Blogi

 Avasin uuden blogisivun osoitteeseen whwlpietari.blogspot.com  Tämän vanhan blogin tiedot pysyvät luettavina, mutta blogi ei enää päivity.

MV 13

 Vaihdettuani tietokonetta onnistuin poistamaan jotain tärkeää. Eli epäilen, että jossain vaiheessa en enää pysty ylläpitämään tätä blogia. Kaikki tiedot jäävät kyllä ennalleen, ja päivitän uusin tekstein niin kauan kuin pystyn. Olen jo etsimässä uutta blogialustaa. Ehkä palaan vanhaan Vuodatukseen.

Tässä joka tapauksessa 13. osa juttua, jonka luultavasti kirjoitan loppuun julkaisematta sitä ennen kuin se on valmis (40 lukua).

Matkalle valmis 13

 

 

- Tulkaahan kahville, Akseli huusi tarjoiluhuoneen ovelta.

- Ei pirulauta siellä mitään kahvia ole, Marja hermostui.  - Minä olen vielä täällä. Menkööt Jaakko ja Tauno tekemään tulet keittiön hellaan.

- Pistäkää paperia palamaan tuhkaluukkuun, kanttori evästi.

- Osataan sitä jotain itsekin, Jaakko sanoi.

- Sytytettiin tuokin uuni, Tauno leihki ja näytti nurkan rautauunia.

Kylänmies meni uunille ja pisti sen täyteen puita. Jaakko ja Tauno lähtivät keittiöön tulta virittämään. Aviopari tuli minun luokseni Matti perässään. – Mennään ottamaan pontikat, Kalle ehdotti.

- Minun pitää käydä panemassa kahvipannu liedelle, sanoi Marja.  - Menkää te edellä, tulen kohta perässä.

Oikaisimme näyttämön poikki Marjan huoneeseen, josta nyt tulisi avioparin oma pesä. Kalle kävi hakemassa poikamieshuoneestaan pullon, Matti nouti keittiöstä lasit ja Kalle kaatoi pontikkaa reilulla kädellä. Tyhjensimme lasit ja irvistimme. Marja koputti ja tuli sisään. Kalle kaatoi Marjalle omaan tyhjään lasiinsa ja Marja joi kaiken kerralla.

- Pirulauta, pojat, enenään tällaista hän sanoi, ja sai.

Seuraavaksi ovesta astui paikalle pappi, mutta pullo oli jo ehtinyt tyhjetä, joten Matti kävi hakemassa kellarista uuden. Kanttori tuli pian papin perässä, joten huone oli täpötäynnä. Pullo tyhjeni kertaheitolla, mutta kanttorilla oli uusi taskussaan. Koska laseja oli vain kolme, pappi ja kanttori joivat samasta vuorotellen, samoin aviopari.

Marja lähti jatkamaan kahvinkeittoaan. – Älkää kiskoko itseänne kaatokuntoon ainakaan ennen kahvinjuontia, hän sanoi ovella. Lupasimme varoa.

Kanttori kääntyi papin puoleen.  - Eikö kirkkoon voisi saada urkuja?  hän kysyi.

- Onhan siellä urut, minä sanoin.

- Siellä on pelkkä kuori, kanttori selitti. – Jokunen urkupilli, rikkinäinen soittopöytä, siinä kaikki.

- Entä loppuosat?

- Kukaan ei tiedä. Ehkä ne on varastettu, en muista, että siellä olisi koskaan ehjää peliä ollut.

- No mitenkä sinä virret säestät?  Huuliharpulla?

- Kunhan laulan, ja harvoin siellä ollaan. Häätkin vietetään täällä. Täällä kun on harmoni.

- Missä sinä asut? kysyin vielä kanttorilta.

- Tuolla syrjäkylällä, vanhassa melko ehjässä navetassa. On siinä muitakin rakennuksia, muun muassa sauna. Hyvä siellä on elää. Ennen asuin yhdessä tuon papin kanssa, mutta ei siitä mitään tullut. Minä uskon jumalaan, nääs.

Paskat sinä mihinkään uskot, pappi väitti. – Aina viinapäissäsi hoilaat riettaita lauluja, rienaamaankin yllyt.

Kadun sitä. Mutta joskus demoni tarttuu syntiseen. Äskenkin lauloin Jätkän jenkkaa, vaikkei se pahimpia lauluja ole. Siinä on mukava rytmi.

Käytävästä kuulu Marjan huuto: - Kahville kaikki. Laitoimme ryyppyvehkeet pöydälle ja lähdimme kaikin tarjoiluhuoneeseen.

Suuren pöydän ympärille oli kerätty kaksikymmentä vihreäksi maalattua korkeaselkäistä puutuolia, viisi joka sivustalle. Hääpari, Akseli, pappi ja kanttori istuivat yhdellä puolella, heitä vastapäätä Matti, Jaakko, Tauno ja minä, yksi paikka oli tyhjänä, ja sivuilla istuivat miehet ja odottivat nyrkit pöydällä kahvia. Marja nousi kaatamaan kahvia suuresta kuparipannusta sekalaisiin kukkakuppeihin. Tehtyään täyden kierroksen hän kävi viemässä pannun hellanreunalle ja palasi pöytään.

Akseli kilautti lusikallaan kuppinsa reunaa ja nousi puhumaan.  – Menkää pojat hakemaan kellarista muutama pullo kirkasta ja Marja, hae sinä lasit pöytään.

Talossa ei ole näin paljon laseja, eikä yhtään puhdasta, Marja sanoi. – Juokaa kupeistanne, kun saatte ne tyhjiksi, tai kaatakaa sekaan.

Teemme niin, Akseli sanoi, ja kylänmiehet nyökyttelivät myöntävästi toisilleen.

Sokeriastia kiersi pöytää.

Kun Jaakko ja Tauno tulivat kellarista, kylänmiehet oikaisivat oitis selkänsä ja hymyilivät leveästi. Jaakko avasi pullon ja pisti sen kiertämään myötäpäivään. Tauno pisti toisen pullon kulkemaan vastapäivään. Jokainen vuorollaan lorautti kuppinsa täyteen. Silmät seurasivat pullojen kulkua. Kun kierrokset olivat täydet, Aleksi kopautti taas kuppiansa.

-Hyvät läsnäolijat, hän aloitti puheensa. – Olemme kokoontuneet tänne häätilaisuuteen, koska tyttäreni, ja lisäksi ainoa sellainen, meni avioon tuon Kallen kanssa, joka on aina ollut melko tyydyttävä mies. Minä toivon, että sinä, Kalle, pidät hyvän huolen meidän Marjastamme. Saat siitä kelpo vaimon, se osaa laittaa ruokaa ja siivota ja vaatteitakin se huoltaa taiten, mutta älä luule, että saat sen yksin pitää. Hoitakoon koko huushollin, niin kuin tähänkin asti. Se siitä, pitempään en puhu, parempi kun jatketaan hiluja. Kippis.

Nousimme peräti pystyyn ja kumarsimme kupit käsissä hääparin kunniaksi.

-Onnea ja menestystä, ja seksi-iloa, toivotti Matti. Akseli katsoi Mattia siihen malliin, että pidäkin näppisi erossa toisen vaimosta. Matti hymyili ja toivotti onnea myös pian syntyvälle perheenlisälle. Otimme taas, ja häälakeaan pirttiin levisi oikea juhlan tuntu.

Matkalle valmis 12

 

Matkalle valmis 12

Kalle ja Marja seisoivat papin edessä. Kanttori lopetti soiton. Hääväki odotti liikkumatta paikoillaan, paitsi Tauno, joka kurkisti uuniin. Jaakkokin kurkisti, tuli näkyi palavan.

