Matkalle valmis 11
Salissa pappi oli nostanut juhlasalin etuosaan, näyttämön eteen, pienen pöydän. Sen päälle hän oli levittänyt liinan ja sytyttänyt kynttilän. Pöydän yläpuolella loisti sellainen lamppu, jota saattoi nostaa ja laskea messinkisen vastapainon avulla. Lampussa oli vaalea hameenmuotoinen kuuppa.
Pappi asetteli lamppua sopivalle korkeudelle, samalla kun kanttori selaili nuottejaan ja Jaakko ja Tauno lakaisivat ovensuussa lattiaa. Mustat miehet istuivat seinänvieruspenkillä, ja jos heitä tarkemmin katsoi, huomasi, että heidän selkien takana kiersi pullo. Aina pullon tullessa kohdalle kukin kääntyi seinää päin ja otti ryypyn. Kun pullo tyhjeni, se pantiin penkin jalan viereen pystyyn ja vuorossa olija otti taskustaan täyden. Näin kierto jatkui ja sormet napsivat.
- Hääpari menee eteiseen ja tulee sisälle vasta kun soitto alkaa, pappi suunnitteli. – Onko sulhasella sormus? hän kysyi.
- On minulla, Kalle vastasi ja kaivoi sormuksen taskustaan.
- Mistä sinä tuon löysit? Matti kysyi.
- Ostin kaupasta silloin viikko sitten, kun hain kaupasta ruokaa. Hiivaa ja sokeria. Näin tämän hyllyllä, kauppias sanoi, että tämä on ihan oikea vihkisormus. Oli joku antanut rahapulassa maksuksi ostoksistaan. Katso vaikka, sisällä lukee Seija ja joku päivämäärä.
- Matti ja Lasse ovat virallisia todistajia. Menkää hääparin kanssa eteiseen ja kävelkää sisälle parin perässä totisen näköisinä, pappi touhusi.
- Olette morsiustyttöjä, Marja kihersi meille.
Menimme neljästään eteiseen. Oven takan Marja alkoi nauraa liki hillittömästi.
- Mikä vaimokultaa vaivaa? Kalle kysyi.
- Minulta jäi pöksyt huoneeseen kaapin päälle. Menen avioon perse paljaana, Marja sanoi.
- Haetenneeko tuo mittään, Kalle arveli.
Kanttori alkoi soittaa häämarssia. Kuulimme kolahduksen, tassutuksia ja saappaiden läiskettä. Kun kurkistimme ovesta näimme miehet piirissä lattialla tanssimassa. Kanttori lopetti soittonsa ja nousi huutamaan miehille, että näiden pitää pysyä rauhassa penkillään. - Lopuksi on tanssia, hän lupasi.
Soitto alkoi uudelleen. Seisoimme ovella, hääpari ensimmäisinä. Miehet hypähtivät keskilattialle jenkkaamaan.
- Eikö perkele sana kuulu! kanttori huusi. – Ei tämä ole iltamatilaisuus ja puolitoista tuntia tanssia. Nyt on häät. Heti penkille siitä!
Miehet palailivat penkilleen.
- Eivät ne mitään sille mahda, Akseli sanoi. – Antaa niiden tanssia. Onhan jotenkin komeaa, tanssihäät.
- Itsepä olet nämä juhlat järjestänyt, kanttori nurisi ja aloitti kolmannen kerran hääsoiton. Odotimme ja katselimme penkille, mutta miehet eivät nousseet vaan pistivät pullon vaeltamaan selkäpuolella.
Kanttori viittoili meille kesken soiton. Tönäisin Kallea selkään, ja Kalle havahtui kävelemään tahdissa Marja käsipuolessaan. Matti ja minä seurasimme perässä. Akseli seisoi suorana papin vierellä, ja miehet kohosivat penkiltään pystyyn. Neljännellä vasemmalta oli pullo kädessään.
Ovinurkassa kolahti. Kaikin käännyimme sinne päin, ja siellähän Jaakko ja Tauno sytyttivät tulta. Pyöreä pönttöuuni työnsi savua sisälle. Veljesten kädet olivat noessa, osin kasvotkin. Akseli kuiskasi huutamalla heitä lopettamaan.
- Ei nyt, torvet, Akseli kielsi.
- Tänne paleltuu vielä, ellei lämmitä, Jaakko sanoi.
Tauno repi koivuhalosta tuohta ja työnsi sitä puiden väliin.
- Onko pelti auki, tiedusteli pappi.
- Totta hitossa, veljekset huusivat ja raapivat lisää tulitikkuja. Yksi mustista miehistä lähti liikkeelle, käveli uunille, avasi tuhkaluukun kannen ja poltti tuhkatilassa paperitollon. Tuli kohahti uunissa virkeään loimuun.
Tauno paiskasi uuninluukut kiinni.
- No nyt, jopa häät voi alkaa, hän sanoi.
- On elävää tulta mukana, leuhki Jaakko.
Mustat miehet hörähtivät yhteiseen nauruun, läimäyttivät toisiaan olalle ja pyörähtivät kymmenen pientä piruettia.
Oli vihkimisen vuoro.
