MV 29

 

MV 29

Peräännyin vähän taaksepäin ja hakeuduin kopeloimalla entiselle mielipaikalleni, pihan puolella kasvavan paksurunkoisen koivun taakse. Ennen kottaraiset olivat tässä yläpuolellani raataneet keväisin pesänteossa, kesäisin ruokkineet poikasiaan ja myöhemmin lähteneet uutusta lentoharjoituksiin ja peräti pois, jättäneet minut odottamaan talvea, joka en milloinkaan oppinut sietämään.

Juuri tässä olin kovin usein pienenä seissyt, kun kaksitoista kapulaa olivat odottaneet laudan päässä ja etsijä liikkunut nurkalta toiselle. Olin seissyt, kunnes olin sopivaan aikaan rynnännyt esille, polkaissut palikat korkealle ilmaan ja juossut takaisin piiloon, pelastettujen huutojen saattelemana. Tai sitten olin ollut piilossa meidän salapaikassamme, antanut sieltä ohjeita Kallelle tai Matille, joskus Marjalle, tai ehkä olin itse saanut ohjeita toisilta ja rynnännyt paikalle kuin tuuli, minä, suuri pelastaja, virttyneessä verryttelypuvussa, flanellipaidassa jonka kyynärpäässä oli reikä, ja tennistossuissa, joista toisessa oli nauhan tilalla paperinaru. Olin rakastanut sitä elämää ja rakastin sitä vielä muistoinakin, mutta kaikki tuo oli nyt ohi, nyt oli yön, ukkosen, tulipalojen ja lähdön aika.

Lähdin liikkeelle, kävelin pihan poikki ja nauroin alkavalle sateelle. Saavuin ovelle jonka haka oli auki, ja menin sisään. Tyhjäkin halkoliiteri tuoksuu halkoliiterille. Kuljin ratisevien tikkujen ja tuohenpalasten yli liiterin nurkkaan, nousin ylös aukolle, pujottauduin siitä aitan puolelle ja yli poikkiparruja myöten. Seisoin sokkona saunan vintin edessä ja huusin hiljaisella äänellä: - Matti, Lasse täällä, huusin niin hiljaa, että tuskin itsekään kuulin.

- Tulithan sinä, Matti vastasi minulle ja kuulin, miten lautainen ovi kääntyi narahtavilla saranoillaan auki.

Kuljin sahajauhojen yli ja pujottauduin luukusta sisälle. Istahdin ovensuuhun, ojensin käden ja hapuilin Matin hartian käteeni.

- Hyvä tavata sinua taas, sanoin.

- Samoin, hän vastasi.

- Tulin varmistamaan, että olet täällä, sanoin.

Olimme hetken hiljaa, sitte hän kysyi, mitä Marjalle kuuluu, - Marja voi hyvin, vastasin. – Entä Kalle? - Entisellään.

- Tulee kiire, Matti arveli.

- Voi olla, mutta me osaamme asiat hoitaa, vastasin.

- Tietenkin, hän sanoi.

- Minun pitää ehkä hakea paketti, ajattelin ääneen.

- Voisi olla parasta, vaikka kyllä Marja tietää, että sitä tarvitaan.

- Ehkä hän hätääntyy, ellei minua näy, ei hän tiedä, missä minä olen. Tai tietää, mutta ei ole varma.

- Totta, parempi kun lähdet heti.

- Minä lähden, sanoin. Ole varuillasi, voin olla, että kun me tulemme, meillä on kiire.

- Vihellä, kun tulet, anna merkki.

- Jos minun pitää tulla hiljaa, minä vain tulen, älä pelästy. Ei kukaan muu tänne osaa. Vai luuletko, että kerron kidutettuna?

Nauroimme molemmat, hän toivotti minulle hyvää matkaa, minä hänelle rauhaisaa odotusta, ja niin minä lähdin.

MV 28

 

MV 28

Lähdimme kävelemään omia jälkiämme takaisin. Sade alkoi miltei heti. Työnnyimme puiden alle, paitsi pojat, jotka ottivat polulla puhdistavan suihkun. Kuuro oli lyhyt, vain pari salamaa erottui eikä jyrinäkään päällä ärissyt. Jatkoimme matkaa. Veräjän kohdalla kumarruin korjaamaan kenkääni ja poliisi ja kanttori tönivät minua eteen päin.

- Älkää hosuko, korjaan sukan suoraksi ja kusen, juoksen teidät sitten kiinni, sanoin.

- Juokset kanssa, muuten pääset sinäkin Kallen seuraan,

- Niin kuin kuka muu?

- Matti, kunhan löydämme, selvitti poliisi.

- Selvä, sanoin, ja jäin polun vierelle aukomaan sepalustani.

Heti, kun lamppujen valo oli hävinnyt näkyvistä, lähdin kävelemään toista polkua metsään. Käytin lamppua mahdollisimman varoen, tiesin, että karkuni huomattaisiin pian. Erkanin polulta metsään kuivalla kohtaa, jossa ei jälkiä jäänyt. Kiitin lapsuuteni intoa viipyä metsissä, sillä muistin vieläkin esteet ja kivet, pahimmat rotkot ja loukot, tiesin, minne piti kulkea, jotta meno olisi helpointa.

Nousin kallion korkeimmalle kohdalle, seisoin paikalla, josta päivänvalossa olisi nähnyt laajalti yli kylän, pitkin ruskeanharmaata jokea jopa metsien taakse lähikaupungin vesitornille asti. Jatkoin matkaani, vaalea jäkälä naukui kosteana jalkojeni alla ja tunnustelin kulkuni kohtaan, jossa maasto laskeutui.

Sade alkoi uudelleen. Vesi tuli tihkuna ja liimautui kasvoilleni, Jalkojen alla jäkälä vaihtui sammaleksi, joka paikoin oli irrallaan kalliosta ja äkkiä askeleeni petti. Kaaduin holtittomasti, löin kylkeni kallioon, lamppu sammui ja sinkoutui kädestäni.

Sain pitää itsestäni kiinni, etten lähtenyt suinpäin ryntäilemään ympäriinsä. Nousin jaloilleni kylki kipeänä, sain käteeni kuivuneen isohkon oksankappaleen ja tyrkkäsin sen kivenkoloon merkiksi, missä olin lamppuni kadottanut. Aloin haparoida merkkini ympäristöä, tietenkin ensin siinä suunnassa, minkä pidin todennäköisimpänä. Konttasin, palasin kepilleni, kömmin uuteen suuntaan, palasin. Tiesin, että ilman lamppua en osaisi ihmisten ilmoille ajoissa.

Ja sitten löi salama, ja sen jälkihehkussa lopultakin näin lamppuni. Se oli singonnut pitemmälle kuin luulin ja lepäsi litteän kiven kupeella linssisilmä minuun päin. Löysin kiven, ja sen reunalta lampun ja sain sen jopa palamaan.

Jatkoin matkaa, päästyäni kalliolta alas tulin suuremmalle polulle, ja tiesin tarkalleen sijaintini. Jalkani litisivät pehmeällä alustalla, mutta helppo siinä oli kulkea. Pidin melkoista vauhtia ja sammutin valon vain hetkittäin, kun edessä oli taatusti turvallinen taival. Pyyhin märkiä hiuksia otsaltani, tunsin oloni kaikin puolin kurjaksi ja kaipasin lämmintä tulta, kuivia vaatteita ja kuumaa juomista.

Siirryin polulta pienemmälle, hidastin vauhtiani, varjostin lamppua ja varoin. Olisin pian perillä, ehkä joku odotti siellä puukon kera.

Kiviaita tuli näkyviin, pysähdyin sen taakse lamppu sammutettuna ja annoin silmieni tottua pimeyteen. Koetin erottaa tajuntaani valoa, mutta turhaan, päälläni oli edelleen yön musta säkki. Lähdin kulkemaan kiviaidan reunaa, osasin loppumatkan sokkonakin. Muistin kiviaidan kivet yksilöinä käteni alla, samoin seitsemän koivua, jotka kasvoivat niin lähellä aitaa, että ne piti kiertää. Kun aita loppui, tiesin olevani portilla ja piha aukeni edessä.

Koska en ollut kuullut enkä nähnyt mitään, uskalsin käyttää hetken valoa lampussani. Kansakoulun rauniot täyttivät pihan vasemman puolen, mutta oikealla kohosi vanha talousrakennus edelleen tulelta säästyneenä.

Astuin pihaan, kävelin hitaasti kohti liiterin ovea. Vilautin vielä valoa oveen. Haka oli auki ja ovi hieman raollaan. Minun tuli hyvä olla.

MV 27

 

MV 27

- Minä johdan operaatiota, Akseli suunnitteli. - Minun perässäni kulkevat Jaakko ja Tauno. Minulla on suurin taskulamppu, kymmenpatterinen, pojilla kuusipatteriset, sitten kylänmiehet joille riittää litteä yksipatterinen kullekin, niitä on keittiön likaämpärin viereisessä kaapissa, sitten tulee pappi, kaksipatterinen lamppu, Lasse ja kolmipatterinen, poliisi nelipatterisen kanssa ja viimeisenä kanttori, hänellä peränpitäjänä kuusipatterinen.