Pappi katseli hääparia tarkkaan. - Olen tuntenut teidät molemmat monta vuotta, hän aloitti. - Siitä lähtien, kun tulin tähän seurakuntaan sen viralliseksi työntekijäksi. Minua ennen täällä kävivät kaupungin papit, milloin ennättivät. Tai eivät tietenkään täällä vaan tuolla kirkossa, jonka korjaustalkoot meidän pitäisi pikimmiten järjestää, on päässyt rapistumaan rakennus aika pahasti. Kävin nimittäin tuon Lassen kanssa kirkossa tänne tullessamme. Olemme liian kauan odottaneet, että palaisi koko rotisko, vaan saattaa tämä seurantalo palaa ennen, ja silloin olisi hyvä, jos kirkkoon voisi järjestää majapaikat. Ei minulla ole hätää, kauppias pitää minusta huolen vinttikomerossaan, mutta entä te, joutuisitteko te tuolloin aivan heitteille. Niin että kävisikö teille ensi viikonloppuna korjaustalkoot? Jos sopii, ilmoittautuva minulle tämän tilaisuuden jälkeen. Mutta tuossa seisovat Kalle ja Marja, heidät pitäisi vihkaista. Onko jollakulla jotain vihkimistä vastaan, no kun ei ole niin loppu sujuu yhdessä hujauksessa. Eli ottaisitko sinä, Kalle, tämän Marjan vaimoksesi rakastaaksesi sitä myötä- ja vastamäissä?

- Lupaan totisesti, Kalle sanoi, - Ja lupaan minä tulla sinne kirkolle talkoisiin. Minä löysin yhtenä päivänä metsässä kävellessäni sen Rossin palaneen talon luota melko määrän lautoja. Ne voitaisiin kuljettaa kirkolle polkupyörillä, kait puutavarasta olisi jotain hyötyä.

- Varmasti olisi, sanoi pappi. - Jos joku löytäisi nauloja, olisi hyvä. Kauppiaalta kyllä saisi, mutta eihän meillä ole rahaa.

- Myydään pontikkaa, ehdotti Jaakko.

- Se tietysti voidaan tehdä, sanoi pappi. – Mutta ihan mielellään pontikan voi juoda itse, jos nauloja löytyy muuten.

- Kiskotaan Ratian mökin seinistä. Siitä on vain katto palanut, seinissä voi olla hyviä nauloja, ehdotti Tauno.

- Me voidaan Taunon kanssa rapsia niitä irti, Jaakko lupasi.

- Näin tämäkin ongelma löysi ratkaisunsa, pappi totesi. – No entä sinä Marja, tuletko talkoisiin?

- Kysyisit ensin tätä avioliittoasiaa, Marja ehdotti.

- Jaa niin, tosiaan. Otatko Kallen ja pidät hyvänä?

- Otan minä. Talkoissa voin hakata niitä nauloja ja maalisutia heilutella, tuolla eteiskomerossa on ainakin punaista maalia. Pullatkin voin paistaa, jos saan leivonta-aineita.

- Minä tuon, murahti kanttori ja alkoi soittaa vihkimisen lopetusmusiikkia. Kylänmiehet riehaantuivat tanhuun.

- Julistan teidät pariksi. Hääpari saa suudella, pappi lupasi, mutta hääpari oli jo lähtenyt kävelemään pois paikalta.

- Pussatkaa nyt perkeleet, kanttori huusi.

Kalle tarttui Marjaa vyötäisiltä, käänsi tämän käsivarrelleen ja suuteli suulle. Miehet keskeyttivät tanhun ja taputtivat. Kanttori otti harmonin takana ryypyt pullostaan ja Matti työntyi hänen seurakseen samalle pullolle. Yhdessä he sitten lauloivat harmonisäestyksellä sävelmän Jätkän jenkka, jonka kertosäkeeseen yhtyi koko seurakunta. Alkoi häiden vapaampi osa.

Matkalle valmis 11

 

Matkalle valmis 11

Salissa pappi oli nostanut juhlasalin etuosaan, näyttämön eteen, pienen pöydän. Sen päälle hän oli levittänyt liinan ja sytyttänyt kynttilän. Pöydän yläpuolella loisti sellainen lamppu, jota saattoi nostaa ja laskea messinkisen vastapainon avulla. Lampussa oli vaalea hameenmuotoinen kuuppa.

Pappi asetteli lamppua sopivalle korkeudelle, samalla kun kanttori selaili nuottejaan ja Jaakko ja Tauno lakaisivat ovensuussa lattiaa. Mustat miehet istuivat seinänvieruspenkillä, ja jos heitä tarkemmin katsoi, huomasi, että heidän selkien takana kiersi pullo. Aina pullon tullessa kohdalle kukin kääntyi seinää päin ja otti ryypyn. Kun pullo tyhjeni, se pantiin penkin jalan viereen pystyyn ja vuorossa olija otti taskustaan täyden. Näin kierto jatkui ja sormet napsivat.

- Hääpari menee eteiseen ja tulee sisälle vasta kun soitto alkaa, pappi suunnitteli. – Onko sulhasella sormus? hän kysyi.

- On minulla, Kalle vastasi ja kaivoi sormuksen taskustaan.

- Mistä sinä tuon löysit? Matti kysyi.

- Ostin kaupasta silloin viikko sitten, kun hain kaupasta ruokaa. Hiivaa ja sokeria. Näin tämän hyllyllä, kauppias sanoi, että tämä on ihan oikea vihkisormus. Oli joku antanut rahapulassa maksuksi ostoksistaan. Katso vaikka, sisällä lukee Seija ja joku päivämäärä.

- Matti ja Lasse ovat virallisia todistajia. Menkää hääparin kanssa eteiseen ja kävelkää sisälle parin perässä totisen näköisinä, pappi touhusi.

- Olette morsiustyttöjä, Marja kihersi meille.

Menimme neljästään eteiseen. Oven takan Marja alkoi nauraa liki hillittömästi.

- Mikä vaimokultaa vaivaa? Kalle kysyi.

- Minulta jäi pöksyt huoneeseen kaapin päälle. Menen avioon perse paljaana, Marja sanoi.

- Haetenneeko tuo mittään, Kalle arveli.

Kanttori alkoi soittaa häämarssia. Kuulimme kolahduksen, tassutuksia ja saappaiden läiskettä. Kun kurkistimme ovesta näimme miehet piirissä lattialla tanssimassa. Kanttori lopetti soittonsa ja nousi huutamaan miehille, että näiden pitää pysyä rauhassa penkillään. - Lopuksi on tanssia, hän lupasi.

Soitto alkoi uudelleen. Seisoimme ovella, hääpari ensimmäisinä. Miehet hypähtivät keskilattialle jenkkaamaan.

- Eikö perkele sana kuulu! kanttori huusi. – Ei tämä ole iltamatilaisuus ja puolitoista tuntia tanssia. Nyt on häät. Heti penkille siitä!

Miehet palailivat penkilleen.

- Eivät ne mitään sille mahda, Akseli sanoi. – Antaa niiden tanssia. Onhan jotenkin komeaa, tanssihäät.

- Itsepä olet nämä juhlat järjestänyt, kanttori nurisi ja aloitti kolmannen kerran hääsoiton. Odotimme ja katselimme penkille, mutta miehet eivät nousseet vaan pistivät pullon vaeltamaan selkäpuolella.

Kanttori viittoili meille kesken soiton. Tönäisin Kallea selkään, ja Kalle havahtui kävelemään tahdissa Marja käsipuolessaan. Matti ja minä seurasimme perässä. Akseli seisoi suorana papin vierellä, ja miehet kohosivat penkiltään pystyyn. Neljännellä vasemmalta oli pullo kädessään.

