MV 17

 

Matkalle valmis 17

Ukkonen vyöryi kylän ylle kuin lentävä noitalauma. Salamat silminään, jyrinä korvinaan se saapui palaneen kylän kohdalle, vai syntyikö se siinä? ja tarkasteli töitään, pudottaen raunioiden päälle raivoisan rankkasateen. Metsä kitui sen kourissa, puut kumartuivat liki maahan tuulen alla, kävyt lensivät kuusista vaakasuoraan kuin lingotut kivet, kunnes saman kokoiset rakeet ruoskivat ne maahan.

Heräsin jääkimpaleiden silmittömään kolinaan ikkunalautaa vasten. Avasin silmäni ja näin juhlahuoneen salamoiden miltei jatkuvassa valossa. Marja heräsi liikahteluuni, otti minusta kiinni ja painautui rintaani vasten.

Akseli nousi näyttämön reunalta, otti tulitikut ja sytytti viimeisen jäljellä olevan kynttilänpätkän. Valo ei yltänyt meidän luoksemme asti. Valokeilan rajalla kömpivät esiin pappi ja kanttori, Jaakko ja Tauno horjahtivat kumpikin yhtä aikaa ylös ja juoksivat sivupenkeiltään näyttämölle isänsä luokse. Kylänmiehet nukkuivat.

Pappi työnsi napon ämpäriin, kauhaisi juomaa, joi, yskähti ja pisti astian kiertämään. Menimme Marjan kanssa muiden mukaan ja saimme vuorollamme mustan metallinapon käteemme. Kun kallistin sitä, pontikan viileä maku virtasi suuhuni ja pehmensi yön.

Mustapukuiset miehet pitivät tasaista yöääntä lattialla. Marja käveli heidän vieritseen, kurkisti nurkkiin, katsoi penkkien alle, haparoi pöydänalusen.

- Onko joku nähnyt Kallea ja Mattia? hän kysyi

- Lienevät kusella, pappi arveli ja lähti itsekin housujaan availle rappusia kohden. Menin hänen perässään. Heitin vettä toiseen suuntaan kuin pappi. Pilvet olivat poistuneet, kuutamo valaisi pihan. Muutama suuri raepala suli höyryyn virtsasuihkun alla.

- Ei poikia täällä näy, pappi tuumasi.

- Elleivät ole nurkan takana, sanoin.

- Viitsimmekö huutaa heitä?

- Kait nuo täysikasvuiset miehet osaavat pitää itsestään huolen. Tai makaavat vielä jossain muualla sisätiloissa.

Menimme sisälle, ja ovella vastaamme tulivat kanttori, Akseli ja pojat. Pojilla oli kalut kourassa. Mekin mennään kuselle, kertoi Jaakko ja hetkutti.

- Näkyikö niitä kahta? Akseli kysyi.

- Ei niitä, eikä muistakaan, pappi vastasi.

Sisällä Marja istui näyttämön laidalla ja heilutteli jalkojaan,

- Eikö sinua kuseta? kysyin.

- Käyn sitten, kun kanttori on pois kyttäämästä, hän sanoi.

Kun miehet palasivat vedenheitolta ja Marja poistui vuorolleen, aloimme etsiä Kallea ja Mattia. Akseli antoi vanhanmallisen taskulampun taskustaan. Tarkastimme näyttämön pukeutumishuoneet ja vaatevarastot, puhvetin, keittiön, talonmiehen asunnon ja eteisen, emmekä löytäneet ketään. Akseli meni talonmiehen rapuille ja huusi pimeään miehiä nimeltä. Kukaan ei vastannut.

Palattuamme sisälle Akseli avasi puhvetin nurkkakaapin ja kaivoi sieltä taskulampun, pitkän, pyöreän ja aivan uuden, kirkkan metallin värisen kuuden pariston lampun. Hän viittasi Jaakon ja Taunon mukaansa. Seurasin heitä päärappusille, jossa Akseli antoi valokeilan vaeltaa yli pihan, Emme nähneet muuta kuin Marjan, joka nousi kyykyltään koivun luota.

Lähdimme kiertämään taloa. Akseli katsoi tarkasti ikkunat ulkoapäin, ja maan ikkunoiden alla. Tultuamme takaisin pihaan hän arveli, että nuo kaksi olivat sisällä, eikä ikkunoistakaan oltu poistuttu. Itsekseni mietin, että ovista olisi päässyt vaikka kuinka pitkälle. Seistessäni siinä ulkosalla katselin rakennusta ja näin, kuinka kuutamo heijastui yläkerran päätykolmion ikkunasta.

- Miten tuonne vintille pääsee? kysyin.

Akseli antoi valokeilan syöksyä sisälle ikkunasta. Ruutua reunustivat valkoiset repaleiset pitsiverhot. Valon osuessa niihin, ne heilahtivat.

- Siellä ovat, Jaakko huusi.

- Sinne mekin, Tauno jatkoi.

Työnnyimme sisälle saliin. – Missä on vintin rappu? Akseli kysyi.

Kohautin olkapäitäni, en tiennyt. Eivät pojatkaan tienneet, ja kun kysyimme muilta,eivät tienneet hekään.

Akseli kaivoi lisää erikokoisia taskulamppuja kaapista ja läksimme kiertämään sisätiloja. Mutta minkäänlaista ovea emme löytäneet.

Kohotin katseeni ylös laipioon. Ajattelin, että Kalle ja Matti istuvat siellä sahajauhoilla meitä piilossa.

Piilossapa hyvinkin,