusryhmää karussa metsässä ja Akseli aikoo tämän Lassenkin ottaa hengiltä, kunhan kiinni saa.

- Lähden Mattia etsimään, sanoin lääkärille. – Älä yritä estellä, lähden kuitenkin. Tuletko Marja mukaan?

- En minä nyt voi Kallea yksin jättää, mutta mene sinä.

Annoin Marjalle halisuudelman ja käännyin lääkärin puoleen.

- Minä lähden nyt.

- Tulen mukaasi, lääkäri sanoi. – Tunnut tietävän, mihin päin menet. Ja haluan päästä juttuun osalliseksi.

- No tule, mutta Akselille et kerro mitään, jos satumme Matin löytämään.

- Sovittu, anna Marja minulle lamppusi niin pääsemme lähtemään.

Marja kaivoi lampun taskustaan ja antoi sen lääkärille. Juuri kun lähdimme, ulko-oi aukeni ja Akseli horjahti näkyville, rupesi vedenheittoon rappusilta.

- Hei lääkäri ja Marja, tulkaa sisälle kylmästä ja pimeästä, hän huusi.

- Tulemme kohta kun hevonen on hoidettu, Marja lupasi, ja Akseli tyytyi siihen ja palasi takaisin sisälle.

Sanoimme Marjalle näkemiin, Marja läksi Akselin perään ja me kärrytietä pois ulkovalon valokeilasta. Etenimme nopeasti ja pian olimme läpäisseet metsän ja seisoimme kansakoulun pihassa. Huusin Matille:

- Lasse täällä, lääkäri on minun kanssani. Tule tänne, lääkäriin voi kuulemma luottaa,

- Taatusti voi, sanoi lääkäri. - En sano erityisemmin pitäväni noista salin lattialla makailijoista.

- Kuka makasi lattialla? Matti kysyi tullessaan nurkan ympäri paikalle.

- Pahasti olivat kaikki päissään, paitsi Marja, lääkäri selitti.

- Mutta kun selvenevät, tulevat jonossa tänne, Matti sanoi,

- Miksi niin, lääkäri ihmetteli.

- Marja kertoo, että olemme täällä, Matti vastasi, - eikä siihen kauan kestä kun saapuvat. Mutta, lääkäri, tee meille palvelus.

- Vai teit minun varalleni jo ihan suunnitelman. Ja minkähänlaisen?

- Kun Aukusti ja miehet lähestyvät, lähde menemään rytinällä tuohon suuntaan, sanoin, ja osoitin suolle päin. - Silloin miehet luulevat, että me karkaamme suolle piiloon, ja saamme edes puoli tuntia olla rauhassa, Matti jatkoi.

- Ja mitä tapahtuu sen puolen tunnin kuluttua?

- Lupaan, että näet, lupasin.

- En lähde, ellette kerro, lääkäri uhosi.

Metsä alkoi romista seurantalon suunnalla, valot välisivät, saappaat lonksuivat ja epämääräiset huudot halkoivat pimeyttä. Sammutimme valot, paitsi lääkäri, joka nousi, kuiskasi minulle ”kerrotte huomenna” ja säntäsi juoksuun. Akselin johdolla miehet työntyivät pihalle ja heti Akseli näki paikalta erkanevan valon ja hahmon.

- Perään, hän komensi, ja koko mieslauma rynni vauhdilla valoineen lääkärin kannoille. Mutta me kaksi käännyimme, menimme liiteriin, kiipesimme seinälle ja tasapainoilimme piilopaikkaamme.