Ovinurkassa kolahti. Kaikin käännyimme sinne päin, ja siellähän Jaakko ja Tauno sytyttivät tulta. Pyöreä pönttöuuni työnsi savua sisälle. Veljesten kädet olivat noessa, osin kasvotkin. Akseli kuiskasi huutamalla heitä lopettamaan.

- Ei nyt, torvet, Akseli kielsi.

- Tänne paleltuu vielä, ellei lämmitä, Jaakko sanoi.

Tauno repi koivuhalosta tuohta ja työnsi sitä puiden väliin.

- Onko pelti auki, tiedusteli pappi.

- Totta hitossa, veljekset huusivat ja raapivat lisää tulitikkuja. Yksi mustista miehistä lähti liikkeelle, käveli uunille, avasi tuhkaluukun kannen ja poltti tuhkatilassa paperitollon. Tuli kohahti uunissa virkeään loimuun.

Tauno paiskasi uuninluukut kiinni.

- No nyt, jopa häät voi alkaa, hän sanoi.

- On elävää tulta mukana, leuhki Jaakko.

Mustat miehet hörähtivät yhteiseen nauruun, läimäyttivät toisiaan olalle ja pyörähtivät kymmenen pientä piruettia.

Oli vihkimisen vuoro.

Vain luettua

Luin;

132. Jansson Tove: NÄKYMÄTÖN LAPSI §§§½

167 s. Wsoy 1962 (Laila Järvinen)

Muumimaailmaan sijoittuvia herttaisia novelleja, joiden elämänviisautta pitää kunnioittaen niiata.

133. Twain Mark: LA AVENTUROJ DE TOM SAWYER §§§

332 s. Omakustanne BoD (D&H Kaiser) 2023

Sujuva, ehkä liiankin helppo (kielenopiskelijoille tarkoitettu?) esperantokäännös laajalti tunnetusta nuortenkirjasta.

134. Gordon M&G: OPETAATIO TERRORI §§§

268 s. Gummerus 1962 (Anna-Liisa Laine)

Vetävä veretön kertomus petosyrityksestä, jossa pikkusisko kaapataan ja isosisko pakotetaan rahanvarastushommiin. Mutta FBI:n Ripleyllä on silmää niin roistonpidätykseen kuin isosiskoonkin, joten peli päättyy ihan oikeuden mukaisesti.

135. Ropponen Markku: KUHALA JA VAINNENNUT VIULU §§

238 s. Tammi 2024

Nuori Kuhala-sarjan avaus. Kuhala on poliisi ja saa oudon violistivalvontakeikan. Sekaisia sattumia on liiankin verran ja soitto vaikenee eikä Kuhalaa potkita virasta vaan lähetetään odottamaan sarjan seuraavaa osaa.

****************

Alastalo 2: 189

Matkalle valmis 10

 

Matkalle valmis 10

Matti tuli takahuoneesta meidän luoksemme. Hän oli kammannut tukkansa ja pistänyt napinläveen juhannusruusun. Nousimme ylös ja kunnioitimme sulhasta kumarruksin. Hän hymyili ja pyörähti ympäri.

- Pojat kertoivat siitä teidän vanhasta piilosta siellä kansakoulun ulkorakennuksessa, Jaakko sanoi.

Kallen silmät välähtivät. - Mistä helvetin piilosta? hän kysyi.

- Siitä siellä aitan alla, hiekassa, Matti sanoi.

Kalle rentoutui ja naurahti. - Ai siitä. Lasten leikkejä. Paljon sitä pienenä pelleiltiin, mutta nyt ollaan isoja.

Isoja oltiin. Kalle kaivoi taskustaan pullon ja pisti sen muulta hääväeltä salaa kiertämään.

Akseli huusi Jaakon ja Taunon auttamaan penkkien kantamisessa. Tarjoiluhuoneen puolelle pystytettiin hääateriapöytää. Kalle kumartui minun puoleeni.

- Marja odottaa sinua huoneessaan. Pidä kiirettä, niin kerkeät.

- Osanneenko? minä epäilin.

- Älä siitä huolta kanna, kyllä Marja opettaa, Kalle lupasi.

Kalle ja Matti lähtivät saattamaan minua. Menimme näyttämölle ja kävelimme sen halki, takaa lukien toiseen pukukoppiin vasemmalla. Kalle koputti ovelle ja Marja tuli avaamaan.

- Tässä tämä on, Kalle sanoi. - Opeta kiltisti, äläkä pelästytä sitä. Semmoisella perustekniikalla, älä yritä mitään hienouksia.

- Selvä asia tämä, Marja sanoi ja veti minut sisälle. - Pitäkää ovella vahtia. – Jos Akseli tulee tai velipojat, naputtakaa ovelle. Pistän Lassen piiloon varustelaatikkoon.

- Tapahtuu, Kalle lupasi ja sulki oven. Marja kääntyi minun puoleeni.

- Nyt olet ihan rentona ja teet juuri niin kuin sanon. Tässä pitäisi aloittaa suutelemalla, mutta minusta ei ole mukavaa nuolla kenenkään hampaita. Emmekä kerkeä kaiken maailman esileikkejä kokeilemaan, joten heitä takki ja housut tuohon tuolin karmille. Tai pistä valmiiksi tähän laatikkoon. Jos joku tulee, hyppäät itse perässä.

Heitin takkini laatikkoon ja saappaat perään. Avasin henkselin ja sepalusnapit, istahdin sängyn reunalle ja annoin Marjan vetää housuni pois. Viikkasin nekin laatikkoon. Marjalla ei vielä ollut häämekkoa, hän nosti arkihamettaan ja veti alas vaaleanpunaiset pikkuhousunsa.

- Muuta en kerkeä heittämään. – Jos haluat leikkiä tisseillä, voit kopeloida niitä paidanhelman alta.

Työnsin käden paidan alle ja koetin rintoja. Ne olivat mukavan pehmeät, ja niissä oli kivat näpyt. Kaivoin kaluni alushousujen sepaluksesta ja sanoin, että hommiin on ryhdyttävä heti, ettemme myöhästyisi vihkitoimituksesta.

- Tokko ne ilman minua aloittaa, Marja arveli.

- Miten sujuu? Matti kysyi oven takaa.

- Älä hosu, vastasin. – Nyt on vakava paikka.

Viiden minuutin kuluttua Marja huusi: - Täällä on valmista, ja alkoi pukea häävaatteita ylleen. Minä kaivoin omat vaatteeni laatikosta ja puin ne päälleni. Merja avasi oven, Kalle ja Matti tulivat sisälle.

- Selvisit hyvässä kunnossa, Matti arveli.

- Olisin ilmankin voinut olla, sanoin.

Ovelle koputettiin. Marja laski Akselin sisälle. Tämä ihmetteli, miksi me viivyttelimme tunkkaisessa, hassunhajuisessa huoneessa, vaikka kaikki oli juhlasalissa valmiina vihkitoimitusta varten. Lupasimme tulla heti.

Marja asetteli huntunsa päähän. Kun huntu oli hyvin ja ryypyt pullon suusta otettu, lähdimme peräkanaa häähuoneeseen. Marja kulki edellä ja minä viimeisenä. Housuissa tuntui epämukavan kostealta ja kalu aristi vähän.

Mutta olipa tuokin temppu tehty.

Robottimatka

Varkaudessa joimme kahvit Nautinto-baarissa, söimme lounaan Kaks´Ruusussa  ja kävelimme rantoja pitkin tunnin verran. Lisäksi kiersimme kaikki mahdolliset kirpputori- ja kierrätyspisteet.

Saalis:

Ylin robotti korvaa hyllyssä olevan risan kappaleen. Muista osa menee sisarelle, osa luetaan ensin kotona ja sitten toimitetaan Jyväskylään.

