MV 26

 

MV 26

Hiljaisina ja kiireettä menimme rappusille. Jopa Akseli tuntui tajuavan, että Matti oli poissa, ja ettei häntä ainakaan hosumalla saatu kiinni.

- Joku teistä laski hänet vapaaksi, ja se joku olit sinä, Lasse. Sinäpä hyvinkin, kaikki olette samanlaisia, Akseli syytti.

- Minä sammutin sinun kanssasi tulipaloa, muistutin.

- Totta, niin sinä teit. Minä näin sinut koko ajan, joten syyllinen onkin pappi.

- Minä kannoin ämpärillä vettä liekeille, huomautti pappi.

- Saatoit siinä touhutessasi jättää ämpärin hetkeksi ja katkoa narut.

- Eihän niitä katkottu, pappi sanoi.

- Eikä pappi taukoa pitänyt, Jaakko todisti. - Ei niin, Tauno lisäsi. – Kun pumpattiin vettä Matti seisoi vielä penkillä, ja siitä eteenpäin oltiin papin kanssa porukassa. Sulakekaapillekin harottiin yhdessä, pappi näytti valoa.

- Voi pirulauta, entä kanttori?

- Minä rohkaisin teitä sammutusmusiikilla koko ajan.

- Sen kuuli jokainen, Akseli myönsi.

- Poliisi? Jaakko ehdotti,

- En helkkarissa, miksi sellaista tekisin. Hulinan aikana seisoin ulkorappusilla ja turvasin selustan.

- Näkikö sinut joku?

- Ei sattunut muita paikalle. Mutta sen sanon, ettei Matti siitä mennyt. Jos ulkona on niin meni talonmiehen rapusta,

- Yksin sait seistä pimeässä ja turvassa, niin tulipalolta kuin murhamieheltäkin, kanttori irvaili.

- Suotta minua syyttelette, ja uskokaa tai ei, niin Marja hänet vapaaksi laski.

- Laskitko? Akseli kysyi.

Marja vilkaisi minuun päin, pudistin varovasti vähän päätäni.

- En, Marja sanoi.

- Siitä kuulitte, Akseli sanoi, - Ei kait hän päästäisi irti aviomiehensä murhaajaa.

- Tehtiinkö Matille ruumiintarkastus, poliisi uteli

Miehet katsoivat toisiinsa, kukaan ei sanonut tehneensä ja väki ymmärsi lopulta, että yleisessä hälinässä Matti oli keplotellut puukon taskustaan, katkonut käsistään köydet ja livahtanut tiehensä talonmiehen ovesta.

- Olivatko kaikki pyörät pihalla tallella, poliisi uteli.

- Minun moponi. Pappi hermostui.

- Ei sen ääntä kuulunut, huomautin.

Menimme ulos laskemaan pyöriä, eikä yhtään puuttunut, mopokin seisoi jalallaan.

- Matti on lähtenyt jalkaisin, kanttori sanoi. - Mutta minne? Onko ehdotuksia?

- Katolle, ja kattoluukusta piiloon, poliisi arveli. - Minäkin siellä aikaani hupaisesti vietin.

- Jaakko ja Tauno katolle sassiin, Akseli käski.

- Ei taas, Tauno pani vastaan. – Vastahan me sieltä tultiin.

- Helvetti, teille reitti on tuttu, alkakaa painua.

Pojat huokaisivat, nostivat olkapäitään ja lähtivät. Varttitunnin kuluttua tulivat takaisin.

- Ei siellä ketään ollut, tarkistimme joka paikan, Jaakko kertoi.

- Oli muuten kova työ niitten naulojen kanssa, että sisälle päästiin, valitti Tauno.

- Miten perkeleessä Matti olisi voinut sisällä olla, jos luukku oli naulattu kiinni?

- Voi hitto, tehtiin hukkatyö.

- Tyhmillä on usein hiki, sanoin.

Akseli otti komennon:

- Kaikki rappusille, nyt pannaan takaa-ajoretkikunta pystyyn.

Menimme rappusille ja katselimme himmeässä ulkovalossa kuun valaisemaa pihaa. Koivun oksat keinuttivat verkkoaan pihahiekalla, hämähäkit terästivät kahdeksat silmänsä. Kymmeneen mustaranteiseen kouraan ilmestyi puukko. Miehet olivat valmiina, ja pian alkaisi ajo.