Matkalle valmis 6
Seisoin eteisessä ja kuuntelin soittoa. Painoin korvani vasten vihreää ovea, kuuntelin ja hymyilin. Kalle soittaa viulua, Matti haitaria, ajattelin. Minun piti ottaa klarinetti mukaan, mutta viime tingassa asia unohtui. Muuten olisin yhtynyt soittoon jo eteisessä. Raotin varovaisesti ovea ja kurkistin sisälle. Akseli löi pimpparautaa, kanttori vingutti harmonia ja kymmenen mustapukuista miestä tanssi kömpelösti kädet toistensa hartioilla. Marja seisoi syrjemmällä ja antoi vartalonsa keinua musiikin tahtiin.
Menin sisälle. Kun ovi kolahti takanani kiinni, kaikki kääntyivät katsomaan minua. Soitto taukosi, hiljaisuus kesti hetken ja toisenkin. Sitten Kalle laski viulun kädestään pitkälle puupenkille ja käveli minun luokseni käsi ojossa.
- Lasse, pelkäsin jo, ettet tule.
- Totta kait tulin, minä vastasin ja puristin Kallen kättä. Matti tuli Kallen takana, veti viiksisuunsa hymyyn ja tervehti halaamalla.
- Missä viivyit? Matti kysyi.
- Myrsky viivästytti, ja matka tuntui pidemmältä kuin ennen. Tiekin oli huonossa kunnossa.
- Huonossa kunnossa on, Kalle vahvisti. – Näitkö pappia? Påitäisi kohta vihkimisen alkaa eikä miestä kuulu ei näy.
- En nähnyt kaupan jälkeen kuin yhden henkilön. Mopolla, eikä hän papilta vaikuttanut.
- Mutta pappi oli, Matti sanoi. - Ei täällä muut mopolla liiku. Me ajamme polkupyörillä.
Marja tuli minun luokseni. - Mitä Lasse?
- Kiitos kysymästä, entä morsian? Oletko varma sulhasesta?
- Minäkin kosin, sanoi Matti. Ja varmuuden vuoksis kosin sinunkin nimissäsi. Mutta Marja veti tikulla ja Kalle voitti. Petkutti, luulisin.
Kalle nauroi. - Minä olin luonnollinen valinta, turha olla mustasukkainen.
- Myönnetään, Matti myönsi.
- Onnellisen näköinen pari, minä lisäsin.
Kalle otti Marjan kainaloonsa ja puristi. – Tule peremmälle ja soita, onko sinulla pilli mukana?
- Unohtui, ja miten lie soittotaidon laita. En ole pannut klaneettia suuhuni sen jälkeen kun täältä läksin.
- Hei pojat, tuokaa kamarista soittopilli, huusi Akseli pojilleen. Jaakko tuli kohta kantaen klarinettia. Tuomo seurasi touhottavan näköisenä perässä. Ihmettelin, miten Marjalla saattoi olla kaksi noin tyhmää veljeä.
Otin klarinetin, tarkistin kielen, pistin pelin suuhuni ja puhalsin. Hetken harjoittelulla sain sävelet soimaan. Viiden minuutin kuluttua minusta tuntui, ettei taukoa ollut ollutkaan. Kalle tuli viuluineen mukaan, Matti vetäisi haitarinsa laulamaan, Aleksi kilkutti pimpparautaa ja kanttori siirtyi humpattamaan harmonia. Soitto kiertyi meidän ympärillemme ja pyyhki eroajan pois. Marja alkoi laulaa, sanat saivat kylän miehet rinkiin piiritanssiin. Nahkapieksut tallasivat lattiaa jykevään tahtiin. Lamppu heilui katossa ja valo heijastui ikkunoista takaisin sisälle. Rytmi kiihtyi. Soittimet ulvoivat, miesten jalat nousivat korkeammalle ja löivät lattiaan jylhän poljennon.Marja kohotti kätensä ylös, pyöräytti leninkinsä lentoon.
Soittaessani katselin ympärilleni. Mielikuvani aurinkoisesta häähuoneesta rapisivat likaisen lattian rakoihin. Ikkunoissa roikkuivat repeilleinä samat rumanruskeat verhot, jotka muistin lapsuudestani. Huonetta ei ollut kukitettu, eikä yksikään koivunoksa koristanut näyttämön autionkarua etuosaa.
Tila haisi ummehtuneelta, kuin puoleksi mädäntyneiltä sahajauhoilta. Valaisimien kuupat olivat rikkoutuneet. Muutamat terävät posliisirosoreunat vielä erottuivat silmiin lamppujen ympäriltä.
Ajattelin, että tämä talo odotti tulta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti