MV 27

 

MV 27

- Minä johdan operaatiota, Akseli suunnitteli. - Minun perässäni kulkevat Jaakko ja Tauno. Minulla on suurin taskulamppu, kymmenpatterinen, pojilla kuusipatteriset, sitten kylänmiehet joille riittää litteä yksipatterinen kullekin, niitä on keittiön likaämpärin viereisessä kaapissa, sitten tulee pappi, kaksipatterinen lamppu, Lasse ja kolmipatterinen, poliisi nelipatterisen kanssa ja viimeisenä kanttori, hänellä peränpitäjänä kuusipatterinen.

- Entäs minä? Marja kysyi.

- Sinä jäät tänne, pitää jonkun olla vainajan luona.

- Mitä varten, pappi ihmetteli.

- Sillä tavalla me kunnioitamme vainajaa, emme jätä häntä hetkeksikään yksikseen.

- Minun tietääkseni on parhaillaankin, epäili poliisi,

- On yksin huoneessa, mutta talossa on muita, eikä hän muistoistamme ikinä kuole, runoili kanttori pyyhkäisten silmäkulmaansa.

Marja lupasi jäädä talolle, sanoi mieluummin jäävänsä kuin lähtisi kylmään ja märkään metsään rämpimään.

- Matkaan! Ja miehet, pistäkää nuo puukkonne tuppeen, ei niitä vielä tarvita. Sitten lyötte ja pistätte, kun Matin löydämme.

Laskeuduimme rappusilta ja jono löhti kiemurtelemaan pois pihasta, Akseli veti meidät kärrytielle ja käännyimme kävelemään siitä vasemmalle. Lamppujen valokeilat heilahtelivat tien vierille niin kirkkaina, että kanttori komensi joka toisen sammuttamaan lamppunsa. Niin tapahtui, ja silti valoa riitti tarpeeksi. Minä kuuluin niihin, joiden lamppu paloi. Olin tyhmä neitsyt, paristoni tyhjenisivät ennen aikojaan.

Kuljimme tietä hiekkakuopan ohitse, oikealle jäi punainen säleaita jonka sisäpuolella törröttivät mustuneet, romahtaneet talonrauniot. Tie jatkui, heinät peittivät sen koskiosan ja ratamot olivat alkaneet vallata myös pyöränjälkiä. Puolen kilometrin päästä erkani oikealle polku.

- Oletko varma, että Matti tänne meni? Lasse kysyi.

- Pienenä nuo ravasivat aina tätä polkua metsään, Akseli sanoi.

- Onko näin, kanttori kysyi minulta.

- Näin on, myönsin. – Tänne minä Lassena pakenisin, siellä on sellainen pieni turvelato.

- Seurattiin teitä monta kertaa, Tauno kertoi.

- Niin että tiedetään missä se paikka on, Jaakko leuhki.

- Kyllä me teidät huomasimme kun te kurkitte puskissa, sanoin.

- Joka tapauksessa olen varma, että hän piileskelee suolammen reunalla.

Akseli alkoi johtaa meitä puiden välitse metsään. Seurasimme häntä edellä mainitussa järjestyksessä. Akseli käski sammuttamaan vielä muutaman lampun, jotta paristoja säästyisi. Poliisi sammutti omansa, minäkin, jolloin hän käski minun pitää omassani virran päällä. Näpräsin lamppua, sanoin, että siihen tuli vika. Poliisi siis sytytti omansa ja minä pistin lampun taskuuni. Tarvitsisin vielä paljon valoa, ajattelin.

Matka jatkui, nousimme kalliolle ja laskeuduimme alas. Tulimme leveämmälle poikkipolulle ja ylitimme sen. Vastassa oli veräjä, jonka Akseli aukaisi ja kanttori sulki perässämme. Polku pieneni, laskeutui notkelmaan ja nousi mäenkuvetta uudelleen ylös. Kävelimme kallioharjanteen poikki ja taas kulku laskeutui. Akselin valokeilaan ilmestyi suolampi, ja Akseli huusi meille hiljaisuuden ja täydellisen pimennyksen. Seisoimme paikoillamme hiiskahtamatta kuunnellen ja tuijotimme mitään näkemättä eteemme. Viiden minuutin kuluttua lähdimme uudelleen liikkeelle ja Akseli määräsi päälle täydet valot. En sytyttänyt omaani. Kiersimme suon keskellä olevine lampineen, kurkimme turvelatoon, tutkimme suuren kiven ympäryksen. Akseli tarkisti sammaleiset maat eikä löytänyt jälkiä mistään. Asetuin seisomaan suuren kiven vierelle ja annoin käteni kulkea pitkin pehmeää yönvihreää pintaa. Löysin sammalen alta kolon, johon olin vuosia sitten piilottanut vuolemani puisen lännen miehen pistoolin. Vieläkin se oli paikoillaan, tunsin sormissani kiiltäväksi silonneen puun, vedin aseen seläni takana esiin ja pujotin sen taskuuni.

Suolammen keskellä oli pieni saareke kitukasvuisine puineen ja pensaineen ja sinne johti ikään kuin siltana kaatunut puunrunko. Akseli valaisi runkoa pitkään, etsi siitä jälkiä, ja vaikka ei löytänyt, käski minun mennä tutkimaan saarekkeen pensaikot.

- En lähde pimeässä märänliukasta puuta kulkemaan, kielsin.

Akseli käski pojat rungolle, ja nämä kiertelivät paikalla hetken uskaltamatta juurikaan silmäillä ympärilleen. Akseli käski heidät pois, ja matka oli minun kannaltani onnistunut.

Ase oli hallussani, ja lähdimme paluutielle.