MV 13

 Vaihdettuani tietokonetta onnistuin poistamaan jotain tärkeää. Eli epäilen, että jossain vaiheessa en enää pysty ylläpitämään tätä blogia. Kaikki tiedot jäävät kyllä ennalleen, ja päivitän uusin tekstein niin kauan kuin pystyn. Olen jo etsimässä uutta blogialustaa. Ehkä palaan vanhaan Vuodatukseen.

Tässä joka tapauksessa 13. osa juttua, jonka luultavasti kirjoitan loppuun julkaisematta sitä ennen kuin se on valmis (40 lukua).

Matkalle valmis 13

 

 

- Tulkaahan kahville, Akseli huusi tarjoiluhuoneen ovelta.

- Ei pirulauta siellä mitään kahvia ole, Marja hermostui.  - Minä olen vielä täällä. Menkööt Jaakko ja Tauno tekemään tulet keittiön hellaan.

- Pistäkää paperia palamaan tuhkaluukkuun, kanttori evästi.

- Osataan sitä jotain itsekin, Jaakko sanoi.

- Sytytettiin tuokin uuni, Tauno leihki ja näytti nurkan rautauunia.

Kylänmies meni uunille ja pisti sen täyteen puita. Jaakko ja Tauno lähtivät keittiöön tulta virittämään. Aviopari tuli minun luokseni Matti perässään. – Mennään ottamaan pontikat, Kalle ehdotti.

- Minun pitää käydä panemassa kahvipannu liedelle, sanoi Marja.  - Menkää te edellä, tulen kohta perässä.

Oikaisimme näyttämön poikki Marjan huoneeseen, josta nyt tulisi avioparin oma pesä. Kalle kävi hakemassa poikamieshuoneestaan pullon, Matti nouti keittiöstä lasit ja Kalle kaatoi pontikkaa reilulla kädellä. Tyhjensimme lasit ja irvistimme. Marja koputti ja tuli sisään. Kalle kaatoi Marjalle omaan tyhjään lasiinsa ja Marja joi kaiken kerralla.

- Pirulauta, pojat, enenään tällaista hän sanoi, ja sai.

Seuraavaksi ovesta astui paikalle pappi, mutta pullo oli jo ehtinyt tyhjetä, joten Matti kävi hakemassa kellarista uuden. Kanttori tuli pian papin perässä, joten huone oli täpötäynnä. Pullo tyhjeni kertaheitolla, mutta kanttorilla oli uusi taskussaan. Koska laseja oli vain kolme, pappi ja kanttori joivat samasta vuorotellen, samoin aviopari.

Marja lähti jatkamaan kahvinkeittoaan. – Älkää kiskoko itseänne kaatokuntoon ainakaan ennen kahvinjuontia, hän sanoi ovella. Lupasimme varoa.

Kanttori kääntyi papin puoleen.  - Eikö kirkkoon voisi saada urkuja?  hän kysyi.

- Onhan siellä urut, minä sanoin.

- Siellä on pelkkä kuori, kanttori selitti. – Jokunen urkupilli, rikkinäinen soittopöytä, siinä kaikki.

- Entä loppuosat?

- Kukaan ei tiedä. Ehkä ne on varastettu, en muista, että siellä olisi koskaan ehjää peliä ollut.

- No mitenkä sinä virret säestät?  Huuliharpulla?

- Kunhan laulan, ja harvoin siellä ollaan. Häätkin vietetään täällä. Täällä kun on harmoni.

- Missä sinä asut? kysyin vielä kanttorilta.

- Tuolla syrjäkylällä, vanhassa melko ehjässä navetassa. On siinä muitakin rakennuksia, muun muassa sauna. Hyvä siellä on elää. Ennen asuin yhdessä tuon papin kanssa, mutta ei siitä mitään tullut. Minä uskon jumalaan, nääs.

Paskat sinä mihinkään uskot, pappi väitti. – Aina viinapäissäsi hoilaat riettaita lauluja, rienaamaankin yllyt.

Kadun sitä. Mutta joskus demoni tarttuu syntiseen. Äskenkin lauloin Jätkän jenkkaa, vaikkei se pahimpia lauluja ole. Siinä on mukava rytmi.

Käytävästä kuulu Marjan huuto: - Kahville kaikki. Laitoimme ryyppyvehkeet pöydälle ja lähdimme kaikin tarjoiluhuoneeseen.

Suuren pöydän ympärille oli kerätty kaksikymmentä vihreäksi maalattua korkeaselkäistä puutuolia, viisi joka sivustalle. Hääpari, Akseli, pappi ja kanttori istuivat yhdellä puolella, heitä vastapäätä Matti, Jaakko, Tauno ja minä, yksi paikka oli tyhjänä, ja sivuilla istuivat miehet ja odottivat nyrkit pöydällä kahvia. Marja nousi kaatamaan kahvia suuresta kuparipannusta sekalaisiin kukkakuppeihin. Tehtyään täyden kierroksen hän kävi viemässä pannun hellanreunalle ja palasi pöytään.

Akseli kilautti lusikallaan kuppinsa reunaa ja nousi puhumaan.  – Menkää pojat hakemaan kellarista muutama pullo kirkasta ja Marja, hae sinä lasit pöytään.

Talossa ei ole näin paljon laseja, eikä yhtään puhdasta, Marja sanoi. – Juokaa kupeistanne, kun saatte ne tyhjiksi, tai kaatakaa sekaan.

Teemme niin, Akseli sanoi, ja kylänmiehet nyökyttelivät myöntävästi toisilleen.

Sokeriastia kiersi pöytää.

Kun Jaakko ja Tauno tulivat kellarista, kylänmiehet oikaisivat oitis selkänsä ja hymyilivät leveästi. Jaakko avasi pullon ja pisti sen kiertämään myötäpäivään. Tauno pisti toisen pullon kulkemaan vastapäivään. Jokainen vuorollaan lorautti kuppinsa täyteen. Silmät seurasivat pullojen kulkua. Kun kierrokset olivat täydet, Aleksi kopautti taas kuppiansa.

-Hyvät läsnäolijat, hän aloitti puheensa. – Olemme kokoontuneet tänne häätilaisuuteen, koska tyttäreni, ja lisäksi ainoa sellainen, meni avioon tuon Kallen kanssa, joka on aina ollut melko tyydyttävä mies. Minä toivon, että sinä, Kalle, pidät hyvän huolen meidän Marjastamme. Saat siitä kelpo vaimon, se osaa laittaa ruokaa ja siivota ja vaatteitakin se huoltaa taiten, mutta älä luule, että saat sen yksin pitää. Hoitakoon koko huushollin, niin kuin tähänkin asti. Se siitä, pitempään en puhu, parempi kun jatketaan hiluja. Kippis.

Nousimme peräti pystyyn ja kumarsimme kupit käsissä hääparin kunniaksi.

-Onnea ja menestystä, ja seksi-iloa, toivotti Matti. Akseli katsoi Mattia siihen malliin, että pidäkin näppisi erossa toisen vaimosta. Matti hymyili ja toivotti onnea myös pian syntyvälle perheenlisälle. Otimme taas, ja häälakeaan pirttiin levisi oikea juhlan tuntu.