- Entäs minä? Marja kysyi.

- Sinä jäät tänne, pitää jonkun olla vainajan luona.

- Mitä varten, pappi ihmetteli.

- Sillä tavalla me kunnioitamme vainajaa, emme jätä häntä hetkeksikään yksikseen.

- Minun tietääkseni on parhaillaankin, epäili poliisi,

- On yksin huoneessa, mutta talossa on muita, eikä hän muistoistamme ikinä kuole, runoili kanttori pyyhkäisten silmäkulmaansa.

Marja lupasi jäädä talolle, sanoi mieluummin jäävänsä kuin lähtisi kylmään ja märkään metsään rämpimään.

- Matkaan! Ja miehet, pistäkää nuo puukkonne tuppeen, ei niitä vielä tarvita. Sitten lyötte ja pistätte, kun Matin löydämme.

Laskeuduimme rappusilta ja jono löhti kiemurtelemaan pois pihasta, Akseli veti meidät kärrytielle ja käännyimme kävelemään siitä vasemmalle. Lamppujen valokeilat heilahtelivat tien vierille niin kirkkaina, että kanttori komensi joka toisen sammuttamaan lamppunsa. Niin tapahtui, ja silti valoa riitti tarpeeksi. Minä kuuluin niihin, joiden lamppu paloi. Olin tyhmä neitsyt, paristoni tyhjenisivät ennen aikojaan.

Kuljimme tietä hiekkakuopan ohitse, oikealle jäi punainen säleaita jonka sisäpuolella törröttivät mustuneet, romahtaneet talonrauniot. Tie jatkui, heinät peittivät sen koskiosan ja ratamot olivat alkaneet vallata myös pyöränjälkiä. Puolen kilometrin päästä erkani oikealle polku.

- Oletko varma, että Matti tänne meni? Lasse kysyi.

- Pienenä nuo ravasivat aina tätä polkua metsään, Akseli sanoi.

- Onko näin, kanttori kysyi minulta.

- Näin on, myönsin. – Tänne minä Lassena pakenisin, siellä on sellainen pieni turvelato.

- Seurattiin teitä monta kertaa, Tauno kertoi.

- Niin että tiedetään missä se paikka on, Jaakko leuhki.

- Kyllä me teidät huomasimme kun te kurkitte puskissa, sanoin.

- Joka tapauksessa olen varma, että hän piileskelee suolammen reunalla.

Akseli alkoi johtaa meitä puiden välitse metsään. Seurasimme häntä edellä mainitussa järjestyksessä. Akseli käski sammuttamaan vielä muutaman lampun, jotta paristoja säästyisi. Poliisi sammutti omansa, minäkin, jolloin hän käski minun pitää omassani virran päällä. Näpräsin lamppua, sanoin, että siihen tuli vika. Poliisi siis sytytti omansa ja minä pistin lampun taskuuni. Tarvitsisin vielä paljon valoa, ajattelin.

Matka jatkui, nousimme kalliolle ja laskeuduimme alas. Tulimme leveämmälle poikkipolulle ja ylitimme sen. Vastassa oli veräjä, jonka Akseli aukaisi ja kanttori sulki perässämme. Polku pieneni, laskeutui notkelmaan ja nousi mäenkuvetta uudelleen ylös. Kävelimme kallioharjanteen poikki ja taas kulku laskeutui. Akselin valokeilaan ilmestyi suolampi, ja Akseli huusi meille hiljaisuuden ja täydellisen pimennyksen. Seisoimme paikoillamme hiiskahtamatta kuunnellen ja tuijotimme mitään näkemättä eteemme. Viiden minuutin kuluttua lähdimme uudelleen liikkeelle ja Akseli määräsi päälle täydet valot. En sytyttänyt omaani. Kiersimme suon keskellä olevine lampineen, kurkimme turvelatoon, tutkimme suuren kiven ympäryksen. Akseli tarkisti sammaleiset maat eikä löytänyt jälkiä mistään. Asetuin seisomaan suuren kiven vierelle ja annoin käteni kulkea pitkin pehmeää yönvihreää pintaa. Löysin sammalen alta kolon, johon olin vuosia sitten piilottanut vuolemani puisen lännen miehen pistoolin. Vieläkin se oli paikoillaan, tunsin sormissani kiiltäväksi silonneen puun, vedin aseen seläni takana esiin ja pujotin sen taskuuni.

Suolammen keskellä oli pieni saareke kitukasvuisine puineen ja pensaineen ja sinne johti ikään kuin siltana kaatunut puunrunko. Akseli valaisi runkoa pitkään, etsi siitä jälkiä, ja vaikka ei löytänyt, käski minun mennä tutkimaan saarekkeen pensaikot.

- En lähde pimeässä märänliukasta puuta kulkemaan, kielsin.

Akseli käski pojat rungolle, ja nämä kiertelivät paikalla hetken uskaltamatta juurikaan silmäillä ympärilleen. Akseli käski heidät pois, ja matka oli minun kannaltani onnistunut.

Ase oli hallussani, ja lähdimme paluutielle.

MV 26

 

MV 26

Hiljaisina ja kiireettä menimme rappusille. Jopa Akseli tuntui tajuavan, että Matti oli poissa, ja ettei häntä ainakaan hosumalla saatu kiinni.

- Joku teistä laski hänet vapaaksi, ja se joku olit sinä, Lasse. Sinäpä hyvinkin, kaikki olette samanlaisia, Akseli syytti.

- Minä sammutin sinun kanssasi tulipaloa, muistutin.

- Totta, niin sinä teit. Minä näin sinut koko ajan, joten syyllinen onkin pappi.

- Minä kannoin ämpärillä vettä liekeille, huomautti pappi.

- Saatoit siinä touhutessasi jättää ämpärin hetkeksi ja katkoa narut.

- Eihän niitä katkottu, pappi sanoi.

- Eikä pappi taukoa pitänyt, Jaakko todisti. - Ei niin, Tauno lisäsi. – Kun pumpattiin vettä Matti seisoi vielä penkillä, ja siitä eteenpäin oltiin papin kanssa porukassa. Sulakekaapillekin harottiin yhdessä, pappi näytti valoa.

- Voi pirulauta, entä kanttori?

- Minä rohkaisin teitä sammutusmusiikilla koko ajan.

- Sen kuuli jokainen, Akseli myönsi.

- Poliisi? Jaakko ehdotti,

- En helkkarissa, miksi sellaista tekisin. Hulinan aikana seisoin ulkorappusilla ja turvasin selustan.

- Näkikö sinut joku?

- Ei sattunut muita paikalle. Mutta sen sanon, ettei Matti siitä mennyt. Jos ulkona on niin meni talonmiehen rapusta,

- Yksin sait seistä pimeässä ja turvassa, niin tulipalolta kuin murhamieheltäkin, kanttori irvaili.

- Suotta minua syyttelette, ja uskokaa tai ei, niin Marja hänet vapaaksi laski.

- Laskitko? Akseli kysyi.

Marja vilkaisi minuun päin, pudistin varovasti vähän päätäni.

- En, Marja sanoi.

- Siitä kuulitte, Akseli sanoi, - Ei kait hän päästäisi irti aviomiehensä murhaajaa.

- Tehtiinkö Matille ruumiintarkastus, poliisi uteli

Miehet katsoivat toisiinsa, kukaan ei sanonut tehneensä ja väki ymmärsi lopulta, että yleisessä hälinässä Matti oli keplotellut puukon taskustaan, katkonut käsistään köydet ja livahtanut tiehensä talonmiehen ovesta.

- Olivatko kaikki pyörät pihalla tallella, poliisi uteli.

- Minun moponi. Pappi hermostui.

- Ei sen ääntä kuulunut, huomautin.

Menimme ulos laskemaan pyöriä, eikä yhtään puuttunut, mopokin seisoi jalallaan.

- Matti on lähtenyt jalkaisin, kanttori sanoi. - Mutta minne? Onko ehdotuksia?

- Katolle, ja kattoluukusta piiloon, poliisi arveli. - Minäkin siellä aikaani hupaisesti vietin.

- Jaakko ja Tauno katolle sassiin, Akseli käski.

- Ei taas, Tauno pani vastaan. – Vastahan me sieltä tultiin.

- Helvetti, teille reitti on tuttu, alkakaa painua.

Pojat huokaisivat, nostivat olkapäitään ja lähtivät. Varttitunnin kuluttua tulivat takaisin.

- Ei siellä ketään ollut, tarkistimme joka paikan, Jaakko kertoi.

- Oli muuten kova työ niitten naulojen kanssa, että sisälle päästiin, valitti Tauno.

- Miten perkeleessä Matti olisi voinut sisällä olla, jos luukku oli naulattu kiinni?

- Voi hitto, tehtiin hukkatyö.

- Tyhmillä on usein hiki, sanoin.

Akseli otti komennon:

- Kaikki rappusille, nyt pannaan takaa-ajoretkikunta pystyyn.

Menimme rappusille ja katselimme himmeässä ulkovalossa kuun valaisemaa pihaa. Koivun oksat keinuttivat verkkoaan pihahiekalla, hämähäkit terästivät kahdeksat silmänsä. Kymmeneen mustaranteiseen kouraan ilmestyi puukko. Miehet olivat valmiina, ja pian alkaisi ajo.