Lisäksi vaimo osti kaksi kuulemma "merkkitakkia". Ruokailun ja kahvin lisäksi saimme rahaa kulumaan alle kaksikymppiä. Suurimman osan kirjoista otimme ilmaistarjonnasta.

Ja Alastalo 2:  183.

Matkalle valmis 9

 

Matkalle valmis 9

Muistin:

Seisoimme kolmestaan hiekkapihalla. Aurinko hehkui taivaalla, vaahtera heitti varjonsa pihan ylle. Kaivoimme kuumaa hiekkaa varpaillamme. Otimme kiviä varvasotteeseen ja heitimme niitä ulkorakennuksen punamullalla värjättyyn seinään.

- Tehdään sellainen piilo, mistä meitä ei löydä kukaan, sanoi Kalle.

- Sellainen, mistä pääsee salaa pelastamaan, sanoi Matti.

- Ja siitä ei kerrota kenellekään, sanoin minä.

- Kerrotaan Marjalle, Kalle ehdotti.

Olimme samaa mieltä. Marjalle kerrotaan.

Työnnyimme liiteriin ja aloimme katsella ympärillemme. Liiteri oli puolillaan klapeja. Olimme usein kasanneet niistä korkeita linnoituksen seiniä. Mutta sellaiset rakennelmat olivat lyhytikäisiä ja vaarallisia. Lisäksi tiesimme, etteivät klapilinnoitukset pysyisi salassa.

Ulkorakennuksessa oli pihan puolelta katsoen vasemmalla ensin kolme huussia – pojille, opettajille ja tytöille. Niitä seurasi isohko liiteri, sitten aitta ja äärioikealla sauna. Liiterin oikeanpuoleiselta seinältä pääsi aitan puolelle. Aitassa ei ollut laipiota, mutta paksuja poikkiparruja myöten pääsi saunan ylisille. Sillä tietenkin saunassa oli välikatto.

Kiipesimme liiterin seinää aitan puolelle, keinottelimme parruja pitkin saunan vintille. Vähitellen piirtyi hämärässä silmiimme ullakon muoto.

Matti kävi aukaisemassa aitan oven. Vintti valostui. Katselimme päätyseinää, ja Kalle keksi piilon.

- Rakennetaan tuonne väliseinä. Ei kukaan erota, onko tuo seinä vähän kauempana vai lähempänä. Eikä täällä kukaan aikuinen pyöri koskaan. Seinään pannaan ovi. Katonrajasta näkee ulos, sieltä voi kurkkia, koska pääsee pelastamaan.

Savupiipun taka oli kasa lautoja, lie rakennusaikana sinne jääneitä. Ne olivat sopivasti patinoituneita, eivät pistäisi vaaleina kenenkään silmään. Menimme hakemaan käsityöluokasta sahan, vasaran ja nauloja. Lisäksi tiesin, missä saranat olivat piilossa, otin niitä kaksi.

Yksi meistä oli vuorollaan ulko-ovella vahdissa, kun kaksi sahasi ja naulasi. Teimme piilosta noin metrin syvyisen. Ovi oli vaikein, sen yläreunan piti olla katon mukaan vino. Lopulta siitäkin tuli ihan hyvä. Ruuvasimme saranat piilon puolelle näkymättömiin. Tosin siitä seurasi, että ovi avautui sisäänpäin ja siitä oli ahtaanvaikea kulkea. Loppulaudoista teimme vielä sisäpuolelle kapean penkin, jolla saattoi istua odotellessaan. Seinänvierustalle laitoimme makuualustan uloskurkkijaa varten. Matti ehdotti myös tirkistysreikää saunan eteiseen, mutta kielsin sen ehdottomasti. En halunnut, että kukaan kurkistelisi minua kun menen saunaan. Tyttöjä saattoi paremmin kurkkia huuskaan, jossa seinässä oli ylhäällä jo valmiina oksanreikiä.

Matkalle valmis 8

 

Matkalle valmis 8

Morsian ja sulhanen poistuivat pukeutumaan. Pappi istui näyttämön reunalla oikomassa villapaitaansa, kanttori selasi harmonin takana repaleista koraalikirjaa. Istuin Matin, Taunon ja Jaakon kanssa nurkkapenkillä puhumassa vanhoista ajoista.

- Pelattiin monet kesäpäivät ja illat kahtatoista kapulaa, sanoi Jaakko.

- Vanha kansakoulu oli vielä paikallaan, sanoi Tauno.- Ei siitä kauan ole, kun se paloi.

- Entä koulun ulkorakennus? minä kysyin.

- Se on tallella, ihan ennallaan, vakuutti Matti. . Kävin siellä kolme päivää sitten, Ei edes katto vuoda.

- Joskus meitä leikki parikymmentä lasta, sanoin. – Joku vapaaehtoinen jäi ensin hakijaksi. Aitasta otettiin laudanpätkä ja liiteristä sen alle halko. Laudan alapäähän pantiin kapulat, yläpäähän lyötiin jalalla niin, että tikut lensivät. Hakija keräsi ne takaisin laudalle ja sillä aikaa muut juoksivat piiloon. Ulkorakennuksen taakse, tai kiviaidan. Harvoin muualle. Jos hakija löysi jonkun, hän sanoi tämän nimen ja kosketti kepillä lautaa. Löydetyt seisoivat aitan porraskivellä ja odottivat, että joku tulisi pelastamaan, polkaisemaan kapulat ilmaan. Jos kaikki löydettiin, ensiksi löydetty jäi hakijaksi. Niin olivat säännöt.

- Teillä kolmella oli oma piilo mitä kukaan muu ei keksinyt, Jaakko sanoi ja katsoi minua ja Mattia.

- Niin, se oli se… minä aloitin, mutta Matti katsoi minuun sillä tavoin, ett pistin suuni kiinni.

- Se oli siellä aitan alla, liiteristä käsin kaivettu kolo. Yksi ryömi kivijalan luokse ja kurkki raoista, toinen odotti ja kun kurkkija viittasi luvan, juoksi pelastamaan, Matti kertoi.

- Vai niin se oli, Tauno sanoi.

Aitan alle oli toki päässyt ryömimään, mutta emme olleet koskaan käyttäneet ahdasta ja pimeää paikkaa piilona. Ei sieltä edes nähnyt ulos. Mutta Matti halusi pitää oikean piilomme salassa. Ehkä menisimme häiden jälkeen leikkimään kapulapeliä.

Matkalle valmis 7

 

Matkalle valmis 7

Istuimme kolmestaan salin takimmaisen nurkan puupenkillä. Kalle, Matti ja minä. Ihmettelin, miksi Kalle oli juuri nyt menossa naimisiin. Arvelin, että aika oli huonosti valittu.

- Pakkonaiminen, Kalle sanoi. - Marja saa lapsen.

- Sinun lapsesi? kysyin.

- Minun tai Matin, sillä en nyt ole minkäänlaista väliä.

- Pääsitkö koskaan naimaan naista? Matti kysyi minulta ja pyöräytti viiksiään.

- No en, minä sanoin. - Ei tuntunut tarpeelliselta. Eikä oikein ollut aikaa sellaiseen.

- Pelkäsit? Kalle kysyi.

- Saatoin pelätä, myönsin.

- Voisit hyvin kokeilla joskus, se on mukavaa puuhaa, Matti selitti.

- Koeta jossain sopivassa välissä Marjan kanssa, Kalle tarjosi.

Lupasin harkita asiaa.

Jonkin aikaa keskustelimme tilanteesta. Marja oli vietellyt molemmat nuoret miehet seksihommiin, Akseli oli pitänyt heitä silmällä viimeisen kautta, kiukutellut ja komennellut. Lopulta Akseli oli vaatinut, että jommankumman olisi naitava Marja. Nurkan takana arvonnassa pitkä tikku oli osunut Kallelle, ja tässä siis odoteltiin pappia.

