MV 38

 

MV 38

Matti makasi vatsallaan seinänvierustalla ja tarkkaili pihaa lautojen raosta. Istuin Marjan kanssa keskemmällä. Marja otti minua kädestä kiinni, piti tiukasti, kysyi joskus viime vuosistani jotain, myönteli, ihmetteli. Kesken puheita suutelin häntä suulle, ja hän vastasi.

Tulen ratina kuului jo mahtavana korviimme, ja savun haju tunkeutui sisälle piiloon. Matti selosti, mitä kulloinkin näki.

- Seisovat tyytyväisen näköisinä, Akseli ja vapaapalokunta, muut ovat kai edelleen eri puolia vahtimassa. Mutta nyt näkyy saapuvan lääkäri pihaan, kävelee pikavauhtia miesten luo, suorastaan juoksee, ja huutaa tullessaan.

- Matti ja Lasse ovat sisällä, ja luultavasti Marjakin. Marja ei ollut seurantalolla, kun tulin sinne.

- Mistä hitosta sinä siihen ilmestyit, minä luulin sinun lähteneen kylästä.

- Kunhan valehtelin, minä teidän edeltänne metsään juoksin. Mutta usko nyt, pojat ovat tuossa rakennuksessa, ja Marja myös.

- Ei Marja voi siellä olla, pappi kävi katsomassa ja tyttö istui Kallen huoneen oven edessä suremassa.

- Pappi valehtelee, ja tuolta pappi tulee, kysy siltä itseltään.

Pappi juoksi vauhdilla nähdessään rakennuksen palavan.

- Sammuttakaa tuli heti, hän huusi. - Siellä on kolme ihmistä sisällä.

- Perkele sinun kanssasi, sanoit, että Marja oli juhlapaikalla, Akseli kirosi.

- En minä uskonut, että olet niin tyhmä että sytytät ulkorakennuksen tuleen, kun siellä on ihmisiä sisällä.

- Miksi valehtelit, ja oletko varma, että Marja on tuolla sisällä?

- Varma ja varma, itse minä hänet sinne päästin, silloin kun lähetin Jaakon ja Taunon ryypylle. Samalla lupasin Marjalle, että kerron hänen olevan seurantalolla, tapahtuu mitä tapahtuu.

Akseli huusi kaikki koolle: Poliisi, lääkäri, kanttori, Jaakko, Tauno, tänne nopeasti! Heti sammuttamaan tulta. Marja, huuda, missä olet, me tulemme sinut pelastamaan.

Marja kumartui minun puoleeni. - Kerran vielä, kiireesti, hän sanoi ja kohotti hameen kaulaansa, laski pikkuhousut, heitti ne nilkkaliikkeellä Matin selälle ja nauraa kihersi. Laskin housuni ja kampesin Marjan päälle.

Pihalla järjestettiin sammutusketju aitoon VPK-laiseen henkeen. Mustat miehet seisoivat sopivin välimatkoin, muut liittyivät letkaan ja Akseli seisoi lähinnä liekkejä. Ainoa kaivolta löytynyt ämpäri kulki mieheltä miehelle ja Akseli heitti veden tuleen. Akselilla oli hätä, vaikka Jaakkokin ymmärsi yrityksen olevan turhan.

- Annetaan isä niitten palaa, Marjakin ärsytti joskus, tai aina, oli olevinaan parempi kuin Tauno ja minä.

- Olikin pirulauta, Akseli tuohtui. Eikä sammutustyötä suinkaan lopetettu vaan tahtia tiivistettiin.

Marja voihki hiljalleen allani, nosti polvensa ja kietoi nilkkansa niskaani. En pitänyt asennosta, - Laske jalat, niin on tiukempi, sanoin.

Marja laski ja pääsimme kunnialla loppuun.

Ulkona Akselilta katosi toivo. - Pojat, menkää Marja hakemaan, hän komensi ja osoitti ovea, jonka kohdalla oli enää laajeneva tulipyörre.

- Tuonneko? Tauno kysyi ja ojensi kättään tulta kohden.

- Sinne tietenkin, ryntäätte sisälle, eiköhän siellä ole rauhallinen paikka keskellä, kuin pyörremyrskyn silmä. Siinä Marja seisoo ja odottaa pelastajaa. No niin, hop hop.

Eivät pojat lähteneet.

- Mene perse itse äläkä meitä usuta, me pärjätään täällä ulkona ihan kivasti, eikä me edes tykätty siitä tytöstä. Akseli suuttui, otti vääntyneen ämpärin maasta ja alkoi sillä hutkia poikia. – Painukaa sisälle heti, tai isken kallonne halki.

- Minä menen, kuului ääni Akselin takaa.

Olimme seuranneet riitaa niin tiiviisti, ettemme olleet huomanneet tulijaa. Akseli pudotti ämpärin ja tuijotti miestä suu auki, veljekset kääntyivät ja luikkivat pakoon.

Mies käveli rauhallisesti paketti kainalossaan, kenenkään estämättä, liekkiovelle ja siitä sisään.

- Kalle tuli, sanoin.

- Kiva juttu, Marja sanoi.

Kurkistin taas pihalle. Tilanne oli jähmettynyt. Akseli seisoi patsaana palokuntansa edessä, poliisi, kanttori, pappi, lääkäri ja uloimpana pojat. Kukaan ei puhunut, mutta koko lauma kääntyi riippuvin käsivarsin ja pehmein polvin palavaa rakennusta kohti. Käännyin sisään päin istumaan.

Väliseinä otti tulen. Ensimmäinen lauta paloi piankin puhki. Leiskuva puna työntyi koppiin meteli seuranaan. Samalla aukeni ovi, ja Kalle astui sisään. Hänen vaatteensa ja hiuksensa olivat tulessa, samaten paketin päällyspaperi. Hän istahti meidän seuraamme, hymyili meille huulettomaksi palaneella suullaan, päästi tuhoutuneesta kurkustaan tunnistamattoman iloisen äänen, työnsi luiksi sulaneet sormensa liekehtivään laatikkoon ja repäisi kääreen auki.

Lähdimme kotiin.