MV 25

 

MV 25

- Valitsemme teloittajan, Akseli ilmoitti virallisella äänellä, sellaisella, jossa soi viimeinen tuomio.

- Voin minä itsekin ripustautua, ei siinä apua tarvita, Matti lupasi.

- Tuomittu on hiljaa ja alistuu toisten tahtoon, kanttori kielsi, ja ehdotti, että Akseli ottaisi vastuulleen tämän pyövelitoimen.

- Voinpa ottaakin, ja Jaakko ja Tauno saavat toimia avustajina.

Koska kukaan ei vastustanut, paitsi pappi irvistämällä, Akseli ryhtyi toimeen.

- Lue, Marja, virallinen kuulustelu- ja teloituspöytäkirja.

Marja otti paperinpalan taskustaan. - Matti päätettiin syyllisenä hirttää, pappi oli eri mieltä.

- Mainio pöytäkirja. Akseli kehui. – Tule Matti paikalle, nyt se alkaa.

Jaakko ja Tauno ottivat Matin käsivarsista kiinni ja alkoivat raahata häntä näyttämölle. Uunin kohdalla Matti sanoi: - Pankaa pojat pellit kiinni, muuten lämpö menee variksille.

- Perkeleen pojat, teidän piti hoitaa uuni loppuun asti, Akseli huusi.

- Oli muuta hässäkkää niin unohtui, Tauno selitti.

- Hässäkkä on vittu, pitää sanoa häsäkkä, pappi korjasi.

Jaakko laski otteen Matin käsivarresta ja kävi kurkistamassa uuniin. Todettuaan hiilet mustiksi hän tarttui pellinnaruun ja vetäisi sulkeakseen pellin. Naru katkesi ja putosi hänen olkapäälleen.

- Onkohan teillä muutkin narut yhtä huonoja? Matti ihmetteli.

Jaakko haki tikapuut näyttämöltä ja kiipesi työntämään pellin kiinni. Työn tehtyään hän palasi raahaamaan Mattia yhdessä Taunon kanssa ylös näyttämöportaita. Matti naureskeli.

- Piruako virnistelet, kanttori kysyi.

- Ka huvikseni, tämä menee jännittäväksi. Hirtetään aamunkoitteessa, jokaisen kunnon miehen salainen toive.

Pappi meni poliisin luo, yritti taivuttaa tätä tekemään jotain, estämään teloituksen. Poliisi huitaisi kädellään, mutisi jotain vastaan ja tarjosi pontikkaa, Pappi otti ja tuli minun luokseni. Marjakin tuli.

- Ei ole poliisista apua, mutta kuule, pikkuvaimo, eikö sinua hirvitä tämä homma, pappi ihmetteli.

- Minä luotan Mattiin, Marja sanoi ja vilkutti ja hymyili Matille, joka vilkutti ja hymyili takaisin.

Ukkosen kumu kantautui jostain kauempaa saliin. Hirttoväki pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan sitä. Sähkövalo himmeni ja kirkastui uudelleen, ja jo puolen minuutin kuluttua kuului voimakkaampi ja pitempi jyräys. Ääni repi pilviä auki ja tuuli iski helisyttämään ikkunaruutuja. Puut talon ympärillä kohahtivat eloon ja sade putosi kirouksena katolle. Seuraava salama valaisi huoneen raa´alla voimallaan, ja sen jylinä pani kalpean lampun heilumaan. Hirttämistään odottavan miehen varjo keinahteli seinällä ja kanttori polkaisi harmoninsa käyntiin. Teloitusmarssi ”Kotikontujen tienoilta tervehtäin” levisi saliin. Sävelet hukkuivat luonnonvoimien jylyyn, mutta Akseli käveli Matin taakse ja sitaisi tämän kädet selän taakse. Poikien avustamana Matti kiipesi rahille ja Akseli nousi vierelle pujottamaan narua Matin kaulaan. Saatuaan narun mieleisekseen Akseli laskeutui alas ja hypähti näyttämöltä katsomoon tarkastelemaan näkymää.

- Kaikki on valmista, hän totesi tyytyväisenä ja lähti potkaisemaan rahia Matin alta. Kanttori lisäsi tehoa harmoniin, mutta jäi silti toiseksi, sillä taivas leimahti ja maa räjähti silmittömään riehaan. Ikkunalasien sirpaleet lensivät ympäri salia, lamppu sammui ja sen valon tilalle syttyi himmeämpi punainen, johon liittyi savun haju ja liekkien rätinä. Salin kauimmainen nurkka oli tulessa, verhot leimusivat ja käpertelivät, liekit hypähtivät kuiviin seinälautoihin ja palo levisi.

Jaakko ja Tauno ryntäsivät eteiseen hakemaan paloruiskua, jota sitten Jaakko pumppasi ja Tauno ruuttasi. Pappi haparoi itsensä keittiöön ja palasi vajaan vesiämpärin kanssa, sen hän hulautti hetkessä kuumaan seinäpintaan. Pappi lähti keittiön vesipisteelle, huusi muita mukanansa astioiden kanssa. Kanttori soitti edelleen osaamatta lopettaa, ”niin kauan on turvassa kotilies”, hän soitti, ja mustat miehet tanssivat keskilattialla sekasorron ja hätääntymisen tanssin.

Jäin Akselin lähelle tekemään hänen kanssaan yhteistyötä, revimme pesäpallomailoilla palavat verhot lattialle ja talloimme ne sammuksiin. Ulkona tuuli käänsi sateen valumaan sisälle ikkunanpuitteisiin ja seiniin, vedenhakijat tulivat astioidensa kanssa ja tyhjensivät erilaiset astiansa viimeisiin liekkeihin. Tuli kihisi mustiksi käryäviksi kekäleiksi ja lattia peittyi lasinsiruiseen nokilammikkoon. Emme rajattomassa pimeydessä enää nähneet mitään, ennen kuin Akseli löysi taskustaan lampun ja lähetti valokiilan saliin.

Pojat sanoivat menevänsä vaihtamaan sulakkeen ja ihme kumma, valot syttyivät taas,

Silmiään siristellen väki katseli lohdutonta näkyä, tuhoutunutta salin sisustusta ja surullista näyttämöä. Marja tuli minun luokseni, katsoimme ensin toisiamme silmiin ja sitten muiden mukana teloituspaikalle. Marja tarttui käteeni ja puristi, ja minä vastasin hänen puristukseensa ja nauroin sisäänpäin pitkään ja makeasti.

Sillä näyttämön takaseinään, koivujen väliin, heijastui enää hirttosilmukan tyhjä varjo.

MV 24

 

MV 24

- Tuomio julistetaan, Akseli huusi eteiseen, jonne meidät oli ajettu päätöksenteon ajaksi. Menimme sisälle ja istuuduimme paikoillemme.

- Lautamiehet ovat harkinneet asiaa ja tehneet päätöksensä, jossa ei kovin suurta vaivaa ollut. Totesittehan syytetyn syylliseksi? Akseli kysyi.

Kaikki kymmenen miestä nyökkäsivät tahtiin.

- Sinut Matti on siis todettu syylliseksi murhaan, harkittuun ja raakaan sellaiseen…

- Miksi raakaan, pappi huusi väliin. - Edes kuolinsyytä ei ole selvitetty.

- Oli ihan tarpeeksi raakaa murhata vastanaitu sulhanen, oli tekotapa mikä tahansa. Joten julistan tuomion. Nouse lurjus seisaallesi kuulemaan kohtalosi.

Matti nousi pystyyn, minäkin nousin, samoin pappi ja Marja. Hetken meitä katseltuaan myös kanttori kohottautui käsinojaan.

- Tuomitsen sinut teloitettavaksi hirttämällä, Akseli sanoi ja mulkaisi Mattia. Syyttäjät ja lautamiehet taputtivat innokkaasti käsiään, ja Matti yhtyi heihin, ja siinä vaiheessa myös kanttori uskalsi osoittaa suosiota.

- Onko tuomitulla jotain sanottavaa? Akseli kysyi.

- On toki. Viimeisenä toivomuksena esitän, että pidätte minulle kunnon läksiäisjuhlat. Ruokaa ja viinaa ja Marjalta pimpsaa. Ja sitten tanssitaan.

Lautamiehet retkahtivat heti jitterburgiin, sisällyttäen liikkeisiinsä akrobaattisiakin piirteitä.

- Ei perkele tipu mitään, mies suoraan narunpäähän, Akseli raivostui.

- Viinaa ja ruokaa kait kuitenkin annamme, jos pimpsasta luovutaankin, pappi ehdotti.

Koska muutkin tuntuivat olevan ruoka- ja juomakestien kannalla, Akseli antoi periksi. – Olkoon, mutta ruoan päälle hirtetään heti Ja huoraamiset eivät tule kuuloonkaan.

- Mikä huora minä olen? Marja kiivastui.

- Anna olla, Matti sanoi, - Minulle järjestely sopii.

Leivät ja makkarat kannettiin pöytään. Marja teki tulen hellaan ja pisti kahviveden kiehumaan ja Jaakko haki kellarista muutaman pullon. Tauno toi Matille salista haitarin, Matti veti henkselit harteilleen ja antoi rillumarein raikua.