Pappia odoteltiin, ja mopo hurahti pihaan täysin kierroksin.

Koko hääväki työntyi eteiseen, Jaakko ja Tauno ensimmäisinä. Menimme rappusille sähkölampun räikeään valokeilaan. Mopomies hyräytti kulkuvälineensä pyörätelineen päähän, jatkoksi mustille polkupyörille, sammutti moottorin, sammutti valon ja nosti mopon jalalle. Sitten hän irrotti huolellisesti tarakalla olevan paketin kiinnitysnarut ja nosti paketin syliinsä. Ruskea käärepaperi näytti kostuneelta ja repaleiselta.

- Päivää, pastori, sanoi Akseli ja laskeutui raput alas antamaan miehelle kättä.

Pappi laski paketin ja ojensi käden. – Päivää ja anteeksi, taidan olla myöhässä. Rajuilma pääsi yllättämään.

Kalle tervehti yhdessä Marjan kanssa.

- Hääpari vaikuttaa hyvinvoivalta, pappi arveli ja iski heille silmää.

- Hyvin voimme, vahvisti Kalle.

Matti tervehti ja kuiski täyteen ääneen papin korvaan: - Kirkonmies on hyvä ja tulee käymään takahuoneessa ennen virantoimitusta.

- Kiitosta pitää oleman, sanoi pappi ja riisui kypäränsä.

- Tässä on Lasse, Aleksi esitteli minut.

- Tapasimme jo usean kerran tänne tullessamme, Pappi selitti. – Vaikka en tiennyt sinun nimeäsi, kas kun en huomannut kysyä, hän sanoi minun puoleeni kääntyen.

- Lasse minä olen, sanoin.

- Minua saat sanoa papiksi.

Mies otti laatikon uudelleen kainaloonsa ja nousi raput. Menimme sisälle. Pappi pisti kypäränsä ja laatikon vaatenaulakon hattuhyllylle ja avasi takkinsa napit. Mustan takin alla hänellä oli villapaita, jonka helmasta oli neule lähtenyt purkautumaan.

- Jaakko ja Tauno työntyivät antamaan käsipäivää. - Jumalalle terve, he sanoivat.

- Jumalan terve, Akseli moitti viereltä.

- Kunhan siinä metsässä, pappi arveli ja nosti housujaan.

Matti viittoili kädellään tarjoiluhuoneen ovella. Muut siirtyivät juhlasaliin, mutta pappi veti minut ja Kallen mukanaan Matin perään. Akseli vilkaisi meitä ovelta, kuitenkaan kukaan ei pyytänyt häntä seuraamaan. Kanttori kävi vasta nyt oven raosta sanomassa papille päivää. Pappi ei tuntenut pitävän tästä kansakoulun näköisestä miehestä.

Menimme tarjoiluhuoneen halki takakäytävään, josta avautuivat ovet keittiöön, näyttämölle ja näyttämön pukuhuoneisiin sekä talonmiehen asuntoon.

- Meillä on omat pukukopit asuntoina, Kallella ja minulla, Matti sanoi.

Menimme Matin kopperoon. Siinä oli sänky ja vihreäksi maalattu matala kaappi, jonka kansi toimi pöytänä. Matti avasi kaapinoven ja otti esille ruskealasisen kantikkaan pullon. Kalle kävi hakemassa keittiöstä neljä kahvikuppia. Ne olivat säröillä ja korvattomia, mutta punaruusut hehkuivat yhä lasituksen alla. Matti avasi leppäkorkin ja valutti jokaiseen kuppiin saman verran..

- Hääparille, hän sanoi ja nosti omaa kuppiaan.

- Hääparille, sanoin muiden mukana ja otin. Irvistin, kyyneleet nousivat silmiini. Laskin kupin tyhjänä kaapin päälle.

- Oli hyvää, kehuin.

Matti täytti astiat heti uudelleen. - Enempää ei tule tässä vaiheessa, hän sanoi ja posautti kämmenellään korkin kiinni.

- Akselilla on kellarissa sata pulloa, Kalle selvitti. – Näistä ei tule raittiit häät.

Otimme toiset ryypyt yhtä nopeasti kuin ensimmäiset. Meitä odotettiin salissa. Kalle vei tyhjät kupit takaisin keittiöön. Matti pisti pullon kaappiin, sulki oven ja kääntyi lähtöön.

Palasimme peräkanaa toisten luo. Akseli seisoi harmonin luona pimpparauta kädessään. Kanttori istui polkupelin takana innokkaan näköisenä. Kalle tarttui viuluunsa, Matti ripusti haitarin kaulaansa, minä etsin lainaklarinettini ja pistin suukappaleen suuhuni. Mustat miehet nousivat penkiltä tyhjäkäyntiin. Kalle laski neljään ja vingautti sävelen juoksuun. Miehet tarttuivat pareittain toisiinsa, heittäytyivät reippaaseen jenkkaan, ja toiseenkin, ja vielä yhteen, ennen kuin oli tauon aika.

Matkalle valmis 6

 

Matkalle valmis 6

Seisoin eteisessä ja kuuntelin soittoa. Painoin korvani vasten vihreää ovea, kuuntelin ja hymyilin. Kalle soittaa viulua, Matti haitaria, ajattelin. Minun piti ottaa klarinetti mukaan, mutta viime tingassa asia unohtui. Muuten olisin yhtynyt soittoon jo eteisessä. Raotin varovaisesti ovea ja kurkistin sisälle. Akseli löi pimpparautaa, kanttori vingutti harmonia ja kymmenen mustapukuista miestä tanssi kömpelösti kädet toistensa hartioilla. Marja seisoi syrjemmällä ja antoi vartalonsa keinua musiikin tahtiin.

Menin sisälle. Kun ovi kolahti takanani kiinni, kaikki kääntyivät katsomaan minua. Soitto taukosi, hiljaisuus kesti hetken ja toisenkin. Sitten Kalle laski viulun kädestään pitkälle puupenkille ja käveli minun luokseni käsi ojossa.

- Lasse, pelkäsin jo, ettet tule.

- Totta kait tulin, minä vastasin ja puristin Kallen kättä. Matti tuli Kallen takana, veti viiksisuunsa hymyyn ja tervehti halaamalla.

- Missä viivyit? Matti kysyi.

- Myrsky viivästytti, ja matka tuntui pidemmältä kuin ennen. Tiekin oli huonossa kunnossa.

- Huonossa kunnossa on, Kalle vahvisti. – Näitkö pappia? Påitäisi kohta vihkimisen alkaa eikä miestä kuulu ei näy.

- En nähnyt kaupan jälkeen kuin yhden henkilön. Mopolla, eikä hän papilta vaikuttanut.

- Mutta pappi oli, Matti sanoi. - Ei täällä muut mopolla liiku. Me ajamme polkupyörillä.

Marja tuli minun luokseni. - Mitä Lasse?

- Kiitos kysymästä, entä morsian? Oletko varma sulhasesta?

- Minäkin kosin, sanoi Matti. Ja varmuuden vuoksis kosin sinunkin nimissäsi. Mutta Marja veti tikulla ja Kalle voitti. Petkutti, luulisin.

Kalle nauroi. - Minä olin luonnollinen valinta, turha olla mustasukkainen.

- Myönnetään, Matti myönsi.

- Onnellisen näköinen pari, minä lisäsin.

Kalle otti Marjan kainaloonsa ja puristi. – Tule peremmälle ja soita, onko sinulla pilli mukana?

- Unohtui, ja miten lie soittotaidon laita. En ole pannut klaneettia suuhuni sen jälkeen kun täältä läksin.

