MV22

 

MV 22

Pappi haki Marjan ja minut salin takapenkille istumaan, ja saatuaan meidät vierelleen, kääntyi vakavan näköisenä puhumaan.

- Meidän pitäisi tehdä jotain, ja nopeasti, hän sanoi.

. Tarkoitat Matin puolesta? Marja täsmensi.

- Tarkoitan oikeuden ja lain puolesta, ja ihmisyyden. Ei meidän asiamme ole ketään hirttää, olkoon kuinka syyllinen tahansa.

- Eipä todellakaan, myönsin.

- Minä voisin mennä hakemaan edes poliisin paikalle. Otan mopon ja hurautan hetkessä sinne ja takaisin. Jotain poliisi voisi tehdä, ja ainakin olisi epämieluista todistaja murhanhimoiselle joukolle.

- Poliisi ei ole kotona, Marja sanoi.

- Eikä ole alkuunkaan selvin päin, minä lisäsin.

- Mistä te kaiken tämän tiedätte?

- Äsken, kun kävimme vintilla, poliisi makasi siellä patjalla kolme pulloa pontikkaa mukanaan, oli nimittäin tullut kuokkavieraaksi, vaikka oli kutsuttu muutenkin. Yritimme jo houkutella miehen alas murhaturkimuksiin, mutta jäi mieluummin jatkamaan juhlia itsekseen.

- Voi piru, mistä sitten apu?

- Eikö tule mieleen, kysyin ja ajattelin pappien apuja yleensä.

- Ei totisesti, mitä ajattelit?

En kertonut, hymyilin vähän ja vilkaisin ylöspäin, mutta pappi jatkoi:

- Te olette Matin ystäviä, yrittäkää keksiä jotain, ei häntä voi antaa kokemattomien hirtettäväksi. Kituukin kuollessaan, nähkääs ei se hirttohomma oudolta suju siististi.

- Tokko kituu, tokko kuolee, sanoin ajatuksissani.

Akseli tuli tarjoiluhuoneen puolelta, seisahtui ovelle ja kysyi:

- Kuka otti ja pisti minne sen narun, jolla Kalle laskettiin alas katolta?

. Minä kääräisin sen kiepille, täällä on harmonin takana, kanttori ilmoitti ja kaiveli köyden esille.

- Liian paksua narua, Matti arveli.

Akseli kävi tunnustelemassa nuoran laatua.

- Hyvää tähän tarkoitukseen, hän ilmoitti, nousi näyttämölle ja alkoi katsella ylöspäin.

- Mitä tirkistelet? Matti kysyi.

- Olisi komeaa hirttää sinut tähän näyttämön reunalle. Roikut tuossa ylähirressä sopivasti näkyvillä ja potkit somasti meidän iloksemme. Kokoonnumme kaikki seuraamaan esitystä, rainakoneen valokeila suunnataan kasvoillesi jotta näemme oikein selvästi, miten kieli nuljahtaa ulos ja kasvot käyvät sinipunaisiksi. Sellaista mukavaa. Saat perkeleen liero kerrankin osasi.

- Ruvetaan kaikin siihen vierekkäin roikkumaan, se vasta komealta näyttäisi, Matti ehdotti.

- Kuka sitä katselisi? Jaakko huomasi.

- Jos kaikki roikutaan, Tauno lisäsi.

- Fiksuja poikia, täytyy totisesti tunnustaa, Matti nauroi.

Nykäsin Marjaa. – Miten sinä noihin velipoikiin suhtaudut? Tunnetko veljellistä rakkautta? Ihme epeleitä, ei uskoisi, että he ovat sinulle sukua.

- Ottolapsia kuulemma. Noilla on samat vanhemmat, asiasta ei silloin aikoinaan puhuttu, minullekin kertoi isä vasta pari vuotta sitten, humalassa, kun jututin. Äiti synnytti aikoinaan kuolleen vauvan ja sai nämä jostain laitoksesta tilalle.

- Ilmankos, minä ymmärsin.

Akseli haki tikapuut näyttämöltä, asetteli ne pystyyn etuhirren alle ja kiipesi hakemaan narulle paikkaa. Poikia hän pyysi pitelemään tikkaita, etteivät rojahda nurin. Ylhäällä hän kurkotti otteen hirrestä, tirkisteli taskulampun kanssa ja huusi lopulta:

- Saa tänne narun, tuopa kanttori kieppi paikalle.

Kanttori tuli ja kiipesi sen verran tikkaita että sai narun työnnettyä Akselin käteen. Akseli pujotti köyden jonnekin näkymättömiin, sen toinen pää putkahti näkyviin, kiemurteli alas ja kanttori tarttui siihen kiinni ja veti. Akseli laskeutui tikkailta, taittoi tikkaat kasaan ja nosti ne seinää vasten nojalleen. Sitten hän palasi narulle, työnsi toisen pään Jaakon käteen ja pyöräytti toiseen päähän taitavasti hirttosilmukan.

- Roikupa siinä hetki niin nähdään, kestääkö, Matti ehdotti penkiltä.

- Pidä kiinni, Akseli sanoi Jaakolle ja keinautti itsensä narun varaan. Jaakko kohosi ilmaan, Akseli tömähti maahan ja laski irti narusta, jolloin Jaakko putosi hänen niskaansa.

- Hengenvaarallinen laite, Matti totesi.

- Sinulle kohta, Akseli tuhahti, otti silmukattoman pään ja kävi sitomassa sen esiripun kampeen. Nyt riippuminen onnistui hyvin, vaikka vähemmän sulokkaasti, ja naru kesti.

- Hae Tauno tuoli, tuo puhvetista sellainen tasainen, siellä on nurkassa yksi jakkara ilman selkänojaa, ota se, Akseli käski.

Tauno teki käskyn mukaan. Akseli nousi tuolille, mallasi silmukan korkeutta ja kävi säätämässä narun pituutta solmusta kammen luona.

- Nyt on kunnon peli, retku tuohon seisomaan, naru kaulaan ja sitten minä potkin pallin alta pois.

- Katkaiset varpaasi kovaan puuhun, Matti varoitti.

- Katkaisen sinun niskasi, Akseli vakuutti. - Tukehdut ja potkit ja kuset housuihisi, paskatkin teet.

- Kuka siivoaa?

- Tästä ilosta pojat kyllä siivoavat.

- Voi perse, sanoivat pojat eivätkä näyttäneet iloisilta.