- Hartaampaa musiikkia, kanttori pyysi. - Meillä on vainaja talossa, ja pian toinenkin, joten renkutukset eivät ole soveliaita. Jospa sinä Lasse ottaisit klaneetin ja soittaisitte yhdessä hengellistä musiikkia, Jos harmoni olisi täällä, voisin liittyä soittoon. Pimpparautaa ei saa hakata, kun sillä on niin maallisen ruma nimi.

Akseli käski pojat harmoninkantoon, ja pikavauhtia pojat raahasivat soittimen salista tarjoiluhuoneen nurkkaan. Kanttori meni pelin taakse, polkaisi ilmat palkeisiin ja antoi tulla ”Mun kanteleeni kauniimmin”.

- Ei hitto, Matti kielsi. - Nämä ovat minun läksiäiseni, enkä halua uilutusta kuunnella.

- Ajattelisit sielusi pelastusta, kanttori pelotteli.

- Annetaan Matin valita musiikin laatu. Soitetaan virsiä ja veisataan sitten, kun Matti ei potki enää, ehdotin.

- Vetäistään ”Sepän sälli”, Akseli innostui ja kaivoi raudan taskustaan.

- Sopii mainiosti, Matti suostui ja aloitti. Yhdyin soittoon, kuten Aleksikin, kanttori kuunteli hetken ja antoi sitten sointujen tulla. Kylänmiehille kelpasivat jenkan askeleet, ja pappi ja Marja lauloivat duettona. Värssyjen välissä kanttori otti pitkän ryypyn pullosta ja oli säkeistö säkeistöltä leppoisemmalla mielellä. ”Ei helkkaris Karoliina, sitä muista en lain” hän lauloi kaikkein kovimmin.

Laulun loputtua Marja pani jauhot kahvipannuun ja menimme pöytään. Kun kahvi oli valmista, joimme juomat leipien kera nopeasti, myös toiset ja kolmannet kupilliset. Ja sitten ovesta astui sisälle mies.

- Katsopa poliisia, istu perseellesi, ota leipäpala ja Marja kaataa sinulle kahvia.

- Miten pääsit vintistä pois?

- Ei ollut vaikeaa, liu´uin räystäälle ja kipusin alas.

- Panitko kattoluukun kiinni? Akseli huolestui.

- Taisin panna, vaikka varmaksi en sano, poliisi muisteli.

- Pojat tarkistamaan, Akseli komensi.

- Voin minä mennä, Matti tarjoutui.

- Ottakaa neljän tuuman nauloja ja iskekää luukku kiinni, ettei enää tunge porukkaa katon alle, Akseli määräsi poikia eikä ollut kuulevinaan Mattia. Pojat lähtivät kärkkäinä kattohommiin taskulamppu mukanaan.

- Kuinka häät ovat onnistuneet? poliisi kysyi.

- Matti tappoi Kallen, tuore aviomies joutui murhatyön kohteeksi heti onnensa aluksi, Akseli selvitti.

- Niin, siitä kuulin jo, muutenko ovat juhlat onnistuneet?

- Ihan kivasti, Marja sanoi.

Katolta alkoi kuulua vasaran pauketta. Kymmenen minuutin kuluttua Jaakko palasi sisälle. - Kiinni se luukku oli.

Tauno seurasi perässä. – Ja naulattiin tiukkaan kiinni monesta kohtaa.

Aleksi kääntyi poliisin puoleen. - Seuraavana ohjelmanumerona näissä häissä tulee olemaan hirtto, me näes pidimme laillisen oikeudenkäynnin ja päätimme teloittaa tuon Matin syyllisenä Kallen murhaan. Ei sinulla kait mitään sitä vastaan ole?

- Mitäs minulla, omapa on asianne, poliisi vakuutti.

- Onko tämä sinusta laillista? pappi kysyi.

- Jos on porukan päätös, eikö siinä ole lakia tarpeeksi.

Akseli nousi pöydästä ja tyhjensi kuppinsa.

- Kahvit on juotu, leivät syöty makkaran kera ja ryypyt otettu, ja kun naida ei luvattu niin viimeinen tahto on täytetty. Nyt valppaasti hirttohommat käyntiin.

Nousimme kaikki ja menimme juhlasaliin. Köysi riippui hiljaisena paikoillaan, sen varjo kuvastui takaseinän kesäkulisseihin, siniselle järvelle valkovihreiden rantakoivujen väliin.

MV 23

 

MATKALLE VALMIS 23

Akseli istui tarjoiluhuoneen pöydän takana, toisella puolellaan pojat, toisella Marja. Minä istuin Marjan vieressä, vastapäätä Marjaa Matti, pappi ja kanttori. Molemmin sivuin istuivat tummapukeiset miehet, jokainen oli painanut lierihatun päähänsä.

- Ovatko lautamiehet valmiina? Akseli kysyi.

Mustat miehet nyökkäsivät kuin yhdestä narusta.

- Onko puolustus valmiina?

- Paikalla, pappi sanoi.

- Syyttäjät?

Jaakko ja Tauno pörhistivät itseään.

- Jaahah, syyttäjät, olkaa hyvät, Akseli aloitti oikeudenkäynnin.

- Tuota Mattia syytetään Kallen tappamisesta, sanoi Tauno seisaalleen nousten.

- Eli murhatyöstä, hirteen vaan, Jaakko jatkoi, myös seisaaltaan.

- Entä puolustus, onko papilla mitään sanottavaa asian johdosta, vai jättääkö asian päätettäväksi?

Pappi nousi seisomaan, katsahti eri puolille ja aloitti:

- Hyvä va. tuomioistuin, ensinnäkin pyydän pöytäkirjaan merkittäväksi, ettei puolustus pidä tätä kokousta laillisena ketään tuomitsemaan. Kuka muuten pitää pöytäkirjaa?

Akseli kyräili ympärilleen. - Piruako varten sellaista pitää pitää? Hirtetään tuo retku nopeasti ja sillä siisti. Vielä tässä papereita laittamaan.

- Kirjoita sinä Marja asiat muistiin, ei tästä muuten pääse koko päivänä eroon, Matti pyysi.

Marja haki pöydälle sinikantisen vihon ja lyijykynän, ja kirjoitti jotain ensimmäiselle sivulle. - Jatkakaa, hän yllytti.

- Jatkaako puolustus? Akseli k ysyi.

- Siis tuliko vastalause kirjattua, ettei puolustsus hyväksy koko istuntoa, eikä etenkään lautamiehiä.

- Ainoat tuiki rehelliset koko porukasta, Matti intti väliin.

- No hyvä on, hyväksytään heidät. Palataan asioiden alkuun. Vähän aikaa sitten havaitsimme, että Kalle ja Matti puuttuivat joukostamme. Tutkittuamme tilannetta aikamme löysimme kyseiset henkilöt vintiltä, vanhalta painimatolta. Kallen tila oli se, että hän oli kuollut. Matti eli ja istui vierellä, eikö asia ollut näin?

- Näin oli ja on, Akseli kuittasi.

- Kukaan ei siis nähnyt Matin käsittelevän Kallea väkivalloin?

. Piruako tuo tarkoittaa? Akseli ihmetteli.

- Että näittekö Matin tappavan Kallen?

- Emme tietenkään, kun murha oli suoritettu ennen meidän tuloamme.

- Onko tällaisella todistuksella mitään painoarvoa, kysyi pappi lautamiehiltä, jotka hymisivät hiljalleen ja napauttivat joka neljännellä tahdilla vasenta jalkaa lattiaan.

- Syyttäjät, sanokaa jotain, Akseli pyysi.

- Oliko vintillä muita, kun menitte sinne? Jaakko kysyi.

- Hyvä Jaakko, hieno kysymys, ei todellakaan ollut.

- Kuka Kallen olisi voinut tappaa jollei Matti? Tauno päätteli.

- Minun tietääkseni puolustuksen ei tarvitse osoittaa oikeaa murhaajaa, mutta syyttäjäpuolen pitää esittää aukottomat todisteet Mattia vastaan, pappi totesi.

- Onko näin? Jaakko kysyi.

- Paskat, yrittävät vitkuttaa päiväselvää asiaa, tuhahti Akseli.

- Hetkinen, saanko sanoa vielä muutaman sanan, pappi keskeytti.

- No sano, tuomari lupasi.

- Oliko kuolleessa väkivallan merkkejä, haavoja, reikiä, katkenneita niskoja?

- Oli yksi merkki, oli henki pois, Akseli painotti.

- Siis mikä todistaa, ettei kuollut luonnollisesti vaikka sydänkohtaukseen?

- Terve mieskö?

- Ei olisi ensimmäinen terve vainaja.

Väki hiljeni, syyttäjäpuoli mietti vimmatusti, lautamiehet siirtyivät hyminänaputtelussa valssiin: Töms yks kaks tömps yks kaks… Pappi oli vakavan näköinen, kanttori kaiveli kynsiään, Marja hymyili ja Matti peräti virnisteli.

- Saanko tehdä lukkiutuneen tilanteen laukaisevan ehdotuksen, kysyin Akselilta.