- Hei pojat, tuokaa kamarista soittopilli, huusi Akseli pojilleen. Jaakko tuli kohta kantaen klarinettia. Tuomo seurasi touhottavan näköisenä perässä. Ihmettelin, miten Marjalla saattoi olla kaksi noin tyhmää veljeä.

Otin klarinetin, tarkistin kielen, pistin pelin suuhuni ja puhalsin. Hetken harjoittelulla sain sävelet soimaan. Viiden minuutin kuluttua minusta tuntui, ettei taukoa ollut ollutkaan. Kalle tuli viuluineen mukaan, Matti vetäisi haitarinsa laulamaan, Aleksi kilkutti pimpparautaa ja kanttori siirtyi humpattamaan harmonia. Soitto kiertyi meidän ympärillemme ja pyyhki eroajan pois. Marja alkoi laulaa, sanat saivat kylän miehet rinkiin piiritanssiin. Nahkapieksut tallasivat lattiaa jykevään tahtiin. Lamppu heilui katossa ja valo heijastui ikkunoista takaisin sisälle. Rytmi kiihtyi. Soittimet ulvoivat, miesten jalat nousivat korkeammalle ja löivät lattiaan jylhän poljennon.Marja kohotti kätensä ylös, pyöräytti leninkinsä lentoon.

Soittaessani katselin ympärilleni. Mielikuvani aurinkoisesta häähuoneesta rapisivat likaisen lattian rakoihin. Ikkunoissa roikkuivat repeilleinä samat rumanruskeat verhot, jotka muistin lapsuudestani. Huonetta ei ollut kukitettu, eikä yksikään koivunoksa koristanut näyttämön autionkarua etuosaa.

Tila haisi ummehtuneelta, kuin puoleksi mädäntyneiltä sahajauhoilta. Valaisimien kuupat olivat rikkoutuneet. Muutamat terävät posliisirosoreunat vielä erottuivat silmiin lamppujen ympäriltä.

Ajattelin, että tämä talo odotti tulta.

SUOMUSSALMELTA AMERIIKKAAN

 Luettu:

129. Waltari Mika: ANTERO EI ENÄÄ PALAA §½

177 s. Wsoy 1942

Waltarin tilaustyönä kirjoittama sotapropagandateos, jonka NL kielsi sodan jälkeen. Ei näin synkkä kirja kyllä maapuolustushenkeä nostata kuolemineen ja kurjuuksineen. Tämän niteen on omistanut kers. E. Kyläpäinen Perkjärvellä 23.3.42.

  

130. Waltari Satu: HÄMÄRÄN MATKAMIEHET §§

271 s. Wsoy 1964

Tavallaan fantastinen rinnakkaismaailmakuvaus. Kitarisaleikkaus, lohikäärme, hevosia ja ritareita. Sekä leppoisa meno päällä. Tyylillisesti herkkua.

131. NUORI SUOMI Joulualbumi XXIII

220 s. 1913

Kirjallinen albumi, jolla ei ole mitään tekemistä joulun kanssa. Kansikuvassakin soudellaan vesillä, eikä sisällä ole yhtään tonttua. Fantasiahyllyyn teos kuuluu hupinovellin Lentokoneella Suomussalmelta Ameriikkaan takia. Sen kirjoitti Ilmari Kianto. Mukana on myös Larin-Kyöstin mainio Juoksa Joikuja.

 

 

Kävimme Jyväskylässä viemässä kirjoja sisarelle. Paikallisesta kirpparista ostimme neljä dvd-levyä, Wallandereita. Kirjoja ei löytynyt. Mennessä joimme kahvit ja tullessa ruokailimme Jari-Pekassa, 

Minulla on vaikeuksia saada skanneri ja uusi tietokone toimimaan keskenään. Pitää lepytellä niitä.

 

TIETOKONE NIMELTÄ WHPIETARI

 Siinä se on, uusi läppäri.

Vaihteeksi 17-tuumainen. Näin vanhalla on jo vaikeuksia saada kaikki pelaamaan, ennen kaikkea siirtää kuvia ja muuta sellaista vanhasta koneesta. Mutta hyvin tuntuu kaikki pelaavan. Jonotin aikani ensin Powerilla ja sitten Gigantissa, mutta ketään ei keppiukko kiinnostanut, joten hain tämän Prismasta. (No, oli niissä vähän ruuhkaakin, mutta nuorempia palveltiin ensin.) Tämän postauksen tein lähinnä kokeillakseni kuvansiirtoa ym. asiaan kuuluvaa.

Keskiviikkona menemme Jyväskylään viemään kirjoja sisarelle. Isäinpäivän seutuvilla menemme Varkauteen ja jouluksi Valamoon. Siinä ohjelmaa. 

Alastalo 2:  143.

SUNNEVOITA

 Luettu:

 

126. Agapetus: ROVASTIN HÄÄMATKAT §§

229 s. Otava 1959 6.p

Kuudes painos, ja filmattukin on tämä Yrjö Soinin kirjoittama leppoisa teos, jonka huumori perustuu väärinkäsityksiin ja tilannekomiikkaan. Lempikin leimahtelee ja tohtori nai rovastin tyttären. Ah autuutta.

Utrio Kaari: SUNNEVA

127. SUNNEVA JAARLINTYTÄR §§§½

128. SUNNEVA KEISARIN KAUPUNGISSA §§§

752 s. Tammi 2012  (1969/1970)

Yhteispainos, erittäin viihdyttävä ja epäuskottava tarina neidosta, joka on vuoron perään kuolemaisillaan kurjana tai tiptoppina ylimysrouvana. Ja tietenkin lopussa vajotaan herttuattarena herttuan syliin.

 Tietokone yrittää oikutella. Ostin ulkoisen muistin, johon siirrän varmuuden vuoksi  tarpeellisia tietoja. Harkitsen vakavasti uuden koneen hankkimista. 

Alastalo 2: 130

Matkalle valmis 5

 

Matkalle valmis 5

Mäeltä alkoivat palaneet talot. Tiiliröykkiöt sekoittuivat mustuneitten lautakasojen kaaokseen, autioituneita pihoja peitti vesoittunut nurmi. Ulkorakennukset seisoivt orpoina syrjemmällä, monista niistäkin olivat seinät kärventyneet tai katto romahtanut.

Tie laskeutui mäkeä alas. Vasemmalla kulki ruskealiejuinen joki. Oikealla levisi entinen peltoaukeama. Ajoin jokea seurailevaa tietä ja saavuin risteykseen. Vasemmalle kulkevan tien esteeksi oli kaatunut puu. Risteyksen puolestakymmenestä talosta yksikään ei enää seissyt eheänä, jopa vanha tehdasrakennus oli sortunut betonin ja puun epätoivoiseksi rykelmäksi.

Käännyin siis oikealle ja ajoin ylös mäkeä. Tie nousi kuin käärme, kiertyi ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Mäen päällä oli ennen ollut kauppa, nyt sen kohdalla kyyhötti enää lahonmnut maitolaituri. Laiturin luota erosi vasemmalle pienempi tie. Ajoin sitä kaksisataa metriä.

Seurantalon seinässä paloi alaston sähkölamppu. Se vilahti silmiini jo jonkin matkan päähän, harvan sireenikön läpi. Tulin talon kohdalle ja käännyin pihaan kahden betonipylvään välitse. Pihaa peitti hoitamaton nurmikko, johon monet jalat olivat polkeneet jälkensä.

Peruutin auton sivummalle, kolmen pienehkön koivun väliin, sähkölinjan alle, nousin autosta ja jäin sen vierelle seisomaan. Verryttelin vartaloani samalla kun katselin ympärilleni.