- Yrität kieroilla niinkö?

- Kysytään Matilta itseltään, onko syypää tapahtuneeseen.

Lautamiehetkin hiljenivät, kaikkien katseet siirtyivät Mattiin.

- Ka kysykää, Matti sanoi, retkotti tuolissaan jalat nilkoista ristissä, hattu silmillä.

Akseli nousi seisomaan. - Minä kysyn sinulta, Matti, oletko sinä syyllinen tämän Kallen kuolemaan?

- Kyllä minulla vissi syy ja osuus tapahtumaan on, Matti myönsi.

MV22

 

MV 22

Pappi haki Marjan ja minut salin takapenkille istumaan, ja saatuaan meidät vierelleen, kääntyi vakavan näköisenä puhumaan.

- Meidän pitäisi tehdä jotain, ja nopeasti, hän sanoi.

. Tarkoitat Matin puolesta? Marja täsmensi.

- Tarkoitan oikeuden ja lain puolesta, ja ihmisyyden. Ei meidän asiamme ole ketään hirttää, olkoon kuinka syyllinen tahansa.

- Eipä todellakaan, myönsin.

- Minä voisin mennä hakemaan edes poliisin paikalle. Otan mopon ja hurautan hetkessä sinne ja takaisin. Jotain poliisi voisi tehdä, ja ainakin olisi epämieluista todistaja murhanhimoiselle joukolle.

- Poliisi ei ole kotona, Marja sanoi.

- Eikä ole alkuunkaan selvin päin, minä lisäsin.

- Mistä te kaiken tämän tiedätte?

- Äsken, kun kävimme vintilla, poliisi makasi siellä patjalla kolme pulloa pontikkaa mukanaan, oli nimittäin tullut kuokkavieraaksi, vaikka oli kutsuttu muutenkin. Yritimme jo houkutella miehen alas murhaturkimuksiin, mutta jäi mieluummin jatkamaan juhlia itsekseen.

- Voi piru, mistä sitten apu?

- Eikö tule mieleen, kysyin ja ajattelin pappien apuja yleensä.

- Ei totisesti, mitä ajattelit?

En kertonut, hymyilin vähän ja vilkaisin ylöspäin, mutta pappi jatkoi:

- Te olette Matin ystäviä, yrittäkää keksiä jotain, ei häntä voi antaa kokemattomien hirtettäväksi. Kituukin kuollessaan, nähkääs ei se hirttohomma oudolta suju siististi.

- Tokko kituu, tokko kuolee, sanoin ajatuksissani.

Akseli tuli tarjoiluhuoneen puolelta, seisahtui ovelle ja kysyi:

- Kuka otti ja pisti minne sen narun, jolla Kalle laskettiin alas katolta?

. Minä kääräisin sen kiepille, täällä on harmonin takana, kanttori ilmoitti ja kaiveli köyden esille.

- Liian paksua narua, Matti arveli.

Akseli kävi tunnustelemassa nuoran laatua.

- Hyvää tähän tarkoitukseen, hän ilmoitti, nousi näyttämölle ja alkoi katsella ylöspäin.

- Mitä tirkistelet? Matti kysyi.

- Olisi komeaa hirttää sinut tähän näyttämön reunalle. Roikut tuossa ylähirressä sopivasti näkyvillä ja potkit somasti meidän iloksemme. Kokoonnumme kaikki seuraamaan esitystä, rainakoneen valokeila suunnataan kasvoillesi jotta näemme oikein selvästi, miten kieli nuljahtaa ulos ja kasvot käyvät sinipunaisiksi. Sellaista mukavaa. Saat perkeleen liero kerrankin osasi.

- Ruvetaan kaikin siihen vierekkäin roikkumaan, se vasta komealta näyttäisi, Matti ehdotti.

- Kuka sitä katselisi? Jaakko huomasi.

- Jos kaikki roikutaan, Tauno lisäsi.

- Fiksuja poikia, täytyy totisesti tunnustaa, Matti nauroi.

Nykäsin Marjaa. – Miten sinä noihin velipoikiin suhtaudut? Tunnetko veljellistä rakkautta? Ihme epeleitä, ei uskoisi, että he ovat sinulle sukua.

- Ottolapsia kuulemma. Noilla on samat vanhemmat, asiasta ei silloin aikoinaan puhuttu, minullekin kertoi isä vasta pari vuotta sitten, humalassa, kun jututin. Äiti synnytti aikoinaan kuolleen vauvan ja sai nämä jostain laitoksesta tilalle.

- Ilmankos, minä ymmärsin.

Akseli haki tikapuut näyttämöltä, asetteli ne pystyyn etuhirren alle ja kiipesi hakemaan narulle paikkaa. Poikia hän pyysi pitelemään tikkaita, etteivät rojahda nurin. Ylhäällä hän kurkotti otteen hirrestä, tirkisteli taskulampun kanssa ja huusi lopulta:

- Saa tänne narun, tuopa kanttori kieppi paikalle.

Kanttori tuli ja kiipesi sen verran tikkaita että sai narun työnnettyä Akselin käteen. Akseli pujotti köyden jonnekin näkymättömiin, sen toinen pää putkahti näkyviin, kiemurteli alas ja kanttori tarttui siihen kiinni ja veti. Akseli laskeutui tikkailta, taittoi tikkaat kasaan ja nosti ne seinää vasten nojalleen. Sitten hän palasi narulle, työnsi toisen pään Jaakon käteen ja pyöräytti toiseen päähän taitavasti hirttosilmukan.

- Roikupa siinä hetki niin nähdään, kestääkö, Matti ehdotti penkiltä.

- Pidä kiinni, Akseli sanoi Jaakolle ja keinautti itsensä narun varaan. Jaakko kohosi ilmaan, Akseli tömähti maahan ja laski irti narusta, jolloin Jaakko putosi hänen niskaansa.

- Hengenvaarallinen laite, Matti totesi.

- Sinulle kohta, Akseli tuhahti, otti silmukattoman pään ja kävi sitomassa sen esiripun kampeen. Nyt riippuminen onnistui hyvin, vaikka vähemmän sulokkaasti, ja naru kesti.

- Hae Tauno tuoli, tuo puhvetista sellainen tasainen, siellä on nurkassa yksi jakkara ilman selkänojaa, ota se, Akseli käski.

Tauno teki käskyn mukaan. Akseli nousi tuolille, mallasi silmukan korkeutta ja kävi säätämässä narun pituutta solmusta kammen luona.

- Nyt on kunnon peli, retku tuohon seisomaan, naru kaulaan ja sitten minä potkin pallin alta pois.

- Katkaiset varpaasi kovaan puuhun, Matti varoitti.

- Katkaisen sinun niskasi, Akseli vakuutti. - Tukehdut ja potkit ja kuset housuihisi, paskatkin teet.

- Kuka siivoaa?

- Tästä ilosta pojat kyllä siivoavat.

- Voi perse, sanoivat pojat eivätkä näyttäneet iloisilta.

MV 21

 

Matkalle valmis 21

- Jaakko keksi sulakkeen, Akseli leuhki, kun menimme eteiseen.

- Ja Tauno osasi vaihtaa, Jaakko jatkoi.

- Kelpo poikia, arvelin.

. Olisivat kylänmiehetkin, Tauno sanoi muka vaatimattomana.

Akseli vei meidät sivummalle ja kysyi, mitä löysimme.

- Poliisi siellä makasi ympäripäissään, Marja kertoi. – Jätimme sen nukkumaan.

- Piruako se täällä tekee, pysyisi kotisaunassaan eikä tulisi muiden häitä pilaamaan.

- Itse käskit sen kylään, Marja muistutti. - Ei uskaltanut muiden joukkoon tulla vaan livahti vintille.

Salissa miehet tanssivat ja kanttori soitti urkuharmonia. Pappi istui penkillä ja piti Mattia silmällä. – Poliisi pitäisi hakea, pappi huusi Akselille tietämättä, että poliisi oli jo suurin piirtein paikalla.

- Sillä lallilla ei tässä mitään tehdä, Akseli sanoi. – Pidetään oikeutta itse, syyllisestä kun ei ole epäselvyyttä. Vankilaan Mattia ei päästetä hupailemaan.

Kanttori lopetti soittamisen. - Hirtetäänkö, eikö vain, hirtetäänhän, ehdotti entinen kansakoulunopettaja, nykyinen kirkkomuusikko.

- Viedään kaupalle ja potkaistaan tietä pitkin ulos koko kylästä, lievensi pappi.

- Tulisi se takaisin, arveli Akseli.

- Minä voin viedä sen autolla niin kauas, ettei taatusti tule, ehdotin.

- Minä lähden samalla Lassen mukaan, piruako minä enää täällä teen, Marja innostui.

- Et taatusti mene minnekään vaan pysyt ruoanlaittajana ja pyykinpesijänä. Siinä on sinulle elämäntyö, ja sivussa voit ottaa tuon Lassen ukoksesi, mutta kylältä ette lähde, komensi Akseli.

- Noitten kalsareita pesemään? Marja kysyi ja heilautti kädellään laajan kaaren.

- Rakennetaan pihaan sauna, Akseli sanoi. – Pyykkipadassa saat kiehautettua vaatteet helposti puhtaiksi.

- Ette mene mihinkään, kun kerran emme mekään, vaati Jaakko. - Tule, Tauno.

Pojat lähtivät pihalle, josta hetken kuluttua alkoi kuulua metallin kolinaa. Juoksin muiden mukana rappusille ja näin, että auton konepelti oli nostettu ylös. Jaakko kiskoi johtoja irti ja Tauno hakkasi kaasuttajan seutua kirveen hamaralla.

- Hyvä pojat, tiivistäkää työtä, voi se vielä kulkea. Pankaa tuleen koko paska, yllytin.

- Hyvä ajatus, huomasi Akseli, haki kanisterillisen paloöljyä, kaatoi sitä moottoritilaan jä raapaisi tulen perään. Auto humahti liekkeihin.- Mennään kauemmas, sanoin Marjalle. - Bensiinisäiliö räjähtää.

Kävelimme sisälle ja salin toiselle puolen turvaan. Akseli ja pojat ryntäsivät perässä, ja kylänmiehet seurasivat sottiisilla viimeisinä.- Maihin, kohta pamahtaa, Akseli ehdotti, ja poikien kanssa heittäytyi mahalleen. Kohta kuuluikin pamaus, ja Akseli nousi makuulta.

- Kuka nyt vie kenet? Tauno virmuili.

Palasimme rappusille katselemaan, kuinka auton ranka höyrysi ja liekit laskeutuivat pieniksi, kun ei ollut enää mitään syötävää.

- Kuinka meinaat karata täältä? Jaakko ivasi.

- Ja murhamiehen ja Marjankin mukanasi viedä? Tauno jatkoi.

- Mikä minulla vanhassa kotikylässä hätänä on, vastasin. - Asetun tähän asumaan, kun saan kuulemma Marjasta eukon itselleni.

- Siihen saunaan tehdään saunakamari teitä varten. Vedetään roikalla sähköt, kyllä miehet osaavat asennushommat, suunnitteli Akseli. – Ette te voi minua jättää, ainakaan Marja, älä jätä minua yksin noiden kahden kaistan kanssa.

Tauno ja Jaakko näyttivät loukkaantuneilta, potkiskelivat toisiaan sääriin, nujusivat nyrkein, irvistelivät, kysyivät sitten, mitä Akselilla oli heitä vastaan.

- Ei tietysti mitään, senkin isän kultauroot, mistä sellaista saitte päähänne? Akseli ihmetteli-

- Mutta kun kaistat… Jaakko ihmetteli.

Eikä Akseli vastannut vaan meni saliin ja siellä Matin eteen. Me muut menimme perässä. Akseli työnsi kädet taskuihinsa ja otti leveän haara-asennon.

- Ka mitä mies? Matti kysyi.

. Tulee tässä sellainen aika, ettet enää virmuile ja piruile, Akseli ärähti.

- Saattaapa tullakin, Marri arveli.

Kanttori ryhdistäytyi ja kysyi: - Joko me alamme oikeutta käydä?

- Tuomari pitää hankkia, tai ainakin hakea poliisi, pappi esteli.

Kävin lyömässä pappia olalle, - Hyvä, mopomies, pidä pääsi. Ei tämä porukka tunnu pätevältä tuomiotöihin.

- Meillä on oma laki murhamiehille, Akseli sanoi, ja kanttori vetäisi harmonista ”Meill´ on hanki ja jää…”.

- Minä en ole tämmöisessä mukana, pappi vielä painotti.

- Pese kätesi, Matti huusi penkiltä. - Älä hermostuta itseäsi, kyllä minä pidän huolistani huolen.

- Sehän nähdään, sanoi Akseli ja lähti hakemaan narua.

MV 20

 

MV 20

- Heranen aika, Marja sanoi. - Onko tuo Kalle? Ihan on samassa paikassa.

- No ei taatusti, vastustin. – Kalle on alhaalla, eikä ihan kiipeämiskunnossa.

- Mutta ei juhlaväestä ollut kukaan hukassa, kun me lähdimme tänne.

- On niitä muitakin ihmisiä olemassa.

- Täällä? Tuskin.

- Vaikkapa poliisi, tai kauppias. Mennään katsomaan. Kyllä sinä täkäläiset tunnet.

Kävelimme miehen luo ja käänsin hänet selälleen. Marja valaisi lampulla kasvoja. – Poliisi on, hän totesi.

- Eikä suinkaan hengetön vaan umpihumalassa, lisäsin.

- Me olimme täällä puoli tuntia sitten.

- Kyllä siinä ajassa valmiiksi humalainen kerkeää sammumaan.

- Mutta miksi tuossa makaa?

. Taisi tulla myöhässä häihin. Ei ihan osunut.

Otin poliisin taskusta esiin pistävän pullon käteeni. - Pullo oli samanlainen kuin hääseuran pullot, sanoin.

- Ei täällä kylällä toisenlaisia ole olemassakaan.

- No, annetaanko maata täällä vai lasketaanko narulla alas?

- Maatkoon tuossa, ei miehestä paljon iloa ole toisille juhlapaikalla.

- Ehkä Akseli haluaa hänet tutkimaan Kallen kuolemaa, ehdotin.

- Ei halua tuota miestä, eikä varsinkaan tuossa kunnossa. Akseli ei arvosta poliisia muuten kuin pontikantekijänä.

Me jätimme poliisin paikalleen, mutta koska meillä oli nyt hyvä tilaisuus ja patja saatavilla, käänsin poliisin sivuun, laskin housuni polviin ja rupesin patjalle selälleni. Marja nosti hamettaan ja tuli päälle istumaan. Ratsastelimme reippaasti, eikä poliisi piitannut mitään, ennen kuin housuja nostaessani satuin postaisemaan häntä.

- Älä perkele, mies ärjäisi.

Marja käänsi lampun valon minun kasvoilleni.

- Muistatko poliisi tämän näköisen miehen?

- En ole koskaan nähnytkään, poliisi sanoi.

- En minäkään tuota, minä sanoin.

- Mutta tämä nainen on kyllä morsian, poliisi tunnisti.

- Minä hyvinkin, Marja myönsi. - Et tullut häihin vaikka kutsuttiin.

- Paskat Akseli tarkoitti, että tulisin. Mutta otan osaa juhliin. Varastin keittiöstä pontikkaa vaikka parempaa minulla on kotona. Kun tein Akselille, pistin kirkkaimmat itselleni. Kellarin rappusilta näin, että rajumyrsky nousee, ja siinä rappusilla on myrskyllä paha olla joten nousin tänne. Otin muutaman ryypyn ja kun kuulin kolinaa näyttelin sammunutta tuossa mahallani.

- Tirkistelit meidän naintiamme, kirosin.

- Enkä tirkistellyt, valo oli lampusta suljettu. Tiesin tietysti, mitä tapahtuu. Oli niin kova natina.

- Paskat vanha painimatto mitään natise, Marja arveli.

- No niin kuin kuvallisesti. Kyllä oli paha maata mahallaan, kun rupesi seisomaan, kjäh heh.

Sitten poliisi kohottautui kysyvän näköisesti ja ihmetteli:

. Että Kalleko murhattu, kuulinko niin?

- Niin Akseli väittää, minä myönsin.

- Kuka lie murhaaja, vai onko tietoa?

- Mattia epäilevät, löytyi ruumiin luota. Melkein suljetun huoneen tapaus, paitsi että huone ei ollut lukossa eikä tekijä hukassa.

- Onko todisteita? Onko tekijä tunnustanut?

- Ei myönnä eikä kiellä, Marja kertoi. -- Todisteista en tiedä sanoa, lienevätkö pätevät. Mutta siinä Matti istui paikalla ja Kalle oli turvallaan hengiltä.

- Selvältä tuntuu, poliisi arveli. - Voin pidättää miehen, kun satun joskus paikalle.

- Etkö tule heti? Ihmettelin.

- Pääsin hittolainen viinan makuun, minä jään tänne ryyppäämään. Tulkaa aamulla hakemaan, tai illalla, tai miten vaan. Sopiiko?

- Älä kuseksi sahajauhoihin, Marja varoitteli – Rupeaa haisemaan.

- Käyn katolla lirimässä, kyllä sade siitä korjaa. Kunnon klosetti, kourut ja kaikki.

- Putoat pimeässä, huolehtin.

- Vanha juoppo, ei minulle mitään tapahdu. Kaksi pulloa on vielä sahajauhoissa.

- Hyvää yötä sitten, Marja toivotti.

- Terve mieheen, minäkin sanoin.

Poliisi otti kunnon huikat ja tarjosi meillekin. Kuuntelimme hetken hiljaa. Sade oli tauonnut. Menimme katolle, suljimme luukun ja jätimme poliisin pimeään. Laskeuduimme varovasti räystäälle ja siitä alas. Akselia ei näkynyt. Marja heilutteli lamppuaan, kunnes löysi paketin. Sen ruskea voimapaperikuori oli revennyt ja raosta pilkotti toisenlainen pahvi. Marja nosti paketin syliinsä ja lähdimme kiertämään sisälle

- Paras kertoa heti Akselille poliisista, Marja sanoi.