Ulkorakennus oli poissa. Pimeässä olin erottavani siinä kohden mustia puujätteitä. Käänsin katseeni rakennukselle. Oven vieressä oli polkupyöräteline, jossa seisoi rivissä seitsemänmoista mustaa polkupyörää.

Valtava koivu oven toisella puolen heitti varjon pihaan. Muistin usein seisoneeni sen alla, ylöspäin katsoen, keräten suuhuni katkenneesta oksasta tippuvaa kevätmahlaa. Muut lapset olivat seisoneet ympärilläni, kaikilla suut samalla tavoin taivaalle avoimina.

Puuraput heijastivat vaivoin keltaista niukkaa valoa. Jalkatrallin alle oli työnnetty havuja viuhkaksi. Pyyhin kenkäni havuihin, haistoin murtuvat neulaset ja nousin ovelle. Avasin oven ja työnnyin eteiseen, jossa pyyhin jalkani uudelleen, nyt kuminpalasista koottuun mattoon. Menin sisemmästä ovesta ja tulin suurempaan eteiseen, joka sekin oli tyhjä. Seisoin keskellä ruskealattiaista eteistä, katselin ympärilleni antaen muistojen kulkea. Jopa paikan haju toi mieleeni monta entistä hetkeä. Katsoin vihreänharmaata ovea, josta pääsi saliin, ja kuvittelin hääväen, joka siellä valmistautui juhlatilaisuuteen. Sali oli koristeltu kukin ja liinoin, ikkunoissa heiluivat kesävehot, lattia oli kuurattu ja kynttilöity, koivun oksia työnnetty pystyyn näyttämön eteen.

Yhtäkkiä hiljaisuus rävähti selälleen. Juhlasalin puolella alkoi soida viulu, ja sen melodiaan yhtyivät tuota pikaa pimpparauta ja haitari.

Häät.

Matkalle valmis 4

 Matkalle valmis 4

Lähdin ajamaan kirkolta tietä eteenpäin. Hidastin vauhdin viiteenkymppiin. Vähän käytetyn soratien keskustaan ilmestyivät kasvit. Kahden pyöränjäljen välissä kasvoivat piharatamot, sauniot, silmäruohot ja apilat. Vielä muutaman sata metriä ajettuani auton pohjaa alkoivat piiskata särmäkuismat, pujot, ohdakkeet, takiaiset ja peltovalvatit.

Tien reunan kuusikko jatkui tiheänä ja läpinäkymättömänä. Kun maasto alkoi kohota, vaihdooin pienemmälle. Moottori jyrisi ja auto nousi raskaasti irtohiekalla.Jänis ryntäsi pöheiköstä edelleni, juoksi hetken tietä pitkin polveillen ja hyppäsi viimein piiloon.

Päästyäni mäen päälle alkoi sade. Pilvet ryntäsivät ylleni kuusikon takaa, vesi ryöppysi tuulilasille. Enkä pian nähnyt tietä. Pysähdyin, annoin moottorin käydä ja tuulilasin pyyhkijöiden heilua. Salamat halkoivat taivasta, jyrinä ylitti hetkittäin moottorin äänen. Katselin eteeni ja odotin.

Vesi muodosti tielle koskia ja lätäköitä. Tuuli heitti metsästä konepellille oksankappaleen ja pelkäsin jonkin suuren kuusen kaatuvan esteeksi tielle. Pimeni niin, etten enää nähnyt ympärilleni. Auton valokeiloissa pisarat hyppivät villisti milloin vaakasuoraan, milloin ylös tai alas. Humauksessa vesipisarat vaihtuivat rakeiksi, valkeat jääpalat hakkasivat kattoa ja pomppivat konepellillä. Katsoin taustapeiliin – jossain siellä mopomies oli tulossa perässäni.

Näin vähän matkaa edessäpäin levennyksen tiessä. Nitkuttelin siinä auton ympäri ja aloin varovaisesti ajaa tulosuuntaani. Ajattelin tarjota miehelle sateelta suojatun paikan autossani. Ajoin, kunnes näin mopon seisovan jalallaan tien reunassa. Pysäytin ja soitin äänimerkkiä. Auton valojen sivuhehkussa näin lähimmän kuusen alaoksien heilahtavan. Mies vilkutti neulasten välistä.

- Tule sateensuojaan! huusin hänelle.

Mies ryntäsi kuusisuojastaan autolle ja istahti viereeni.

- Parempi tässä lie, vaikka ei tuonne kuusen alle paljon vettä tippunut.

- En muista ennen tällaista ilmaa nähneeni, sanoin.

- On näitä täällä riittänyt viimeisten vuosien aikana. Pahempiakin, ei nyt tuule kovin mahdottomasti. Eikä tulenloimuja näy. On niin vähän palamattomia taloja jäljellä.

- Paljonko kylässä on tällä hetkellä asukkaita? kysyin.

- Niin tuota, hän mietti. - Akseli ja Jaakko ja Tauno. Ja Marja tietenkin. Neljä heitä. Sitten Kalle ja Matti, eli nyt kuusi. Lääkäri käy joskus, asuu nimittäin kaupan yläkerrassa. Seitsemän. Pappi, kanttori ja poliisi. Ja se kauppias apulaisineen. Kaksitoista. Ja sitten siellä täällä asustaa kymmenkunta miestä, he ovat menettäneet perheensä. Ovat menneet vähän sekaisin. Akseli on VPK:n päällikkö ja nämä miehet ovat olevinaan vapaapalokuntalaisia. On heillä ollut työtä, kyllä on. Joten kylässä asustaa parikymmentä henkeä. Nyt tulit vielä sinä.

- Minä olen vain häävieras.

- Niinpä toki, vieras tietenkin.

- Entä sinä itse? Kysyin.

- Jospa vieras minäkin, tiedä häntä.

Hiljenimme ja seurasimme salamointia ja jylinää, rakeiden kalinaa katolla. Sitten myrsky loppui, samalla vauhdilla kuin oli alkanutkin. Taivas singahti tummana näkyviin mustien kuusenlatvojen välissä. Kuu purjehti esiin ja valaisi kalpeasti maisemaa. Avasin auton ikkunan.

- Sade loppui, sanoin, jotta ei olisi niin hiljaista.

- Aina on loppunut, mies sanoi. - Näytä valoa, niin haen paketin kuusen alta.

Hän nousi autosta jea loikkasi ojan ylitse. Peruutin auton niin, että ajovalot auttoivat häntä peremmälle. Hän pudisteli kuusesta vihreitä vesitippoja, työntyi oksien väliin ja tuli heti takaisin ruskean laatikon kanssa. Hän astui tielle ja alkoi köyttää kantamusta mopon tarakalle.

- Voin minä sen viedä, samaan paikkaan kun olemme menossa, ehdotin.

- En saa antaa, tässä on näes häälahja. Se on minun vastuullani. Älä ajattele pahaa, muuten luotan sinuun tyystin.

- Ei kait lahja mennyt pilalle?

- Ei haittaa vaikka kastuisi. Ei se miksikään muutu, kuulemma. Taitaa olla ruostumatonta ainetta.

- Onko painava?

- Voisi siinä olla vaikka muutama kattila, hän arveli.

- Vai kattiloita.

- Näet sitten perillä, kun lahjojen aika tulee, hän lopetti keskustelun, viittasi minut ajamaan edellä ja polkaisi Simsonin käyntiin.

Katselin mopon etuvaloa takapeilistä niin kauan kuin pystyin. Olin alkanut pitää miehestä.

KAIKENLAISTA TYLSÄÄ

 Luettu:

 123. Mukka Timo K.: KYYHKY JA UNIKKO §§½

112 s. Wsoy 1970 2.p

Epätoivoiselta tuntuva yritys kirjoittaa pohjoinen balladi. Viina, tuska, kielletty lempi ja puukkomurha valuvat tunturijokeen eikä tunturikurmitsa soi.