- Totta kait, muuten luulee, että naiskentelimme, kun näin kauan viivyimme, myönsin.

Kun tulimme rappusille, ulkovalo välähti loistamaan ja seurantalon ikkunat kirkastuivat, ja heti samassa sisältä alkoi kuulua soitto ja lapikkaiden jyske.

MV 19

 

Matkalle valmis 19

Kannoimme Kallen sisälle ja veimme hänet talonmiehen asuntoon, keittiön hetekalle. Vedin saappaat hänen jaloistaan ja asettelin hänet kauniisti.

- Älä herpaannu, vanha veikko, sanoin.

Ukkonen jyrähti jossain kauempana, pihapuut ottivat tuulen ja humahtivat.

- Jäikö kattoluukku auki, Akseli hätääntyi. - Se on käytävä panemassa kiinni, muuten vintti täyttyy vedellä ja välikatto alkaa vuotaa.

- Jäi se, sanoin. - Ja paketti jäi maahan räystään alle.

Lähdin Marjan kanssa ulos. Mattikin olisi tullut, mutta Akseli kielsi ja määräsi kylänmiehet pitämään tätä silmällä. Menimme siis kahdestaan rappuja alas ja nurkan ympäri. Kauempana metsän takana salamoi jo ankarasti, vaikka jyrähdykset viipyivät vielä monen kilometrin verran.

- Pidetään kiirettä, ennen kuin tuuli tipauttaa minut katolta, usutin Marjaa. Tikapuiden juurella Marja kysyi, halusinko hänet mukaani, johon vastasin kieltävästi, mutta pyysin häntä odottamaan alhaalla siltä varalta, että liukastuisin. En halunnut roikkua nilkastani räystäskourussa kenenkään tietämättä.

Lähdin nousemaan tikapuita katolle. Vasta miltei ylhäällä huomasin, ettei minulla ollut taskulamppua. Huusin Marjalle ja pyysin häntä tuomaan oman lamppunsa. Marja alkoi kiivetä, kuuntelin voimistuvaa tuulta. Pian olisi kiire. Kun Marjan pää ilmestyi vierelleni, otin häneltä lampun ja käänsin valokeilan luukulle. Hätkähdin, sillä luukku oli kiinni.

- Luukku onkin kiinni, Marja sanoi.

- Minä tulin luukusta viimeisenä, enkä taatusti sulkenut sitä, muistin ja olin varma.

- Ehkä Akseli? Marja kysyi.

- Akseli meni minua ennen räystäälle ottamaan Kallea vastaan,

- No mitä tässä vitkastellaan, Marja hoputti. - Mennään katsomaan.

Salama räjähti vierellä ja leimautti liekkiin puun jossain lähikalliolla. Akseli kuului huutelevan alhaalla tikapuiden juurella.

- Tulkaa alas, rajumyrsky paiskaa teidät helvettiin, hän käski.

- Luukku on kiinni, minä huusin. - Panitko sinä?

- En pannut, oli se auki kun lähdimme.

- Me käymme katsomassa, kuka siellä on, Marja sanoi ja alkoi ryömiä ohitseni. Annoin hänen mennä ja seurasin. Nousimme luukulle ja väänsimme sen auki. Vesi alkoi ryöpytä niskaamme samalla hetkellä, kun pujahdimme vintille ja vedimme luukun perässämme kiinni. Sade rämisi peltikattoon.

- No niin, katsotaan, kuka täältä löytyy, Marja sanoi.

Taskulampun valo pyörähti ensimmäisen kierroksen suotta. Salamat halkoivat valollaan pimeyttä ja jyrinä pyyhkäili pitkin sahajauholattiaa. Hitaasti, askel kerrallaan, kuljimme eteenpäin. Myrsky piti niin kovaa meteliä, ettemme olisi kuulleet, vakka edessämme odottavassa vintinosassa olisivat ulvoneet sudet.

Kun käännyimme viimeisen mutkan ympäri, näimme, että painimatolla makasi suullaan mies.

MV 18

 

Matkalle valmis 18

- Tarkistetaan sisäkatot, Akseli sanoi. - Menkää läpi joka neliömetri. Jossain täytyy olla luukku.

Me etsimme, emmekä löytäneet minkäänlaista luukkua. Mutta kierrellessämme sisätiloissa Marja huomasi häälahjapaketin hävinneen.

- Paketilla taitaa olla jotain tekemistä katoamisen kanssa, Akseli sanoi.

Kysyin papilta huvikseni, mitä paketissa oli.

- En tiedä, tämä sanoi. - Olin vain tietävinäni, vaan en silti tiennyt. Valehtelin, anteeksi vain.

- Väitit, ettei sen kastuminen ollut vaarallista.

- Kauppias opasti sillä lailla, sanoi, että se on hyvin suojattu kaikkia vaaroja vastaan.

- Jospa koko paketti on lumetta, pari tiiliskiveä sisällä, ehdotin.

- Paljon tuo ainakin painoi, kun mopon selkään ja selästä sitä nostelin. Ajattelin että ehkä rautatavaraa.

- Matti siis varasti, kait Kallen kanssa yhdessä, Akseli moitti.

- Perkele, Kallen paketti se kait oli, otti omansa ja meni Matin kanssa vinttiin katsomaan, tai kokeilemaan jos oli vaikka jokin laite sisällä, totesin.

- Silti vintille pitää päästä, Akseli hosui. – Siellä on minun vävypoikani sen rentun kanssa. Tiedä vaikka Matti teksi jotain väkivaltaista, kun hävisi sulhaskisassa.

- Matti ei tekisi Kallelle mitään pahaa, eikä Kalle Matille, sanoin. – Annetaan miesten istua rauhassa vintillä niin kauan kuin haluavat.

- Pojat, hakekaa kirves, Akseli komensi.

- Piruako sinä kirveella teet, Marja kysyi.

- Menen väkisin vintille. Hakkan reiän johonkin ja luikahdan ylös.

- Täytyy sinne ovi olla, kun kerran ne kansi ovat sinne päässeet, Marja sanoi. – Jos ne nyt varmasti ovat sisällä eivätkä missään metsässä.

- Verho heilahti, sanoin. - Joko ovat siellä, tai sitten täällä kummittelee.

- Saattaa olla kissa, tai lintu, tai lepakko, Marja ehdotti.

Akseli löysi kirveen ja alkoi asetella tikkaita.

- Lopeta jo, Marja komensi. – Minä kyllä tiedän, miten sinne vintille pääsee. Jos sinun on pakko mennä sinne.

- Kerro ja heti, Akseli komensi.

- Ulkona talon takana on rautatikkaat katolle, ja savupiipun luona on luukku, sellainen peltinen, neliömäinen, vähän vinossa. Siitä pääsee sisälle

- Totta helvetissä, sanoi Akseli, ja kaikki me lähdimme menemään.

Kiersimme talon taskulamppuinemme, tosin Akseli käski sammuttamaan muuta paitsi omansa. - Pirustako tänne paristoja saa, jos entise loppuu, hän sanoi ja lähti kiipeämään tikkaita ylös. – Tulkaa Marja ja Lasse perässäni.

Lähdimme kiipeämään. Marja kiipesi edellä ja minä toisena, vaikka Akseli tietenkin oli jo ensimmäisenä menossa. Ylöspäin katsoessani näin Marjan tummana hahmona itseni ja valokeilan välillä. En malttanut olla väläyttämättä lamppuani ja sain varmistuksen epäilyyni. Vieläkään rouva ei ollut pistänyt pikkuhousuja jalkaansa.

Oli oikeastaan hyvä, että katolla oli pimeää, minua ei huimannut, kun katsoin alas. Pian seisoimme kaikki huterilla puilla, jotka muodostivat puoleksi mädäntyneet lapetikkaat. Akseli löysi valoonsa kattoluukun ja jatkoimme varoen matkaamme märällä katolla.

Pian Akseli piteli kiinni savupiipusta, Marja seisoi hajareisin katon harjalla ja minä kyykötin luukun päällä. Kun sain otteen peltireunoista, nostin ja luukku kohosi, se oli saranoitu ja jäi kallelleen avonaiseksi. Akseli valaisi sisälle. Aukolta laskeutuivat tikapuut alas, Akseli alkoi ensimmäisenä laskeutua. Seurasin perässä, ja Marja tuli viimeisenä.

Seisoimme savuhormin takana. Akseli valaisi joka puolelle, mutta emme nähneet mitään erikoista. Lampun valo heijastui mustasta ikkunasta, tällä puolen ei ollut minkäänlaisia verhoja. Lähdimme kiertämään hormia vasemmalle. Lattia oli sahajauhoa, josta puolen metrin välein erottui puinen vasa. Tulin Akselin vierelle, Marja toiselle. Kävelimme hitaasti ja sytytimme kaikki lamppumme. Näimme Kallen, hän makasi selällään vanhalla painimatolla. Hänen takanaan istui Matti pakkilaatikolla. Meidän lähestyessämme hän nousi ylös ja kohautti hartioitaan.

- Näin tässä kävi, hän sanoi. - Kuollut on.

- Tapoit miehen, Akseli huusi. – Tapoit, kun jäit toiseksi kosintahommassa. Toit tänne väkisin ja kuristit. Tuossa nyt makaa vävymies ja tyttärestä tuli leski, tästä et vähällä selviä. Vankilassa makaat lopun ikäsi ja kun alas päästään sinut hirtetään siihen paikkaan. Perkele, minä puhkon sinulta silmät puukolla, munat revin hohtimilla. Saatana mitä menit tekemään.

Matti nosti ruskeaan paperiin käärityn häälahjan ja sanoi, että pakettia ei pidä unohtaa vintille.

- Senkin varastit, senkin piru, Akseli syytti.

- Sanos muuta, Matti arveli. - Pakotin Kallen tänne katolle ja luukusta vinttiin, paketti koko ajan toisessa kädessä. Siitä vaan raahasin kaiken ja perillä tapoin.

- Niin näköjään teit, Akseli sanoi. - Viekkaudella toit etkä väkivallalla.

- Lähdetään alas täältä, ehdotin ja Marja oli samaa mieltä. Kysyin Matilta, oliko tämä nähnyt jossain rappuja alas.

- En ole huomannut. Matti sanoi. - Käsikopelolla tultiin ulkokautta.

- Kas kun sait matolle tapettua, etkä nurkkiin, Akseli piruili.

- Sopivasti sattui pehmuste paikalle, Matti virnuili.

- Tunnusta tapoitko, Akseli huusi ja valaisi lampullaan Matin silmiä.

- Miksi olisin tappanut, Matti ihmetteli.

- Sano Marja jotain, ukkosi makaa hengettömänä ja murhaaja irvailee.

- Heränneekö Kalle tuosta vaikka silmille kusisi?

- Voi perkeleen rienaaja sinäkin, sano Lasse edes jotain järkevää ja viisasta.

- Minä voin naida lesken, sopiiko?

- Ei perhana teidän kanssa voi järkeä puhua, ei mene perille. Vielä olette ympäripäissänne. Toimitetaan vainaja alas ja kirkkomaalle multiin, ja murhaaja hirteen ja Matin raato aidan taakse ojaan.

Emme löytäneet sisältä alasmenoreittiä, se oli siis viimeisen remontin aikana naulattu umpeen. Piti palata tuloreittiä .

Akseli näytti valoa, Marja kantoi pakettia ja Matin kanssa raahasimme Kallen välissämme. Akseli ja Marja kiipesivät katolle. Marja laski paketin pellille ja nostimme kaikin Kallen katolle.

- Perhana, Marja huusi. - Paketti karkasi,

Kuulimme sen liukuvan pitkin peltikattoa. Pari sekuntia myöhemmin alhaalla tumpsahti.

- Miten hitossa vainaa saadaan alas? Matti ihmetteli.

. Olisit antanut ola hengissä, niin menisi itse. Akseli nurisi.

Liu´utimme Kallen katonrajalle. Menin tikapuille ja toivoin, että räystäs kestää. Alhaalla näkyi valo ja kuului papin ääni:

- Pappi täällä, tarvitaanko apua?

- Hae pitkä vahva köysi, minä vastasin. - Kalle-vainaa pitää saada alas.

- Minäpä haen, pappi lupasi ja teki kuten sanoi. Piankin hän oli luonani narunsa kanssa. Teimme vahvan silmukan Kallen kainaloiden ali ja aloimme laskea häntä alaspäin. Lasku onnistui hienosti, kanttori oli alhaalla vastaanottamassa miestä. Kun Kalle oli perillä, heitin köyden pään perässä.

- Pankaa köysi hyvin talteen, Akseli määräsi. - Sille on ankara käyttö, kun alas pääsemme.

Akseli laskeutui ensin, sitten Matti ja minä ja Marja viimeiseksi. Mistäpä hän olisi tällä välin pikkuhousut löytänyt.

MV 17

 

Matkalle valmis 17

Ukkonen vyöryi kylän ylle kuin lentävä noitalauma. Salamat silminään, jyrinä korvinaan se saapui palaneen kylän kohdalle, vai syntyikö se siinä? ja tarkasteli töitään, pudottaen raunioiden päälle raivoisan rankkasateen. Metsä kitui sen kourissa, puut kumartuivat liki maahan tuulen alla, kävyt lensivät kuusista vaakasuoraan kuin lingotut kivet, kunnes saman kokoiset rakeet ruoskivat ne maahan.

Heräsin jääkimpaleiden silmittömään kolinaan ikkunalautaa vasten. Avasin silmäni ja näin juhlahuoneen salamoiden miltei jatkuvassa valossa. Marja heräsi liikahteluuni, otti minusta kiinni ja painautui rintaani vasten.

Akseli nousi näyttämön reunalta, otti tulitikut ja sytytti viimeisen jäljellä olevan kynttilänpätkän. Valo ei yltänyt meidän luoksemme asti. Valokeilan rajalla kömpivät esiin pappi ja kanttori, Jaakko ja Tauno horjahtivat kumpikin yhtä aikaa ylös ja juoksivat sivupenkeiltään näyttämölle isänsä luokse. Kylänmiehet nukkuivat.

Pappi työnsi napon ämpäriin, kauhaisi juomaa, joi, yskähti ja pisti astian kiertämään. Menimme Marjan kanssa muiden mukaan ja saimme vuorollamme mustan metallinapon käteemme. Kun kallistin sitä, pontikan viileä maku virtasi suuhuni ja pehmensi yön.

Mustapukuiset miehet pitivät tasaista yöääntä lattialla. Marja käveli heidän vieritseen, kurkisti nurkkiin, katsoi penkkien alle, haparoi pöydänalusen.

- Onko joku nähnyt Kallea ja Mattia? hän kysyi

- Lienevät kusella, pappi arveli ja lähti itsekin housujaan availle rappusia kohden. Menin hänen perässään. Heitin vettä toiseen suuntaan kuin pappi. Pilvet olivat poistuneet, kuutamo valaisi pihan. Muutama suuri raepala suli höyryyn virtsasuihkun alla.

- Ei poikia täällä näy, pappi tuumasi.

- Elleivät ole nurkan takana, sanoin.

- Viitsimmekö huutaa heitä?

- Kait nuo täysikasvuiset miehet osaavat pitää itsestään huolen. Tai makaavat vielä jossain muualla sisätiloissa.

Menimme sisälle, ja ovella vastaamme tulivat kanttori, Akseli ja pojat. Pojilla oli kalut kourassa. Mekin mennään kuselle, kertoi Jaakko ja hetkutti.

- Näkyikö niitä kahta? Akseli kysyi.

- Ei niitä, eikä muistakaan, pappi vastasi.

Sisällä Marja istui näyttämön laidalla ja heilutteli jalkojaan,

- Eikö sinua kuseta? kysyin.

- Käyn sitten, kun kanttori on pois kyttäämästä, hän sanoi.

Kun miehet palasivat vedenheitolta ja Marja poistui vuorolleen, aloimme etsiä Kallea ja Mattia. Akseli antoi vanhanmallisen taskulampun taskustaan. Tarkastimme näyttämön pukeutumishuoneet ja vaatevarastot, puhvetin, keittiön, talonmiehen asunnon ja eteisen, emmekä löytäneet ketään. Akseli meni talonmiehen rapuille ja huusi pimeään miehiä nimeltä. Kukaan ei vastannut.

Palattuamme sisälle Akseli avasi puhvetin nurkkakaapin ja kaivoi sieltä taskulampun, pitkän, pyöreän ja aivan uuden, kirkkan metallin värisen kuuden pariston lampun. Hän viittasi Jaakon ja Taunon mukaansa. Seurasin heitä päärappusille, jossa Akseli antoi valokeilan vaeltaa yli pihan, Emme nähneet muuta kuin Marjan, joka nousi kyykyltään koivun luota.

Lähdimme kiertämään taloa. Akseli katsoi tarkasti ikkunat ulkoapäin, ja maan ikkunoiden alla. Tultuamme takaisin pihaan hän arveli, että nuo kaksi olivat sisällä, eikä ikkunoistakaan oltu poistuttu. Itsekseni mietin, että ovista olisi päässyt vaikka kuinka pitkälle. Seistessäni siinä ulkosalla katselin rakennusta ja näin, kuinka kuutamo heijastui yläkerran päätykolmion ikkunasta.

- Miten tuonne vintille pääsee? kysyin.

Akseli antoi valokeilan syöksyä sisälle ikkunasta. Ruutua reunustivat valkoiset repaleiset pitsiverhot. Valon osuessa niihin, ne heilahtivat.

- Siellä ovat, Jaakko huusi.

- Sinne mekin, Tauno jatkoi.

Työnnyimme sisälle saliin. – Missä on vintin rappu? Akseli kysyi.

Kohautin olkapäitäni, en tiennyt. Eivät pojatkaan tienneet, ja kun kysyimme muilta,eivät tienneet hekään.

Akseli kaivoi lisää erikokoisia taskulamppuja kaapista ja läksimme kiertämään sisätiloja. Mutta minkäänlaista ovea emme löytäneet.

Kohotin katseeni ylös laipioon. Ajattelin, että Kalle ja Matti istuvat siellä sahajauhoilla meitä piilossa.

Piilossapa hyvinkin,