124. Wallace Edgar: HÄMÄRÄN HUONEEN ARVOITUS §§

393 s. Otava 1960 2.p

Kiemurainen juoni, Suomen kuningattaren kaulakoru, epäjumalankuva täynnä raakatimantteja ja kääntyvä takka. Pahat miehet palkkansa saavat, ja poliisi neiti Audreyn. Suomentajaa ei ole nimetty, eikä anglismeja vilisevä työ sitä ansaitsekaan.

125. Dexter Colin: NEIDONSURMA §§

223 s. Otava 1991 (Ilkka Tervo)

Morse pitkästyy sairaalassa ja alkaa tutkia ikivanhaa murhaa. Toki homma selviää, vaan eipä ole mahdollisuutta väärää hirttotuomiota perua. Tylsä juttu.

***************

Tietokone teki suuren päivityksen ja nyt kaikki on sekaisin. Ostaisin uuden pelin, mutta tiedostojen siirto on tylsää. 

Alastalo 2  78. Tylsää on tämäkin. Mutta pitää lukea joka sana, kun on Herran sana annettu.

Matkalle valmis 3

 

Matkalle valmis 3

- Haluatko nähdä kirkon sisäpuolelta? mopomies kysyi.

- Yritin jo sisälle, vastasin. - Vedin ovea, mutta se oli lukossa.

Mies lähti kävelemään kohti kirkkoa ja viittasi minut mukaansa. Seurasin häntä, kirkon ovella hän ojensi kätensä ja kaivoi avaimen esille vuorilaudan alta.

- Eipä ole kummoinen piilo, arvelin.

- Me olemme rehellisiä, mies sanoi. - kaikki kyläläiset tietävät hyvinkin, missä avain on. Me voimme mennä kirkkoon milloin tahansa meillä on siihen tarve.

Hän avasi oven. Se aukeni raskaasti, pahasti naristen. Kysyin, eikö seurakunnalla ollut suntiota rasvaamassa ovea ja pitämässä paikkoja kunnossa.

- Ei ole, hän vastasi. - Tarpeeton mies näin pienessä seurakunnassa. Me teemme työt vuoron perään, ehkä joskus pidämme talkootkin.

Menimme sisälle. Eteinen haisi ummehtuneelle kivikellarille. Sisäovi oli juuttunut puoliksi auki, joten luikahdimme sivuttain kirkkosaliin.

Kirkossa oli kymmenen pitkää penkkiä ja alttarin takana riippui seinällä puusta veistelty ristiinnaulitun kuva. Ikkunasta lankesi valonsäde juuri Vapahtajan kasvoille.

- Hienosti suunniteltu, sanoin.

- Niin mikä? hän kysyi.

- Jeesuksen kasvoille osuu valonsäde.

- Katsos pirua, niin osuu.

- Jeesus on siinä niin kuin kirkastettuna, arvelin.

- Kirkastettu on, kolmestikin.

- Ojentelee kättään, niin kuin haluaisi kouraansa jotain, jollei muuta niin käsipäivää, ihmettelin.

- Niin, käsi vääntyi ukonilmalla irralleen naulastaan. Näetkö ristissä tyhjän ruostuneen naulan? Ja puunsäleet ranteessa? Oli sille kerran pantu käteen tyhjä pontikkapullo, mutta minä otin sen pois, ei se jotenkin tuntunut asialliselta.

Istahdin viimeiselle penkkiriville, penkin päähän, katselemaan ympärilleni. Kirkko oli pimeä, ja tarkemmin katsellen hyvin likainen. Rotta juoksi alttarikorokkeella, pysähtyi hetkeksi nuuskimaan samettia ja jatkoi matkaansa näkymättömiin. Hämähäkinverkot roikkuivat katosta ja nurkista, levittäytyivät ikkunoitten eteen himmentämään omalta osaltaan salia. Saarnatuoli oli vinossa, ehkä routa oli keväällä käännellyt kirkkoa.

Katsoessani taakse ylös näin urut. Ne olivat pienellä urkuparvella, ja heti tuli mieleeni mennä alta pois. Hökötys tulisi alas koska tahansa.

Mopomies istahti vierelleni ja laski kädessään pitämänsä kypärän polvelleen.

- Tällainen kirkko meillä on, hän sanoi.

- Lienette uskovaista väkeä?

- Tokko kovin. Taitaa olla höpöä koko armo ja autuus. Ei ole kylää kukaan eikä mikään auttanut. Eikä minuakaan.

- Onko täällä jumalanpalveluksia?

- On niitä joskus, pitäähän niitä olla, kun on kerran palkattu niin pappi kuin kanttorikin. Kanttori on oikeastaan sivutoiminen, oli koululla opettajana ennen kuin koulu paloi, ja viimeinen lapsi siinä mukana, joten tällä hetkellä hänen ainoa työnsä on virrenveisuu.

Nousin penkiltä ja kävin kiertämässä kirkon sisäosat. Kurkistin saarnatuoliin, katselin puista ukkoparkaa alttariseinällä, nousin urkuparven portaitakin miltei ylös asti. Portaat natisivat ja pölysivät. Ylhäällä oli poljettava soittopeli, jonka kosketinpöydästä puuttui muutama kosketin. Käännyin laskeutumaan ja kävelin ulko-ovelle. Mopomies seisoi rappusilla kypärä päässään, lukitsi oven ja pisti avaimen piilorakoonsa. Kiitin avusta ja opastuksesta. Mies murahti minulle hyvää matkanjatkoa, ja arveli meidän vielä törmäävän jossain toisiimme.

- Ehkä tapaamme illan mittaan, niin hän sanoi.

- Voi olla, sanoin. - Olen menossa häihin, jatkoin.

- Kukapa ei olisi, hän sanoi. - Mene sinä edellä ja kerro terveisiä, että minä olen tulossa. Vaikka eivät ne ilman minua aloita.

Lupasin viedä hänen sanansa. Kävelimme tien yli kulkupeleillemme. Menim autoon, nyökkäsin miehelle ja lähdin ajamaan. Takapeilistä näin hänen nousevan mopedilleen ja polkaisevan sen käyntiin. Hän kokeili, että paketti oli kunnolla kiinni tarakalla, väänsi kaasua ja antoi koneen vetää.

- Simson! muistin äkkiä itsekseni.

Se oli tuon mopedin merkki.

Jatkosodassa mukana?

Iisalmen Lähetyskirpputorilta ostamani heikkokuntoisen teoksen, nimeltä Antero ei enää palaa, tekijä Mika Waltari, nimilehdellä on mielenkiintoinen teksti. Kannen kuva edellisessä julkaisussa. (Inhoan postaus-sanaa.)

Ehkä teos on ollut kersantin repussa mukana jatkosodassa, ja reissussa rähjääntynyt, hieman kastunutkin. Kyllä sen lukemaan pystyy.

Palaamaton Antero

 Kävimme Iisalmessa. Kahvit kauppahallissa, lounas Raatihuoneella, välillä sekalaista kävelyä ja kirpputorien läpimeno.  

Ylempi Raatihuone (joka on vanha raatihuone), alempi kauppahalli.  Ruoka oli erittäinkin hyvää ja kauppahallin munkit on tehty Väisäsen lihassa mainion munkkimaisiksi. - Kahviossa toimii myös lihatiski.

Lähetyskirpputorilta löytyi omaani parempi Auruksen tapaus, ja meiltä puuttunut Waltari. Antero ei ole loistokunnossa, mutta kannatti siitä kaksi euroa maksaa.  Lisäksi ostimme muutaman dvd-levyn.

Alastalo 2: 66.